KOLUMNI
Olin 14.11. järjestämässä yhteistyökumppanien kanssa kyläturvallisuuspäivää kylätalo Paimenenmäellä Pöytyän Yläneellä. Päivän anti muistutti jälleen kerran yhteisön ja yhdistysten merkityksestä – myös turvallisuusasioissa.
Suomalaiset opettelivat erilaisissa yhdistyksissä ja järjestöissä 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa hoitamaan yhteisiä asioita ja kasvoivat vaikuttaviksi suomalaisiksi kansalaistoimijoiksi. Yhdistykset ja järjestöt ovat olleet suomalaisen osallistumisen ja kansalaistaitojen peruskouluja. Yhdistyksillä ja yhdistystoiminnalla onkin kansainvälisissä vertailuissa todettu olevan yhteiskunnallisesti ja poliittisesti poikkeuksellisen suuri merkitys nimenomaan Suomessa.
Yhdistystoiminta on saattanut erilaiset ja eri-ikäiset ihmiset toimimaan yhdessä ja sitä kautta edistänyt myös paikallisyhteisön turvallisuutta. Samanaikaisesti vapaaehtoistoiminnalla on osaltaan paikattu julkisen palvelutuotannon katveita etenkin maaseudulla. Suomalainen yhteiskunta on kuitenkin muuttumassa. Aatteelliseen ja pitkäaikaista sitoutumista edellyttävään yhdistystoimintaankin kohdistuu paineita. Lyhytaikaista sitoutumista edellyttävä, elämyksiä, rentoutumista ja vapaa-ajanharrastuksia tarjoava toiminta vetää. Olisiko pop up -toiminnasta opittavaaa yhdistyksissä?
Yhdistyksiä vaikkapa tapahtumanjärjestäjinä haastavat myös monenlaiset asetukset ja normit, jotka on asetettu sinänsä hyvässä tarkoituksessa, mutta jotka käytännössä tekevät toiminnasta melkein puoliammattimaista. Yhdistysavustuksetkin ovat olleet laskusuunnassa niin kuntien kuin valtion tasolla.
Suomalaiset perustavat kuitenkin yhdistyksiä edelleen ennätystahtiin, keskimäärin niitä syntyy viisi–kuusi joka päivä. Uhat ja unelmat synnyttävät monenlaista toimintaa niin kasvukeskuksissa kuin harvaan asutuilla alueillakin. Paikallisuus kiinnostaa ja motivoi.
Yhteiskunnan ja ongelmien monimutkaistuminen toimii myös yksilöllistymisen vastavoimana. Ratkaisut edellyttävät vääjäämättä laaja-alaisempaa eri sektoreiden ja toimijoiden yhteistoimintaa. Sen perustana on vahva osallisuus, kansalaisyhteiskunta ja yhteistoiminta.
Tulevaisuuden kunnan tulee olla alusta, joka antaa tilaa ja tukea paikallisille verkostoille ja kumppanuuksille. Esimerkiksi erilaisissa kriisi- ja katastrofitilanteissa juuri paikallisyhteisöjen ja asukkaiden toiminnan on todettu olleen merkittävä tekijä kriisistä toipumisessa ja selviytymisessä. Lähihistoriassa Pyhärannan suuri metsäpalo ja Tapanin myrsky herättivät monenlaista yhteisöllistä vastuunottoa viranomaisten toimien oheen. Kylätalo voi olla myös turvakeskus.
Me olemme selvinneet sodista, yleislakoista, energiakriisistä ja lamakausista ja vaikka mistä. Me emme ole pystyneet estämään kriisien tuloa, mutta me olemme pystyneet yhteistyössä tiukan paikan tullen joustamaan ja sopeutumaan muuttuneeseen toimintaympäristöön – ja jopa uudistumaan. Emme ole lamautuneet kansakuntana ja jääneet voivottelemaan, miten ”ennen kaikki oli paremmin”.
Tuota elintärkeää taitoa kutsutaan nykyään resilienssiksi. Osuvin käännös lienee muutosjoustavuus. Resilienssiä tarvitaan entistä monimutkaisemmaksi muuttuvassa maailmassa. Tutkijat ennakoivat, että maailma muuttuu seuraavien 20 vuoden kuluessa yhtä paljon kuin aiempien 200 vuoden aikana yhteensä.
Ilmastonmuutoksen seuraukset alkavat jo näkyä ja robotit ja tekoäly muuttavat työelämää kuin höyrykone ja teollinen vallankumous aikoinaan. Vihamielinen valtio ei välttämättä marssi rajalla, vaan tietoverkoissa. Luomme itsekin keskittämällä ja yhden ratkaisun taktiikalla erilaisia haavoittuvuuksia. Kun sähkönjakeluverkko myydään ulkomaille tai rautatieliikenne pysähtyy koko maassa Helsingin tietojärjestelmäongelmien vuoksi, ollaan hauraalla pohjalla.
Tilastokeskus listasi Suomen satavuotisjuhlien kunniaksi lähes 90 erilaista kriteeriä, joissa olimme vähintään kolmen parhaan kansakunnan joukossa maailmassa. Sieltä löytyy yhteiskunnan vakautta, yleistä vapautta, hyvää hallintoa, lehdistönvapautta, tyttöjen asemaa ja vaikka mitä. Lisätään sinne vielä maailman muutosjoustavin kansa. Eli varaudutaan muutoksiin, kohdataan ne yhdessä ja uudistutaan niiden vaatimalla tavalla. Annetaan omaa aikaa ja osaamista yhteiseen hyvään, etsitään ennakkoluulottomia ratkaisuja kansalaisyhteiskuntana, yksilöinä ja kyläyhteisöinä. Ollaan valmiita myös kompromisseihin.
Tauno Linkoranta
Kyläasiamies, Varsinais-Suomen Kylät ry
