Vehmaan vesistöjen hoito- ja suojeluyhdistys (VeVe) perustettiin joulukuussa 2013, kun paikalliset asukkaat huolestuivat Vehmassalmen ja muiden Vehmaan vesialueiden tilasta. Ensimmäiset vuodet talkoita ollaan tehty kovalla sykkeellä ja nyt tulokset alkavat näkyä.
Vehmaa on tunnettu upeista vesistöistään. Vehmassalmen lisäksi alueella on parikymmentä järveä ja Mynälahteen laskeva Puttaajoki, jotka ovat tärkeitä virkistyspaikkoja sekä hyviä lintu- ja kalavesiä.
Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana rehevöityminen on riistäytynyt käsistä ja vesistöt ovat paikoin kasvaneet lähes umpeen. Rannat ovat mataloituneet, vedenlaatu on heikentynyt ja vesikasvit ovat vallanneet jo valtavia alueita. Myös levästä on tullut alueella iso ongelma.
Syksyllä 2013 Leader Ravakan silloinen ympäristöneuvoja, eli yhdistyksen nykyinen sihteeri Tuuli Jansson, kutsui ihmisiä Kirkonkylän koululle keskustelemaan aiheesta. Paikalle tuli 80 ihmistä.
– Kaikki olivat yksimielisiä siitä, että jotain pitää tehdä, mutta siitä keskusteltiin paljon, että miten tehdään ja millä vesialueella, Jansson muistelee.
Yhteistuumin päätettiin perustaa Vehmaan vesistöjen hoito- ja suojeluyhdistys (VeVe), joka toimii kaikkien Vehmaan vesistöjen valuma-alueella.
– Moni piti Vehmassalmea tärkeimpänä hoitokohteena, mutta pitkäjänteisessä työssä ei kannata hoitaa pelkkää potilasta, vaan myös taudinaiheuttajaa. Näin päästään parhaisiin tuloksiin, varapuheenjohtaja Kai Vuori toteaa.
Toiminnan pohjaksi tarvittiin koko valuma-alueen kattava suunnitelma, joka tilattiin asiantuntijatyönä Valoniasta. Valonia on Varsinais-Suomen kuntien yhteinen puolueeton kestävän kehityksen asiantuntijaorganisaatio. Homma saatiin käyntiin Leader Ravakan myöntämän hankerahoituksen turvin.
– Talkoilla kerättiin vesinäytteitä, tehtiin kyselyitä ja järjestettiin yleisötilaisuuksia, Jansson täydentää.
Nopeasti näkyviä tuloksia
Hanke päättyi viime vuoden loppuun. Suunnitelma on luettavissa Vehmaan kunnan sivuilla.
Suunnitelmassa on esitelty kaikki vesialueet, niiden tila ja tarvittavat toimenpiteet, joita ollaan heti alettu toteuttaa talkoilla.
Hoitotyöt vaativat tekijöiden lisäksi myös oikeanlaisen kaluston. Erillisessä KaislaYara kuntoon -Leader-hankkeessa varusteltiin VeVe:lle oma hoitoalus.
– Saimme kaluston valmiiksi vasta heinäkuun lopulla, mutta silti ehdimme nostaa jo 60 tonnia niitettyä ruovikkoa sekä pienissä määrin lummetta, ulpukkaa, kaislaa ja ärviää, iloitsee puheenjohtaja Kari Puttaa.
– Avovesialue on kaksinkertaistunut, ja vesi myöskin liikkuu paremmin. Niitto on siitä kiitollista työtä, että tulokset näkyvät maisemassa heti. Vedenlaadussa ja kasvillisuudessa tulokset näkyvät viiveellä, mutta nyt jo nähdään, että makeissa vesissä viihtyvä lumme on alkanut vetäytyä, kun veden suolapitoisuus on niiton ansiosta noussut, Jansson jatkaa.
Muutoksia odotellaan myös alueen kalakantoihin.
Tarvitaan rahoitusta, ihmisiä ja pakkastalvia
Vesienhoitoalus saatiin ostettua Yaran taloudellisessa avustuksella. Lopputulos on yhdistyksen näköinen. Vanhaan katamaraanialukseen lisättiin moottoori ja tarvittavat välineet, muun muassa haravat ja ketjut, joiden avulla leikatut vesikasvit saadaan ylös vedestä. Alus toimii hyvin, mutta sen työskentelynopeus on kävelyvauhtia hitaampi. Työläintä on leikatun jätteen saaminen nostopaikalle. Sen vuoksi yhdistys on tehnyt rannoille paljon uusia nostopaikkoja.
– Jos jostain tulisi pari miljoonaa euroa, homma olisi valmis parissa vuodessa. Mutta tällä kalustolla ja näillä aktiiveilla työhön tulee kulumaan paljon aikaa, Kai Vuori toteaa.
Vaikka työtä tehdäänkin talkoilla, rahaa kuluu muun muassa kaluston päivittämiseen, polttoaineeseen ja nostetun ruovikon hävittämiseen.
– Tänä vuonna ajoimme sitä kuivalantalevittimellä peltoon silpuksi. Vaikutuksesta ei vielä osata sanoa mitään, Vuori kertoo.
Raha ja aktiiviset talkoolaiset eivät vielä kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan myös tietynlaiset sääolosuhteet. Kunnon pakkastalven aikana työskentely onnistuisi myös jään päällä. Jos ruovikot poistaa jään päältä talvella, seuraavana kesänä leikattavan ruovikon massa on pienempi, mikä nopeuttaa nostoa ja kuljetusta. Kesällä paras aika ruovikoiden poistolle on heti juhannuksen jälkeen, kun kukka-aihio on syntynyt. Silloin ravinteet ovat nousseet pois juuristosta, jolloin leikkauksella saadaan aikaan parhaat tulokset.
Paikalliset ihmiset ja yritykset ovat lähteneet tukemaan työtä liittymällä VeVe:n jäseniksi. Jäseniä on jo yli 150, mikä tarkoittaa jäsenmaksuina noin 3 000 euron vuosittaista pottia. Kunta taas lähti mukaan muun muassa ostamalla niittoa omille ranta-alueilleen. Isoilla vesialueilla niittoon tarvitaan neljän suurimman maanomistajan lupa. Onneksi kaikki ovat olleet asialle myötämielisiä.
Jokainen pystyy osallistumaan vesiensuojeluun myös omalla toiminnallaan, esimerkiksi varmistamalla, ettei ravinteita pääse veteen, vähentämällä omaa vedenkulutustaan, osallistumalla niittotalkoisiin, hoitokalastukseen tai kosteikkojen tekoon sekä seuraamalla veden laatua ja raportoimalla muutoksista VeVe:n toimijoille.
– Tämä kaikki työ vaikuttaa suoraan järvien, jokien, ojien, Vehmassalmen ja sitä kautta lopulta Itämeren tilaan, muistuttaa Kai Vuori.
VeVe on mukana myös koko Varsinais-Suomen yhteisessä vesistökunnostusverkostossa.
Monta rautaa tulessa
Niittotalkoiden lisäksi yhdistys on järjestänyt muun muassa keskustelutilaisuuksia viemäröinnin tärkeydestä ja perustanut koululaisille suunnatun Pisara-palkinnon saadakseen myös uuden sukupolven kiinnostumaan vesiensuojelusta. Kesällä järjestettiin MTK Vehmaan kanssa pyöräilytempaus, jossa poljettiin läpi kaikki hoitosuunnitelmassa mainitut vesialueet. Kilometrejä tuli 85 ja polkijoita oli mukana yli 100.
Lisäksi pyritään tuomaan mahdollisimman paljon tietoa esille.
– Maatalouden päästöt, metsätalouden päästöt ja yhdyskuntapäästöt ovat ne asiat, joihin voimme omalla toiminnallamme vaikuttaa, listaa Jansson.
Asia ei kuitenkaan ole yksinkertainen.
– Vaikka lopettaisimme elämisen kokonaan, vesien ravinnekuormitus jatkuisi vielä pitkään, sillä ravinteita on varastoituneena maaperään vaikka kuinka paljon. Me paikkaamme nyt 60–70-lukujen virheitä. Muistan hyvin, miten silloin kynnettiin aina niin pitkälle rantaan kuin uskallettiin ajaa. Sen jälkeen pellot lannoitettiin fosforirikasteella, jota päätyi myös vesistöihin. Nykyisin lannoitteita levitetään vain EU:n hyväksymät määrät – suojavyöhykkeet huomioiden, kertoo Kari Puttaa, joka on tehnyt työuransa maanviljelijänä.
Janica Vilen