Viestintäfoorumin teemoja olivat sosiaalinen media ja saavutettavuus. Yhteensä tilaisuudessa kuultiin neljä puheenvuoroa, joista kaksi olivat koulutuksia.
Haloo maaseutu! -viestintähankkeen viimeinen viestintäfoorumi järjestettiin keskiviikkona 23.8.2023 Loimaalla Novidan Turuntien oppilaitoksessa. Aamupäivän aikana tilaisuuden ohjelmassa oli sosiaalisen median käyttö hankeviestinnässä ja Loimaan maaseutupalvelujen toiminta ja viestintä. Iltapäivällä vuorossa oli kaksi koulutusta: ensimmäinen koski saavutettavuutta ja toinen maaseutubrändin käyttöä viestinnän tukena.
Omat vahvuudet käyttöön somessa
Tilaisuus alkoi sukelluksella hankeviestinnän ja nimenomaan sosiaalisen median maailmaan, jonne osallistujat johdatti ProAgria Länsi-Suomen matkailu- ja ruoka-asiantuntija Janita Kylänpää. Hänen mukaansa sosiaalinen media antaa hankkeissa muun muassa mahdollisuuden vaikuttaa isosti, se lisää näkyvyyttä ja auttaa lisäksi jäämään ihmisten mieleen. Lisäksi somea voi tehdä missä ja milloin vain: Kylänpää on itse esimerkiksi tuottanut sisältöä someen esimerkiksi vehnäpelloilla, tapahtumissa ja nuotion äärellä metsässä.
Kylänpään mukaan jokainen voi sosiaalisessa mediassa hyödyntää omia taitojaan. Lisäksi on tärkeää miettiä oman sisällön kohderyhmät ja käytettävät kanavat.
– Somelle on myös annettava aikaa, eikä tiliä saisi unohtaa, hän kertoo.
Sosiaalisen median kanavat tarjoavat myös erilaisia työkaluja, joita kannattaa Kylänpään mukaan hyödyntää: julkaisuja voi esimerkiksi ajastaa.
Janita Kylänpää piti puheenvuoron sosiaalisen median käytöstä hankeviestinnässä.
Loimaan maaseutupalvelut viestii sähköisesti ja perinteisesti
Viestintäfoorumi jatkui Loimaan maaseutupalvelujen puheenvuorolla, jonka piti johtava maaseutuasiamies Markku Paija. Loimaan yhteistoiminta-alue on perustettu vuonna 2013, ja siihen kuuluu Varsinais-Suomen alueella Loimaan, Pöytyän ja Oripään kunnat sekä Hämeen puolella Jokioinen, Humppila ja Ypäjä. Yhteensä peltotukia hakevia tiloja on 1244, ja tukimaksuja välitetään vuodessa noin 59 miljoonaa euroa.
Paija kertoi maaseutupalvelujen toiminnasta ja viestinnästä, jota toteutetaan sähköisesti esimerkiksi sähköpostitse, Whatsappilla ja kotisivujen kautta, mutta niiden rinnalla käytössä on myös perinteinen kirjeposti. Lisäksi Loimaan maaseutupalvelut järjestää koulutuksia asiakkailleen usean kanavan kautta.
Markku Paija esitteli Loimaan maaseutupalvelujen toimintaa ja viestintää.
Saavutettavuus entistä tutummaksi
Lounaan jälkeen vuorossa oli 1,5 tunnin mittainen koulutus saavutettavien asiakirjojen luomisesta Officen työkaluilla. Koulutuksen pitivät Annanpuran Reijo Juntunen ja Markus Etelämäki.
Saavutettavan asiakirjan luomisessa pitää ottaa monta asiaa huomioon. Muun muassa fonttien on oltava selkeitä ja riittävän kokoisia: esimerkiksi Arial on yksi yleisimpiä käytettyjä fonttityylejä. Fontin pitäisi olla kooltaan vähintään 12, mutta luettavuutta parantaa, jos fontin pistekoko on 14. Lisäksi asiakirja olisi hyvä nimetä selkeästi ja lyhyesti ilman pitkiä numerosarjoja. Myös käytettävän kielen tulisi olla ymmärrettävää ja selkeää. Kannattaa myös käyttää yhtä valittua kieltä ja välttää aina sekakielisyyttä.
Maaseutubrändin ja -verkoston hyödyntäminen viestinnässä
Viestintäfoorumin lopuksi kuultiin Varsinais-Suomen ELY-keskuksen maaseutuviestinnän koordinaattori Janica Vilenin koulutus maaseutubrändin käytöstä viestinnän tukena. Vilen kertoi ensin maaseutuviestinnän toteuttamisesta Varsinais-Suomessa, sen kohderyhmistä, pääviesteistä ja kanavista. Lisäksi hän esitteli muun muassa Varsinais-Suomen maaseutuviestinnän omaa materiaalipankkia, jonne on koottu muun muassa esityksiä, valokuvia ja videoita verkoston käyttöön.
Vilen myös muistutti viestintäverkostoa siitä, että viestintää tekevät kaikki yhdessä. Lisäksi häneen saa aina olla yhteydessä.
– Maaseutuviestinnän koordinaattori on verkoston yhteinen resurssi!
Varsinais-Suomen ELY-keskus on palkinnut Laatumarja – Lounais-Suomi tuoremarjan kärkituottajaksi -hankkeen EU:n maaseutuohjelmakauden 2014–2022 vaikuttavimmaksi kehittämishankkeeksi Varsinais-Suomen maaseutugaalassa lauantaina 25. maaliskuuta.
ProAgria Länsi-Suomi ja Luonnonvarakeskus pääsivät juhlimaan vaikuttavaa hankettaan ja hyvää yhteistyötään Varsinais-Suomen maaseutugaalassa, kun heille jaettiin ohjelmakauden vaikuttavimman kehittämishankkeen palkinto. Palkintoa olivat vastaanottamassa hanketta toteuttaneet marjantuotannon asiantuntija Minna Pohjola ProAgriasta ja tutkimusprofessori Saila Karhu Luonnonvarakeskuksesta.
Ensi syksynä päättyvässä alueiden välisessä Laatumarja-hankkeessa on lisätty marjojen viljelyn tuottavuutta ja kannattavuutta Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Lounais-Suomi tuottaa jo neljänneksen koko Suomen mansikoista ja pensasmustikankin kasvatuskäyrät ovat lähteneet jyrkkään nousuun. Alueella on tällä hetkellä lähes 300 marjatilaa, jotka ovat päässeet hyötymään hankkeesta. Hankkeella on ollut myös valtakunnallisia vaikutuksia, sillä sen järjestämät webinaarit ovat olleet avoimia kaikille.
Hankkeessa tuotiin uutta tutkimustietoa yrittäjien tarpeisiin. Erilaisilla tilakokeilla ja maaperäanalyyseilla viljelijät saivat tietoa siitä, miten heidän tilansa tuotantoa voisi tehostaa. Hankkeessa testattiin uusia tuotantotapoja ja tutkittiin myös uusia lajikkeita, joita tuotiin Kanadasta asti.
– Meidän hankeaika meinasi loppua kesken, kun se prosessi oli niin pitkä. Ensin mansikoiden matka Atlantin yli kesti oman aikansa. Sitten Ruokavirasto tutki lajikkeet, ja vasta sen jälkeen me saimme ne testattavaksi Luonnonvarakeskukselle. Viime kesänä saimme jo alustavat laatumääritelmät tehtyä ja ensi kesänä saamme lopulliset tiedot, kun näemme, miten taimet ovat talvehtineet, kertoo Saila Karhu.
Uusien lajikkeiden joukosta on löytynyt jo potentiaalisia kilpailijoita Suomen nykyisille lajikkeille.
– Siinä testatessa pohdimme jo sitäkin, voiko mansikka olla liian makea, Karhu naurahtaa.
Maku on mansikoissa ensisijaisen tärkeä asia, sillä maku on se, jonka perusteella asiakas ostaa samaa lajiketta uudestaan. Maku on myös se, jonka avulla kotimaiset mansikat kilpailevat tuontimarjojen ja muiden herkkujen kanssa.
Tunnelikasvatus lisääntynyt hankkeen aikana selvästi
Kasvutunneli on kasvihuonetta huomattavasti kevyempi rakenteiltaan, ja sitä voi siirtää vaikka joka kesä. Kuva: Saila Karhu.
Hankkeessa saatiin uutta tietoa myös tunnelikasvatuksen merkityksestä ja mahdollisuuksista. Lounais-Suomessa viljelijöillä on ollut vaikeuksia saada lupia kausitunneleihin, ja siksi hankkeessa lähdettiin etsimään työkaluja, joiden avulla tunnelit voi suunnitella niin, että lounaissuomalainen maalaismaisema säilyy mahdollisimman miellyttävänä.
– Tunnelit voi sijoittaa esimerkiksi lähelle tilakeskusta, ja tärkeimmässä katselusuunnassa mieluummin pitkittäin kuin poikittain, jolloin maisemaa menetetään mahdollisimman vähän, Saila Karhu selittää.
– Viljelijä voi myös kompensoida maiseman menetystä jossain muualla, esimerkiksi istutusten avulla tai avaamalla uusia alueita virkistyskäyttöön, Minna Pohjola jatkaa.
Toki viljelytoiminnan kehitys saa näkyä maisemassa, mutta projekti on avannut viljelijöiden silmät sille, kuinka monesta eri suunnasta heidän peltojaan katsellaan ja kuinka suuri merkitys niiden muokkaamalla maisemalla on ihmisille.
Tunnelikasvatus on lisääntynyt hankkeen aikana selkeästi, erityisesti Varsinais-Suomessa. Vuonna 2019 mansikkaa viljeltiin Varsinais-Suomen alueella tunneleissa 9 hehtaarilla ja vuonna 2022 jo 28 hehtaarilla. Vadelmankin hehtaarimäärät ovat tunneleissa yli kaksinkertaistuneet samana aikana.
– Koko Suomessa viljellään vadelmaa avomaalla noin 350 hehtaarilla ja tunneleissa 38 hehtaarilla. Silti tunneleista tulee vadelmaa jo enemmän kuin avomaalta, sillä tuotanto tehostuu tunneleissa aivan valtavasti, Pohjola kommentoi tilastoja.
Tunnelikasvatus ei rasita ympäristöä tavanomaista enempää, ja siinä voidaan käyttää biologista kasvinsuojelua. Tunnelissa saman sadon voi saada huomattavasti pienemmältä alueelta, ja tunneli myös pidentää satokautta merkittävästi molemmista päistä. Tunnelikasvatusta tehostaa myös se, että siellä marjat voi istuttaa suoraan poimintakorkeudelle.
Kasvutunnelissa marjat voi istuttaa suoraan poimintakorkeudelle. Kuva: Saila Karhu.
Makua sen sijaan on vaikea vertailla, sillä tunneleissa kasvatetaan pääsääntöisesti eri lajikkeita kuin avomaalla. Mutta Luonnonvarakeskus teki hankkeen aikana vertailuja, joissa samoja vadelmia kasvatettiin tunnelissa ja ulkona.
– Aistinvaraisesti ei huomannut, kumpi marja tulee tunnelista ja kumpi avomaalta, Karhu kertoo tuloksista.
Vaikka hankkeen aikana tunnelikasvatus lisääntyi selvästi, Pohjola uskoo, että suurin harppaus on vasta tulossa.
– Investointikustannukset ovat nousseet nyt niin paljon, että uusia tunneleita on rakennettu todella harkiten. Kasvua olisi ollut varmasti enemmän, jos tilanne maailmalla olisi toinen.
Mansikkaa, pensasamustikkaa, vadelmaa ja herukoita
Cordon-menetelmässä herukan kasvua tuetaan ylös päin. Kuva: Saila Karhu.
Hankkeessa keskityttiin mansikoihin, vadelmiin, pensasmustikoihin ja herukoihin. Erityisesti pensasmustikan viljelyn lisääntyminen on ollut selkeästi hankkeen ansiota.
Herukoille hankkeessa on kokeiltu Cordon-leikkausta, jossa pensas tuetaan niin, että se alkaa kasvaa ylöspäin viinin tavoin.
– Cordon-leikkauksen avulla saadaan suurempia ja näyttävämpiä terttuja, jotka sopivat hyvin esimerkiksi konditoriatuotteisiin. Kun tertut ovat täydellisiä, sadosta saadaan parempi hintakin, Saila Karhu selittää.
Lisäksi hanke seurasi hunajamarjan eli marjasinikuusaman suosion kehittymistä. Hunajamarja on suorakaiteen muotoinen ja muutaman sentin pituinen. Maultaan se muistuttaa mustikkaa, vadelmaa ja herukkaa.
Lounais-Suomi matkalla kärkituottajaksi
Hankkeen nimessäkin jo mainitaan, että Lounais-Suomen tavoite on nousta marjantuotannon kärkialueeksi Suomessa. Miten tavoite sitten etenee?
– Emme me vielä voi sanoa, että olisimme kärkituottaja, mutta suunta on oikea. Ala on kehittynyt paljon, erityisesti Varsinais-Suomessa. Satakunnassa kasvu on maltillisempaa, sillä siellä on vähemmän tuottajia ja pienempiä tiloja, Karhu vastaa.
Hanke toteutettiin otolliseen aikaan, sillä marjatiloilla on ollut valtava pula työvoimasta.
– Ensin työvoiman saatavuuteen vaikutti korona ja nyt sotatilanne. Siksi kaikki tuotantoa tehostavat toimet kiinnostavat nyt tiloilla erityisen paljon, Pohjola toteaa.
Varsinais-Suomen maaseudulla on erityisesti kesäaikaan paljon työpaikkoja ruokaketjun monissa vaiheissa – ja lähes kaikissa niissä tarvitaan hygieniapassi. Ukrainalaisille suunnatut hygieniapassikoulutukset saivat Loimaalla ja Salossa valtavan suosion.
Yli 100 ukrainalaista on suorittanut hygieniapassin Länsi-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten avulla. Koulutuksista vastannut matkailu- ja ruoka-asiantuntija Janita Kylänpää kertoo, että idea projektille tuli alun perin Koskelta.
– Yksi ukrainalaisten parissa työskentelevä vapaaehtoinen otti minuun yhteyttä ja kertoi, että muutamilla ukrainalaisilla rouvilla olisi tarvetta hygieniapasseille. Me olimme siinä vaiheessa jo piirikeskuksella pohtineet, mitä voisimme tehdä ukrainalaisten auttamiseksi ja innostuimme heti ajatuksesta, hän kertoo.
Maa- ja kotitalousnaiset päivitti Ruokatiedon opetusmateriaalin ja Farman säätiö kustansi sen kääntämisen venäjän kielelle. Sen jälkeen päästiin järjestämään koulutuksia Opintokeskus Siviksen tuella. Ensimmäinen koulutus oli Loimaalla ja sinne tuli 80 ihmistä. Toinen koulutus järjestettiin Salossa ja siellä oli 50 opiskelijaa.
– Koulutuksessa minä kerroin asiat suomeksi ja kääntäjä tulkkasi asiat lause kerrallaan ukrainaksi. Lopuksi tehtiin erityistilannetesti, jossa testin suorittajille annettiin suomenkielisen testin viereen venäjän kielelle käännetty testi, kertoo Kylänpää.
Varsinaisessa testissä läpäisyprosentti oli hämmästyttävän hyvä, ja monet passit tulivat heti käyttöön.
– Passit tulivat Ruokavirastolta noin neljässä viikossa ja jo sitä ennen osa opiskelijoista pyysi väliaikaisia todistuksia työnantajilleen, Kylänpää sanoo.
Hygieniapassia tarvitaan monenlaisissa töissä, esimerkiksi ravintoloissa, kahviloissa, puutarhoilla ja jopa kuljetusalalla, jos kuljetettavana on elintarvikkeita.
Paremmat mahdollisuudet työllistyä
Ukrainasta Suomeen muuttaneet Katyrina Medvedieva ja Olha Trofymchuk osallistuivat Salossa järjestettyyn hygieniapassikoulutukseen.
Salon koulutus ja testipäivät pidettiin Edusalossa, joka on monille ukrainalaisille tuttu paikka, sillä siellä järjestetään myös maahanmuuttajien kielikoulutusta.
Koulutukseen osallistuneet Katyrina Medvedieva ja Olha Trofymchuk tarvitsevat hygieniapasseja hoitotyöhön, sillä monissa hoitoalan töissä jaetaan myös ruokaa. Kumpikin opiskelee parhaillaan Salon seudun ammattiopistossa lähihoitajan tutkintoa.
Trofymchuk on asunut Suomessa neljä vuotta.
– Opiskelin Ukrainassa puutarha-alaa ja tulin tänne töihin. Kun sain perheen, halusin vaihtaa alaa. Aloin ensin opiskella suomen kieltä ja nyt opiskelen lähihoitajaksi. Lähihoitajana on tärkeää tietää, miten ruokaa säilytetään ja miten esimerkiksi erilaiset allergiat pitää huomioida, hän kommentoi.
Medvedieva on asunut Suomessa nyt kolme vuotta.
– Mieheni muutti Suomeen edeltä ja minä tulin muun perheen kanssa perässä. Työskentelin hoitajana myös Ukrainassa, mutta nyt suoritan suomalaista tutkintoa. Toivoisin pääseväni töihin esimerkiksi vanhustentaloon tai päiväkotiin. Niissä kummassakin tarvitaan hygieniapassia, hän kertoo.
Koulun penkille kriisin keskellä
Suurin osa hygieniapassikoulutuksen osallistujista oli tullut Suomeen vasta vuonna 2022, sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Janita Kylänpää pitää hienona sitä, miten opiskelijat jaksoivat keskittyä koulutukseen ja suunnitella tulevaisuuttaan Suomessa kriisin keskellä.
Myös Edusalon toimitusjohtaja Markus Juhola kehuu ukrainalaisia todella motivoituneiksi opiskelijoiksi.
– He oppivat todella nopeasti! Meidän rooli tässä projektissa oli olla yhteydessä vastaanottokeskuksiin. Meillä on sinne hyvät yhteydet, sillä monet käyvät vastaanottokeskuksista meidän kielikursseilla. Siksi tämä oli ukrainalaisille valmiiksi tuttu ja turvallinen ympäristö.
Kotouttamiskoulutukseen kuuluvan kielikoulutuksen lisäksi Edusalo järjestää kielikursseja niille, jotka ovat menossa ammatilliseen koulutukseen. Lisäksi he järjestävät ilta-aikaan suomen kielen opetusta niille maahanmuuttajille, jotka ovat työelämässä.
– Monet Ukrainan kriisin jälkeen Suomeen tulleet ovat olleet täällä pian vuoden päivät. Sen jälkeen he voivat hakea täältä kotikuntaa ja pääsevät taas uusien palveluiden piiriin. Meilläkin on Salon seudun ammattiopistossa useampi ala, jota voi lähteä opiskelemaan, esimerkiksi ravintola-ala, kiinteistöala, kuljetusala ja metalliala.
Juholan mukaan ukrainalaiset ovat kotiutuneet Salon seudulla hyvin ja sitoutuminen opiskeluun on voimakasta. Siksi Edusalo lähti heti mukaan, kun yhteistyötä hygieniapassikoulutuksiin ehdotettiin.
Salon seudulla hygieniapasseille on myös todellinen tarve, sillä erityisesti kesäaikaan alueella on pulaa työntekijöistä niin ravintola-alalla kuin puutarhoilla ja maatiloillakin. Nyt kun ukrainalaisilla alkaa olla jo kielitaitoa, on työnhaku paljon helpompaa.
Idea herätti valtakunnallista kiinnostusta
Koulutukset järjesti ProAgria Länsi-Suomen sekä Länsi-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten ruoka-asiantuntija Janita Kylänpää.
Nyt kun Varsinais-Suomen maaseudulla on järjestetty kaksi koulutusta hyvällä menestyksellä, innostus on herännyt muuallakin.
– Soittoja on tullut todella paljon ympäri Suomen. Koulutusmateriaali on kaikkien käytettävissä maksutta Maa- ja kotitalousnaisten sivuilla ja olisi tietysti hienoa, jos koulutuksia tulisi lisää, Kylänpää päättää.
Kolmekymppinen kasvituotannon asiantuntija, aktiivinen yhdistystoimija, kahden pienen lapsen äiti ja tuleva maatalousyrittäjä Kati Knuutila nauttii maaseudun rauhasta ja luonnosta sekä siitä, ettei tekeminen lopu koskaan kesken!
Puolisonsa, 3-vuotiaan tyttärensä ja vastasyntyneen vauvansa kanssa Someron Joensuun kylässä, Yli-Seppälän tilalla asuva Kati Knuutila (s.1992) kokee, että elämä on nyt täydellistä.
– Aina minulla joku uusi projekti on käynnissä, mutta koen, että oikeastaan kaikki unelmani ovat toteutuneet tavalla tai toisella!
Knuutila on lapsesta asti auttanut kotitilansa töissä ja haaveillut maatilayrittäjän arjesta. Nyt hän kasvattaa Yli-Seppälän tilalla jo suvun viidettä polvea.
– Täällä on ollut aikoinaan kolme kantatilaa: Kiiru, Hoppu ja Hätä. Tämä tila on irrotettu Hopun tilasta, ja minun isovanhempieni vanhemmat ovat ostaneet tämän joskus 30-luvulla. Omassa lapsuudessani täällä oli vielä sikojakin, mutta nykyisin tämä on ihan perinteinen viljatila, Knuutila kertoo.
Peltoja tilalla on 70 hehtaaria ja metsää 100 hehtaaria. Tila on vielä Knuutilan isän omistuksessa, mutta töitä tehdään tiiviissä yhteistyössä ja sukupolvenvaihdosta jo suunnitellaan.
– Tämä meidän talo rakennettiin vanhan hevoshaan paikalle silloin, kun isäni ja isovanhempani tekivät sukupolvenvaihdoksen. Silloin isovanhempani siirtyivät tänne ja isä muutti päärakennukseen, missä minäkin olen kasvanut. Aikanaan meillä on tarkoitus tehdä samanlainen vaihto.
Somerolla käydyn lukion jälkeen Knuutila opiskeli Helsingin yliopiston Viikin kampuksella agronomiksi. Hänellä on yliopistolla vielä kesken väitöstutkimus nurmikasvien juurista. Kun omalta kotipaikkakunnalta löytyi mielenkiintoinen työ ProAgria Länsi-Suomen kasvituotannon asiantuntijana, oma tutkimus jäi kesken, mutta sen pariin on tarkoitus palata jossain vaiheessa.
Kati Knuutilaa rentouttaa se, että ikkunasta voi katsella metsän reunaa. Opiskeluaikanaan Helsingissä hänestä tuntui usein, ettei kaupungissa ole mitään tekemistä, mutta maaseudulla ei ole koskaan tekemisestä pulaa.
Kati Knuutila on aktiivinen yhdistystoimija. Hän on ollut muutaman vuoden mukana Someron MTK:n johtokunnassa ja nyt hän on ensimmäistä vuotta myös MTK Varsinais-Suomen johtokunnassa.
Lisäksi hän on tiiviisti mukana paikallisen Martta-yhdistyksen toiminnassa.
– Meillä on joka kuukausi jotain ohjelmaa, esimerkiksi retkiä tai yhdessäoloa eri teemojen ympärillä. Joskus olemme laittaneet yhdessä kasvisruokaa ja joskus neuloneet villasukkia.
Knuutila on yhdistystoiminnassa tottunut siihen, että hän on jäsenistön nuorimmasta päästä, mutta se ei ole menoa haitannut.
– Yhdistystoiminta tuo mukavaa vaihtelua arkeen ja kotona olemiseen. Ja kesäksi toiminta yleensä hiljenee. Silloin on aikaa keskittyä maatilan töihin, puutarhan hoitoon ja esimerkiksi kansallispuistojen kiertämiseen tai käsitöiden tekoon, mikä on minulle paras tapa rentoutua.
Kehityksessä mukana
Knuutila näkee kotitilallaan paljon mahdollisuuksia esimerkiksi satovarmuuden ja peltojen kunnon kohentamiseksi.
Knuutila seuraa aktiivisesti maatalouden kehitystä kolmesta eri näkökulmasta. Kesken oleva väitöskirja pitää hänet kiinni akateemisessa tutkimuksessa, ProAgriassa hän on mukana viemässä uusinta tutkimustietoa käytäntöön ja kotitilallaan hän pääsee seuraamaan alaa viljelijän näkökulmasta.
Yli-Seppälän tilalla viljellään tällä hetkellä vehnää ja ohraa sekä öljykasveja: rypsiä ja pellavaa.
– Tämä on vielä niin pieni tila, että sen pyörittäminen onnistuu muiden töiden ohella. Isällänikin on koko ajan ollut toinen työ. Mutta toki pohdimme yhdessä, millä tavoin toimintaa voisi vielä kehittää. Esimerkiksi satovarmuuden ja peltojen kunnon kohentamiseksi olisi paljon mahdollisuuksia. Kasvipeitteisyyttä aiomme lisätä ja kokeilla joitain uusia maanparannuskasveja. Tilakokoakin pystyisi vielä kasvattamaan, Knuutila pohtii.
Naisten kiinnostus maataloutta kohtaa kasvussa
Naisten kiinnostus maataloutta ja ruokaketjua kohtaan on tällä hetkellä selkeässä kasvussa. Esimerkiksi Agronomiliiton seniorijäsenistä naisia on 43 %, työikäisistä jäsenistä 71 % ja opiskelijajäsenistä jo 78 %.
– Alan sukupuolijakauma on muuttunut ihan selvästi jo tässä minun elinaikanani. Esimerkiksi asiantuntijatehtävissä ja neuvonnan töissä on naisia paljon, kommentoi Knuutila.
Maatalousyrittäjien joukko on edelleen melko miehinen, mutta se ei tuo nuorelle naiselle paineita.
– Olen itse eniten kiinnostunut viljelyn suunnittelusta ja tykkään toki istua traktorissakin, mutta jos sitä traktoria pitää alkaa korjata, niin siinä vaiheessa tarvitsen apua. Toisaalta ei ole edes järkeä yrittää selviytyä kaikesta itse, joten täytyy vain miettiä, mitkä ovat niitä asioita, joihin kannattaa pyytää muilta apua, Knuutila puntaroi.
Metsätalous on Knuutilalle vieraampi ala, mutta silläkin saralla on apua tarjolla. Esimerkiksi paikallinen metsänhoitoyhdistys on taho, jolta saa tarvittaessa neuvoja.
Knuutilaa on aina kotona kannustettu omissa unelmissaan.
– Meitä on ollut kaksi tytärtä, joten en toki tiedä, olisivatko asiat menneet toisin, jos minulla olisi ollut veli. Pikkusiskoni on aina ollut kiinnostunut ihan muista asioista, mikä on toki hyväkin, sillä näin pienen tilan jakaminen voisi olla hankalaa.
Vaikka Knuutilan elämää voi pitää poikkeuksellisena 2020-luvun Suomessa, hänen omassa ystäväpiirissään tarina on tuiki tavallinen.
– Iso osa ystävistäni on tullut opintojen kautta ja heillä on monilla hyvin samanlaisia elämäntilanteita. Ja täällä Somerollakin eletään niin lähellä maataloutta, että esikoiseni vauvakerhossa kaikilla vanhemmilla tuntui olevan joku linkki ruuantuotantoon – jos ei oman tai puolison ammatin kautta, niin vähintään isovanhempien kautta, Knuutila naurahtaa.
Viljelijät pystyvät sopeutumaan ilmastonmuutokseen tai jopa hidastamaan sitä monilla eri tavoilla, esimerkiksi kasvivalinnoilla, viljelykierrolla, maan kasvunkuntoa parantamalla tai vaikka pitämällä maat nurmipeitteisinä kasvukauden ulkopuolella. Tietoa on tarjolla paljon, mutta nyt Varsinais-Suomessa tarjotaan apua myös käytännön kokeiluihin tila- ja lohkotasolla.
Varsinais-Suomessa on parhaillaan käynnissä Tieto käyttöön, hiili peltoon (Hiilipelto) -hanke, jonka tavoitteena on edistää ilmastokestävää maataloutta. Hankkeessa jalkautetaan tutkittua tietoa viljelijöille, kokeillaan hyviksi testattuja käytäntöjä ja arvioidaan niiden vaikutuksia tilatasolla ja erilaisilla lohkoilla.
Hankkeessa perustettiin paikallisista viljelijöistä kaksi pienryhmää syksyllä 2022, ja yksi ryhmä perustetaan vielä maaliskuussa. Haku viimeiseen pienryhmään on auki 28.2. asti. Ryhmien tapaamisia on muutaman kerran vuodessa syksyyn 2024 asti ja niihin osallistuminen on maksutonta.
Pienryhmäneuvonta tarjoaa viljelijöille tietoa ja osaamista ilmastokestävän maatalouden menetelmistä ja ilmastonmuutokseen sopeutumisesta omalla tilalla. Tarkoitus on perehtyä esimerkiksi hiilen sidontaan, maan kasvukunnon parantamiseen, pellon vesitalouteen ja sadontuottokykyyn. Tavoite on myös analysoida peltojen viljavuutta.
Hanketta koordinoivat ProAgrian ympäristö- ja luomuasiantuntija Satu Paananen ja kasvituotannon asiantuntija Kati Knuutila.
– Tässä hankkeessa haluamme viedä teoreettisen tiedon käytäntöön ja löytää uusia hyviä toimintatapoja tiloille, kommentoi Paananen.
– Myös verkostoituminen muiden viljelijöiden kanssa on yksi tärkeä osa hanketta. Pienryhmissä pystytään jakamaan sekä hyviä että huonoja kokemuksia. Ryhmissä on mukana hyvin erilaisia tiloja: isoja ja pieniä, tavanomaisia ja luomuja, kasvinviljelyyn keskittyviä ja kotieläintiloja, kertoo Knuutila.
Lisäksi kaikille hankkeessa mukana oleville tiloille tehdään alkukartoitukset, joita analysoidaan ryhmissä tilakohtaisten toimenpiteiden löytämiseksi ja ympäristöohjelmien tekemiseksi.
– Tavoitteena on tietysti sekin, että toimenpiteillä olisi positiivinen vaikutus taloudellisesti. Monet toimenpiteet ovat kuitenkin sellaisia, että taloudellinen hyöty tulee vasta vuosien viiveellä. Siksi tätä työtä pitää tehdä pitkäjänteisesti, Knuutila lisää.
Vastaavien teemojen parissa on toteutettu hankkeita aikaisemminkin. Moni pienryhmien viljelijöistä onkin ollut mukana esimerkiksi MTK:n Maan vesitalous- ja kasvukunto -hankkeessa tai Carbon Action -hankkeissa. Hiilipelto-hanke myös hyödyntää aikaisemmissa hankkeissa tuotettuja työkaluja, esimerkiksi ympäristökioski-sovellusta, hiilikartoitustyökalua, LumoVesi-työkalua ja hiililaskuria.
– Tässä hankkeessa saatavat kokemukset ja löytämämme hyvät käytännöt kerätään lopuksi pienryhmien intraan ja julkaistaan sitten kokonaisuutena, jotta muutkin pääsevät hyötymään hankkeen tuloksista, Paanenen kertoo.
Suunnitteilla on myös kaikille avoin koulutussarja, jossa käydään läpi asioita, joita hankkeen aikana opitaan.
Pellonpiennarpäiviä ja podcasteja
Pellonpiennarpäivä Tuorlassa 5.7.2022. Kuva: Katariina Yli-Heikkilä.
Hankkeessa järjestetään pienryhmätoiminnan lisäksi koulutuksia, tilavierailuja ja pellonpiennarpäiviä eri teemoilla. Pellonpiennarpäivät aloitettiin heinäkuussa 2022 Kaarinasta Tuorlan koulutilalta, jossa tutustuttiin hiilensidonnan menetelmiin ja havainnointiin asiantuntijoiden johdolla. Syyskuussa hanke järjesti tapahtuman Loimaalla Novidan koulutilalla, jossa perehdyttiin keväällä 2022 perustettuihin kerääjäkasvikoelohkoihin. Sekä Tuorlan että Novidan koulutilat toimivat hankkeessa seurantatiloina, joissa voidaan kokeilla ja havainnoida monenlaisia uuteen tietoon perustuvia toimenpiteitä.
Lisäksi hankkeessa tehdään podcastia. Hiilipelto-hankkeen tuottamia jaksoja on julkaistu nyt kolme Kasvua-podcast-sarjassa. Ensimmäisessä osassa keskustellaan hiilensidonnan mahdollisuuksista savimailla ja sen merkityksestä maan kasvukunnolle. Toisessa jaksossa keskustellaan ilmastokestävistä viljelyratkaisuista talouden näkökulma huomioiden. Kolmas jakso käsittelee EU:n maaseutupolitiikan rahoituskautta 2023–2027. Se onkin aihe, joka viljelijöitä nyt puhuttaa.
– Nyt vasta tutustutaan uuteen ohjelmaan ja odotetaan lopullisia ohjeita ja tulkintoja. Kaikilla on vielä tässä vaiheessa vähän epävarmuutta, joten on hyvä pohtia yhdessä esimerkiksi uuden kauden ympäristövaatimuksia ja kasvivalintoja, Satu Paananen kommentoi.
Hanketta koordinoi ProAgria Länsi-Suomi. Lisäksi hankkeessa ovat mukana Valonia ja MTK Varsinais-Suomi. Hanketta rahoittaa Maa- ja metsätalousministeriö ja se jatkuu lokakuuhun 2024 asti.
ProAgria Länsi-Suomen Johtamisen ja talouden toimialapäälliköksi on nimetty liiketoiminnan moniosaaja ja pöytyäläinen maanviljelijä Sanna Pitkänen. Pitkäsen vastuulla on myös Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten toiminnanjohtajuus. Sanna Pitkänen on aloittanut tehtävässään 1.1.2023. Lähitoimistona hänellä on ProAgria Länsi-Suomen Loimaan aluetoimisto.
Pitkäsellä on pitkän linjan kokemus ja laaja-alainen ymmärrys liiketoiminnasta ja yhdistystoiminnasta. Hän on rakentanut myös vahvat yhteiskunnalliset verkostot niin yritysmaailmasta hallintoon kuin politiikasta kehittämisorganisaatioihin. Maanviljelijänä ja yrittäjänä hänellä on kädet tiukasti myös varsinaissuomalaisessa savessa.
– ProAgrian asiantuntijapalvelut ja Maa- ja kotitalousnaisten toiminta vahvistavat koko maaseutua ja siihen liittyviä elinkeinoja, ja lähden hyvin innostuneena kehittämään niitä tässä nopeasti muuttuvassa maailmantilanteessa. Toiminnan tavoitteena on vahvistaa asiakkaiden kilpailukykyä ja koko maaseudun elinvoimaisuutta, ja sitä kautta varmistaa alueellista tasa-arvoa ja maamme huoltovarmuutta myös jatkossa, Pitkänen sanoo.
8. helmikuuta vietetään kansallista kalakeittopäivää. Sen kunniaksi ruoka-asiantuntijat kokkasivat hauki-sellerikeittoa Salossa Vuohensaaren nuotiopaikalla – ja someyleisön edessä. Katso tallenne ja nappaa resepti talteen artikkelin lopusta!
Länsi-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten ruoka-asiantuntijat Henna Kyyrä ja Janita Kylänpää tekivät kansallisen kalakeittopäivän kunniaksi Facebook-liven, jonka he aloittivat Salon K-Citymarketin kalatiskiltä. Tiskiltä löytyi muun muassa siikaa, turskaa, ahventa, särkeä ja merikrottia, mutta tällä kertaa pannulle valittiin Saaristomerellä uiskennellut hauki.
– Hauki sisältää hyvin proteiinia ja villikalan hiilijalanjälki on negatiivinen, eli sen syöminen on samalla ekoteko, Henna Kyyrä perustelee valintaa.
Videolla nähdään, miten kokonainen hauki muuttuu fileiksi kalamestarin taidokkaissa käsissä.
Ostosreissun jälkeen Facebook-live jatkui Vuohensaaressa, jossa haukifileet paistettiin valurautapannulla nuotion lämmössä.
– Tässä on tärkeää, että pannu on kunnolla kuuma, mutta ei liian kuuma, koska silloin rasva voi palaa kiinni kalan pintaan. Voita saa olla runsaasti ihan jo sen vuoksi, että hauki on vähärasvainen kala ja retkiruuassa saa olla reippaasti energiaa – mutta myös siksi, ettei kala tarraa pannuun kiinni, kertoo Kyyrä asetellessaan kalapalat pannulle, kun hiillos on täydellinen.
Nuotiolla kokatessa maltti onkin valttia, sillä hyvä hiillos takaa parhaan makunautinnon.
– Lämpöä ei voi säätää kakkoselle tai kutoselle, kun kokataan elävällä tulella. Mutta kala kypsyy kyllä muutamissa minuuteissa ja hiilloksen äärellä on ihana tunnelma, Kyyrä toteaa.
Kalafileiden kaveriksi pannulle laitettiin tällä hetkellä sesongissa olevaa sitruunaa viipaleina. Lopuksi fileet maustettiin suolalla ja aseteltiin valmiiksi tehdyn sellerisosekeiton päälle lipstikan kera.
Sosekeiton Kylänpää oli tehnyt kotona valmiiksi ja tuonut nuotiopaikalle termospullossa.
– Tässä on selleriä, perunaa, sipulia, valkosipulia, voita ja kermaa. Eli tosi helppo tehdä!
Kun keitto saatiin valmiiksi, Kyyrä paistoi samalla pannulla vielä juurileivän viipaleet, jotka imivät itseensä loput rasvat ja herkulliset maut pannulta.
Ja annos on valmis! Lipstikka on kotimainen yrtti, joka sopii hyvin kala-annoksen kruunuksi.
Ravintoa rantakalasta
Facebook-livet tehtiin osana Ravintoa rantakalasta -hanketta, joka on parhaillaan käynnissä Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Hankkeen tarkoitus on parantaa lasten ja nuorten kalan käsittelytaitoja sekä kannustaa perheitä vapaa-ajankalastuksen pariin. Hankkeessa on järjestetty esimerkiksi lasten kalastuskilpailu ja pidetty kalankäsittelykursseja.
– Kalakursseilla on aina asiantuntija paikalla opastamassa, mutta lisäksi jokaisella lapsella tai nuorella on mukana myös oma aikuinen. Tarkoitus on periyttää kalankäsittelytaitoja eteenpäin. Kursseilla kokataan sitä kalaa, mitä sattuu lähivesistä silloin nousemaan – eli aika usein haukea ja ahventa, kertoo Kylänpää.
Kun silakka-aika alkaa, hanke järjestää litkausretken Paraisille ja huhtikuussa hanke on mukana Merikarvialla järjestettävillä Terve ruoka -messuilla.
– Siellä teemme sellaisen kokkisodan, johon kanssamme tulevat kokkaamaan Juha Mieto ja Jesse Pynnönen, Kylänpää sanoo.
Tämänkin hankkeen pitkän tähtäimen tavoite on saada suomalaiset syömään enemmän kalaa. Ja paras keino tavoitteen saavuttamiseksi on saada ihmiset innostumaan kalasta jo lapsina. Esimerkiksi kalastuskilpailussa lasten riemu oli ylimmillään ja erityisen mielissään Kylänpää oli nähdessään, miten isät puuhasivat lastensa kanssa.
– Kalassa on niin monta hyvää asiaa: Se lähtee sieltä ulkona olemisesta, yhdessä tekemisestä ja sosiaalisesta luontokokemuksesta. Sitten päästään ravitsemusnäkökulmaan ja lopulta vielä ilmastonäkökulmaan. En tiedä, tuleeko kalasta koskaan sitä koko kansan ykkösherkkua, mutta jokainen uusi kalansyöjä on meille voitto!
Henna Kyyrä (vas.) ja Janita Kylänpää ovat Länsi-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten ruoka-asiantuntijoita.
Terveyttä ja politiikkaa
Henna Kyyrä toivoisi, että kalan syömistä edistettäisi myös politiikalla, sillä kalan syömisellä on positiivinen vaikutus kansanterveyteen ja ympäristön tilaan. Sydän- ja verisuonisairaudet ovat suomalaisten suurin kuolinsyy ja niitä pystyisi ehkäisemään syömällä kalaa, joka sisältää hyviä rasvoja. Kaikella kalalla on huomattavasti pienempi hiilijalanjälki kuin esimerkiksi punaisella lihalla, mutta villikalalla jälki on jopa negatiivinen.
Kalaa suositellaan syömään vähintään kolme kertaa viikossa, mutta monissakaan perheissä tavoite ei täyty.
– Se on ihan kustannuskysymys. Kaupassa on helpompi tarttua siihen jauhelihapakettiin, jos se on edullisempi. Korkea hinta ei ole kauppiaiden tai kalastajien vika, vaan se johtuu tuotantokustannuksista. Jos kalataloutta tuettaisi samalla tavalla kuin maataloutta, niin hintakin tulisi alaspäin, Kyyrä selventää.
Raha on syynä myös siihen, miksi kotimainen kalaa loistaa poissaolollaan julkisissa keittiöissä. Eikä koulujen kotitaloustunneilla opita käsittelemään kalaa, koska kustannussyistä kokonaisia kaloja ei saada hankittua.
Ravintoa rantakalasta -hankkeen toteuttaa Pro Agria Länsi-Suomen alla toimiva Länsi-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset. Hanke on saanut avustusta kalastonhoitomaksuvaroista Varsinais-Suomen ELY-keskukselta.
Kalakeittopäivä innostaa uusien reseptien pariin
Kansallista kalakeittopäivää on vietetty Suomessa vuodesta 2018. Alun perin idea syntyi Pro Kalan ideariihestä, jossa mietittiin, miten suomalaisia voisi innostaa syömään enemmän kalaruokia. Monille tulee kalakeitosta mieleen kermainen lohikeitto, mutta kuten Kylänpää ja Kyyrä juuri osoittivat, se voi olla paljon muutakin. Kalakeittoon käyvät kaikki mahdolliset kalat ja siitä saa aterian niin arkeen kuin juhlaankin. Tänä vuonna Pro Kalan sivuilla julkaistiin kalakeittopäivänä korealaisen kalakeiton resepti!
Teksti ja kuvat: Janica Vilen, Haloo maaseutu!
Facebook-liven pääsee katsomaan myös jälkikäteen täältä.
Hauki-sellerikeiton resepti
Valmista keitto kotona valmiiksi ja pakkaa termospulloon.
1 (n.600g) juuriselleriä
2 (n.200g) perunaa
1 (n.100 g) sipulia
2 valkosipulinkynttä
1 rkl voita
1 l vettä
1 1/2 tl suolaa
1–2 dl kuohukermaa
Kaada kuumaa vettä termariin, jotta se lämpenee kunnolla ja näin keittokin säilyy paremmin kuumana.
Kuori ja kuutioi selleri ja perunat. Siirrä kuutiot kylmään veteen odottamaan. Hienonna kuorittu sipuli ja valkosipulinkynnet ja kuullota ne rasvassa. Lisää valutetut selleri- ja perunakuutiot ja kuullota vielä hetki. Lisää vesi ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä hiljalleen kannen alla noin 20 minuuttia tai kunnes sellerit ovat pehmenneet. Soseuta keitto. Lisää kerma ja kuumenna uudelleen. Kuohkeuta sauvasekoittimella. Tarkista maku ja lisää suolaa tarvittaessa.
Käsittele tarvittaessa kala valmiiksi annospaloiksi, jotta se on helppo paistaa laavulla tai nuotiolla.
Paista kala nuotiolla joko suoraan ritilän päällä, pannulla tai foliossa. Kokoa annos syvään lautaseen niin että kaadat ensin keittoa pohjalle ja kypsä kala päälle. Koristele ja mausta halutessasi sitruunalla ja tillillä tai lipstikalla.
Varsinais-Suomen metsät ovat täynnä sellaisia polkuja, näköalapaikkoja, laavuja ja muita luontokohteita, joista tietävät lähinnä oman kunnan asukkaat – jos hekään. Nyt Varsinais-Suomessa on kehitetty karttapalvelu, josta voi käydä etsimässä uusia kohteita tuleville retkilleen ja tarkistaa vaikka maastossa, mistä löytyy lähin tulisija evästaukoa varten.
Digi-SAAPAS-hankkeessa vuonna 2021 luotu Virma Kartta on tavoittanut jo lähes 10 000 käyttäjää. Kartalle on merkitty yli 1 000 varsinaissuomalaista luontopolkua, retkeilyreittiä ja virkistyskohdetta. Jos siis suunnitelmissa on luontoretki Varsinais-Suomen alueella, kannattaa suunnittelu aloittaa avaamalla Virma Kartta osoitteessa kartta.virma.fi.
Varsinais-Suomen Liiton verkostokoordinaattori Maiju Kähärä ja Länsi-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten ruoka- ja yritysasiantuntija Mari Mäenpää ovat hankkeessa mukana kehittämässä karttaa ja toivovat kohteita vielä lisää.
– Suurin osa kohteista on jo kartalla, mutta ei kaikki! Esimerkiksi pienten kyläyhdistysten ylläpitämistä kohteista puuttuu varmasti moni. Jos siis ylläpidät jotain luonto- tai virkistyskohdetta, käy katsomassa, onko se jo kartalla, ja ota yhteyttä, jos ei ole, kannustaa Mäenpää.
Sähköpostia voi lähettää osoitteeseen: virma@lounaistieto.fi. Reittien ylläpitäjät voivat käydä lisäämässä kohteitaan kartalle myös itsenäisesti. Uudet kohteet tulevat näkyviin, kun työntekijät ovat tarkistaneet ja hyväksyneet ne.
Kohteen voi lisätä se taho, joka sitä ylläpitää. Näin myös hallintaoikeus kohteen tietojen päivittämistä varten säilyy ylläpitäjällä itsellään.
– Retkeilijätkin voivat toki osallistua talkoisiin ilmoittamalla meille puuttuvista kohteista. Jos ylläpitäjä on tiedossa, kannattaa ilmoittaa sekin. Muussa tapauksessa me voimme lähteä selvittämään tilannetta, Kähärä neuvoo.
Myös lisätietoja reiteistä voi lähettää.
– Suurin osa reiteistä on kyllä kartalla, mutta rikasteita kaivataan. Voimme lisätä reitille pistetietona esimerkiksi tulipaikan, opastaulun puuceen tai parkkipaikan, Mäenpää sanoo.
Kartalle hyväksytään vain viralliset polut. Jokamiehenoikeudella saa kulkea metsissä ja jotkut näistä jokamiehenpoluista näkyvät maastossa selkeästi, mutta karttaan niitä ei merkitä ilman maanomistajien lupaa.
Myös luontoretkeilyä tukevia palveluita pystyy lisäämään kartalle. Jos jonkun luontoreitin läheisyydessä on vaikka majoitusta, pyörävuokraustakahvila tai ravintola, yrittäjä voi käydä lisäämässä kohteensa karttaan.
Mobiiliversio auttaa metsän syvyyksissä
Virma Kartta opastaa retkeilijöitä myös maastossa. Kartan mobiiliversio näyttää koko ajan, missä mennään, joten eksymään ei pitäisi päästä. Puhelimella voi myös kesken metsäretken tarkistaa vaikka sen, mistä löytyy lähin tulipaikka tai uintimahdollisuus.
Erillistä sovellusta ei tarvitse ladata, vaan selainversio on optimoitu mobiilikäyttöön. Mobiiliversio on luotu Turun yliopiston tietotekniikan laitoksella ja se on todettu testiryhmissä hyvin kuluttajaystävälliseksi. Karttaa kuitenkin päivitetään edelleen, joten palautetta voi antaa.
Avoin lähdekoodi mahdollistaa laajentumisen
Virma Kartalla on avoin lähdekoodi ja myös kaikki data on avointa, mikä mahdollistaisi saman pohjan hyödyntämisen myös muissa maakunnissa. Digi-SAAPAS-hanke toimii vain Varsinais-Suomen alueella, mutta muista maakunnista on jo tullut kyselyitä aiheeseen liittyen. Tällä hetkellä tieto eri retkeilyreiteistä on valtakunnallisesti hyvin hajallaan. Retkeilijöitä helpottaisi, jos samaa sivua voisi käyttää missä päin Suomea tahansa.
Avointa dataa pystyy ottamaan käyttöön myös muille sivustoille, esimerkiksi kuntien verkkosivuille. Virma Kartasta voi tehdä haluamallaan rajauksella omalle verkkosivulleen upotteen, joka päivittyy automaattisesti, kun Virma Karttaa päivitetään.
Hankkeessa hyödynnetään aiemmassa Virkistä Dataa! -hankkeessa toteutettua ylläpitotyökalua Virmaa. Virmaan lisätyt tiedot siirtyvät paikkatietorajapintaan, josta ne välittyvät yhdellä kertaa moneen paikkaan: retkeilijöille tarkoitettuun Virma Karttaan, Lounaistiedon karttapalveluun, kuntien ja muiden toimijoiden verkkosivuille tehtyihin karttaupotteisiin ja muihin rajapintaa käyttäviin sovelluksiin.
Kolmen vuoden hanke
Digitaalisen saavutettavuuden parantaminen virkistyspalveluissa (Digi-SAAPAS) -hanke alkoi vuoden 2020 alussa ja päättyy vuoden 2022 loppuun. Mukana hankkeessa ovat Varsinais-Suomen Liitto, Lounaistieto, Valonia, ProAgria Länsi-Suomi, Länsi-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset sekä Turun yliopiston tietotekniikan laitos. Hankeajan jälkeen karttasivusto jää Varsinais-Suomen Liiton ylläpidettäväksi. Hanke toteutetaan Ely-keskuksen myöntämällä maaseuturahaston tuella. Hankkeen kokonaisbudjetti on 231 000 euroa.
– Kuluttajat ovat jo nyt löytäneet tämän hyvin, mutta lisää käyttäjiä tietysti tavoitellaan. Kartan tavoite on helpottaa luontoliikkumista ja saada olemassa olevat kohteet aktiivisempaan käyttöön, Mäenpää tiivistää.
Monet kartalla olevista kohteista on rakennettu esimerkiksi yleishyödyllisissä Leader-hankkeissa, joista toivotaan olevan iloa aina mahdollisimman monelle. Siksi kaikki näkyvyys on eduksi.
Kun koronakriisi alkoi ja luontoretkeilyn suosio moninkertaistui, yleisimmät reitit olivat täynnä ihmisiä. Kun tieto eri kohteista lisääntyy, retkeilijätkin hajaantuvat useampiin kohteisiin, mikä on hyvä niin ihmisten kuin luonnonkin kannalta. Retkeillessä tulee aina kunnioittaa luontoa. Virma Kartasta löytyy vastuullisen retkeilyn ohjeet, jotka kannattaa lukea ennen retkelle lähtöä. Metsäpalovaroituksen tilanteen pääsee tarkistamaan Ilmatieteenlaitoksen sivuilla.
Tutustu lisää työpajassa 15.3.
Virma Kartan käyttöä pääsee harjoittelemaan kädestä pitäen tiistaina 15. maaliskuuta klo 12–16 Outdoor Leader -hankkeen järjestämässä työpajassa Liedon kunnantalolla. Ilmoittautuminen aukeaa helmikuussa. Jos siis oma kohde vielä puuttuu kartalta, niin kannattaa laittaa päivämäärä talteen ja seurata tiedotusta Haloo maaseudun sivuilla.
Työpaja on jatkoa Outdoor Leader -hankkeen Retki kylään tekee hyvää -webinaarille, joka järjestetään 1. helmikuuta.
Haitalliset vieraskasvit hallintaan -hankkeen tavoite on lisätä ihmisten vieraslajitietoisuutta ja edistää haitallisten vieraslajien torjuntaa. Hankkeessa halutaan herättää ihmiset vieraslajien aiheuttamiin uhkiin ja saada heidät sitoutumaan pitkäjänteisesti vieraslajien torjuntaan. Lisäksi tavoitteena on saada uutta tietoa erilaisista torjuntamenetelmistä.
Vieraskasvi on sellainen kasvilaji, joka on päässyt ihmisen avustuksella jonkun esteen, esimerkiksi meren tai vuoriston yli leviämään uusille kasvupaikoille. Joskus käy niin, että vieraslaji löytää itselleen sellaisen ekologisen lokeron, jossa sillä on mahdollisuus kasvaa ja menestyä niin hyvin, että se alkaa syrjäyttää alkuperäisiä lajeja. Pahimmillaan vieraslajit voivat muuttaa koko eliöyhteisön rakennetta, tuoda mukanaan tauteja ja aiheuttaa vaaraa luonnon lisäksi myös ihmisille.
Leader Varsin Hyvän ja Leader Karhuseudun alueilla käynnissä olevalla Haitalliset vieraskasvit hallintaan -hankkeella on saatu hyviä tuloksia. Hankkeen aikana on järjestetty kymmeniä talkoita vieraslajien torjumiseksi sekä jaettu tietoa Länsi-Suomen yleisimmistä haitallisista vieraslajeista, joita ovat komealupiini, jättipalsami, jättiputki, kurtturuusu sekä tatarit: sahalintatar, japanintatar ja niiden risteytys eli tarhatatar. Näitä kasveja esitellään myös hankkeessa tehdyssä kiertävässä näyttelyssä, joka on lokakuun ajan esillä Nousiaisten kirjastossa.
– Hanke alkoi joulukuussa 2019 ja päättyy vuoden 2022 marraskuussa, eli yksi kesä voidaan vielä talkoilla hankkeen parissa, toteaa hankkeessa työskentelevä Maa- ja kotitalousnaisten maiseman ja luonnonhoidon asiantuntija Katri Eriksson.
Ennen kesääkin riittää kuitenkin tekemistä. Hanke järjestää kaikille avoimen vieraslajeihin keskittyvän webinaarin torstaina 28. lokakuuta, johon voi ilmoittautua tämän linkin kautta.
– Webinaarissa kerrotaan muun muassa hankkeen onnistumisista, tulevista rahoitusmahdollisuuksista sekä siitä, miten mitäkin lajia kannattaa torjua. Talven aikana teemme lyhyitä tietoiskuja näistä samoista aiheista, Eriksson esittelee.
Tavoitteena on se, että mahdollisimman moni oppisi tunnistamaan haitalliset vieraslajit ja oppisi torjumaan niitä myös itsenäisesti. Kitkemiseen tarvitaan maanomistajan lupa, mutta kukkia saa kerätä jokamiehenoikeudella niin paljon kuin jaksaa.
– Ja sehän on oikein hyvää hyötyliikuntaa! Meillä on ollut monena vuonna käynnissä sellainen “kerää sata lupiinia maljakkoon” haastekin.
Katri Eriksson pystytti hankkeen vieraslajinäyttelyn lokakuuksi Nousiaisten kirjastoon. Tammikuussa näyttely siirtyy Turun pääkirjastoon. Kuva: Janica Vilen.
Hyviä kokemuksia soolotalkoista ja kouluyhteistyöstä
Eriksson on huomannut, että ihmiset ovat aika arkoja torjumaan vieraslajeja omin päin, mutta soolotalkoista on saatu hyviä tuloksia, kun torjuntapaikka on merkitty maastoon.
– Esimerkiksi Paimiossa Hiekkahelmen alueella järjestettiin viime keväänä ensin komealupiinin torjuntatalkoot ja sen jälkeen alueelle jätettiin kyltit, joissa kerrottiin, miksi komealuupinia pitää torjua ja että tältä alueelta saa torjua. Kaupunki osallistui yhteistyöhön kuljettamalla torjuntajätteet pois alueelta. Kävin siellä nyt syksyllä lenkillä ja huomasin, että ihmiset olivat kesän aikana torjuneet ihan valtavasti. Lupiineja ei näkynyt enää ollenkaan niin paljon!
Paimiossa oli Hiekkahelmen alueen lisäksi viime kesänä ainakin kolme muutakin paikkaa, joissa oli Luonnonvarakeskuksen, Suomen ympäristökeskuksen ja Suomen luonnonsuojeluliiton lanseeraamat soolotalkoot käynnissä.
Kevään korvalla Haitalliset vieraskasvit hallintaan -hanke on taas yhteydessä hankealueen yhdistyksiin ja yrittää saada kesäksi 2022 mahdollisimman monet talkoot kasaan.
– Toiveena olisi, että kun ensi kesänä järjestetään talkoita yhteistyössä yhdistysten kanssa, niin seuraavina kesinä samat yhdistykset osaisivat järjestää talkoot jo omin voimin. Monen kasvin kohdalla niitto pitää tehdä useampaan kertaan ennen kuin kasvustosta päästään kokonaan eroon. Esimerkiksi lupiinin siemenpankki säilyy maaperässä jopa 50 vuotta, Eriksson selittää.
Hyviä tuloksia saatiin viime kesänä myös Paimiossa Vistan koulun kanssa tehdystä yhteistyöstä, jossa Eriksson kertoi koulun oppilaille vieraslajeista ja lähti heidän kanssaan maastoon kitkemään. Vastaavaa yhteistyötä yritetään viritellä toukokuun viimeisille viikoille ensi vuonna myös muiden hankealueen koulujen kanssa.
Lupiini on haitallisista vieraslajeista tunnetuin
Aikoinaan lupiini kukki juhannusviikolla, mutta viime kesinä se on usein kukkinut jo toukokuun lopussa. Kuva: Katri Eriksson.
Nykyisin tien pientareilla rehottava komealupiini tunnistetaan hyvin, mutta edelleenkään kaikki ihmiset eivät ymmärrä sen haitallisuutta Suomen luonnolle.
– Moni kysyy vieläkin, että onko se nyt muka niin vaarallinen, kun se on niin kaunis!
Kyllä se on ja Eriksson kertoo, miksi:
– Meidän niityt ovat vähentyneen tosi paljon jo 50 -luvulta lähtien, kun maataloudessa on tullut isoja muutoksia. Niittyjen katoamisen myötä köyhissä oloissa viihtyvät ketokasvit löysivät uuden elinympäristön tienpientareilta, mutta nyt ne joutuvat väistymään sieltäkin, kun lupiini valtaa alueet. Ja nyt niittykukilla ei enää ole mitään korvaavaa elinympäristöä, johon väistyä, hän aloittaa.
– Meillä on tosi paljon sellaisia päiväperhosia ja pölyttäjiä, jotka ovat keskittyneet joihinkin tiettyihin kukkakasveihin. Kun lupiini tulee tilalle, niiden ravinto häviää. Nyt puhutaan jo pölyttäjäkadosta ja lintukadosta – ja se johtuu ihan siitä, että pölyttäjiltä katoaa ruoka.
Toki lupiinikin tuottaa siitepölyä, mutta vain viikon tai korkeintaan kaksi vuodessa, kun taas kotimaiset ketokasvit kukkivat toukokuusta lokakuulle. Ja lupiinista pölyttäjät eivät saa ollenkaan mettä.
Komealupiinia voi torjua niittämällä, tuhkaamalla tai kitkemällä eli nostamalla juurineen. Niittäminen on tehokkainta ennen siementen kypsymistä, jolloin kukkavarret voi jättää maatumaan luontoon. Jos alimmat kukinnot ovat alkaneet jo ränsistyä, kukat tulee kerätä jätesäkkeihin ja laittaa sekajätteeseen. Siementen tuhoutuminen vaatii yli 70 asteen lämpötilan ja siksi niittojätettä ei saa missään nimessä laittaa kotikompostoriin.
Juurakoiden lapioiminen on tehokasta, sillä lupiini ei lähde kasvamaan uudestaan kovin pienestä juuren palasta. Ja uusimapana torjuntakonstina on kokeiltu puutuhkan levittämistä.
– Tuhka pitää levittää lupiinin kasvupaikalle aikaisin keväällä ennen kuin maasta nousee mitään ylös. Nakkilassa tuhkan levityksestä saatiin viime kesänä hyviä tuloksia. Lupiinia tuli selvästi vähemmän, mutta muut kasvit kasvoivat normaalisti, Eriksson kertoo kokeilusta.
Jättipalsami rehottaa jokien varsilla
Jättipalsamin tunnistaa sen näyttävistä kukista. Kuva: Katri Eriksson.
Samalla kun lupiini on vallannut teiden varret, jättipalsamia näkee todennäköisimmin jokien varsilla. Jättipalsami on tuotu Himalajan vuoristosta Suomeen aikanaan pölytyskasviksi, koska se kukkii niin pitkään. Jostain syystä sillä olikin Suomessa niin otolliset kasvuolosuhteet, että se kasvoi täällä paljon suuremmaksi ja alkoi levitä vauhdilla.
Jättipalsami on helppo tunnistaa sen näyttävästä kukinnosta ja moni tunnistaa kasvin myös paukkuvista siemenkodista. Palsamin aggressiivinen leviäminen selittyykin osin sillä, että siemenkodan poksahtaessa siemenet voivat lentää jopa seitsemän metrin päähän, ja yksi kasvi voi tuottaa kesässä 2 000 siementä. Siksi torjunta on tämänkin kasvin osalta parasta tehdä ennen siementen kypsymistä.
– Kokeilimme viime kesänä Paimionjoen varrella kahta hävitystapaa. Toisella puolella jokea järjestettiin niittotalkoot ja toisella puolella kitkentätalkoot. Niitetty kasvusto hävisi kerralla, mutta kitkentäkohteesta nousi uutta kasvustoa. Eli ainakin tässä kohteessa niittohoidolla ongelma saatiin kerralla kuntoon. Se oli tavallaan hyvä uutinen, sillä niittäminen on paljon helpompaa kuin kitkeminen.
Kitkeminen on kaikkein helpointa heti toukokuun alussa, kun jättipalsamin sirkkataimet nousevat.
– Taimet kasvavat tasaisena mattona, joka on helppo nostaa juurineen ylös.
Ja jos näkee vähän enemmän vaivaa, voi palsamia hävittää vielä elokuussakin.
– Silloin kukinto taitetaan varovasti jätesäkkiin, jolloin siemenet poksahtavat sinne ja sen jälkeen heitetään loput kasvista perään.
Jättiputken torjunta on otettu tosissaan
Jättiputken tunnistaa paksusta varresta ja valkoisesta kukinnosta. Kuva: Katri Eriksson.
Jättiputkea on torjuttu jo pitkään. Asialla ovat olleet paitsi talkoolaiset, myös kunnat ja valtakunnallinen vieraslajien torjuntahanke Viekas.
– Tänä vuonna näin esimerkiksi Paimiossa tien varrella jättiputken ja ilmoitin havainnosta osoitteessa vieraslajit.fi. Viikon päästä se oli jo poissa. Ainakin Viekas-hanke seuraa ilmoituksia aktiivisesti, ja esimerkiksi Maskussa kunta on torjunut jättiputkea jo pitkään.
Jättiputkelle, kuten muillekin vieraslajeille, hyvä torjuntakeino olisi laidunnus, sillä ensimmäisen ja toisenkin vuoden taimet ovat eläimille vielä hyvää ravintoa. Jättiputki tekee kukan vasta kolmantena kesänä.
Jättiputki kukkii kesä–elokuussa ja voi kasvaa valtavan kokoiseksi. Varsi voi olla halkaisijaltaan jopa 10 cm. Parhailla kasvupaikoilla jättiputket voivat muodostaa niin tiheitä kasvustoja, että kaikki muu kasvillisuus tukahtuu. Lisäksi ne ovat ihmisten terveydelle haitallisia. Jos jättiputken kasvinestettä tulee iholle, se reagoi auringon valon kanssa niin, että ihoon voi tulla vakavia palovammoja. Lisäksi se allergisoi monia.
Jättiputki on sitä helpompi hävittää, mitä pienempi kasvi on. Hyviä tuloksia on saatu esimerkiksi niin, että niittämisen jälkeen kasvuston päälle levitetään tiiviisti maata vasten paksu muovi, joka saa olla paikallaan ainakin pari vuotta. Muovi ankkuroidaan maahan esimerkiksi kivillä.
Kurtturuusu kuriin ensi kesään mennessä
Kurtturuusu voi kasvaa vaikka hiekkarannalla. Kuva: Katri Eriksson.
Kurtturuusua ei saa enää haitallisuutensa vuoksi kasvattaa Suomessa 1.6.2022 alkaen. Monia puistoja ja pihoja koristavat ruusut ovat vuosien saatossa levinneet lintujen mukana joka paikkaan. Ne ovat vallanneet kokonaisia hiekkarantoja ja päässeet jopa luonnonsuojelueille.
– Moni kaupunki on jo lähtenyt torjumaan kurtturuusua vauhdilla, mutta kaikkia kasvupaikkoja ei edes tiedetä. Pientä kasvustoa on usein teidenkin varsilla vaikka kuinka paljon. Tulevaisuudessa kurtturuusun kasvattamisesta voi todennäköisesti saada uhkasakon, mutta ei vielä ensi kesänä, kertoo Eriksson.
Ongelmissa ovat erityisesti taloyhtiöt, joiden pihoilla saattaa olla kurtturuusua vaikka 100 neliön alueella, jolloin hävittämiseen tarvitaan jo kaivinkonetta. Poistetun kasvuston tilalle suositellaan kasvattamaan nurmikkoa, jolloin mahdollisten uusien taimien yli voi ajaa ruohonleikkurilla, mikä helpottaa jälkihoitoa.
Tatarin juuret menevät läpi vaikka harmaan kiven
Tatarilla on kookkaat lehdet ja puumainen ontto varsi. Se voi kasvaa jopa nelimetriseksi. Kuva: Katri Eriksson.
Katri Eriksson kertoo, että esimerkiksi Iso-Britanniassa ei saa omakotitalolle vakuutusta, jos pihalla kasvaa tataria. Sen juuret ovat niin voimakkaat, että ne kasvavat läpi vaikka talon perustuksista ja asvaltista. Maavarsi voi olla jopa seitsemän metriä pitkä.
– Tataria torjutaan katkaisemalla varsi läheltä maan pintaa ja laittamalla torjunta-ainetta suoraan juurakkoon. Pitkäaikainen näivettäminen auttaa, mutta yleensä edessä on vuosien taistelu, sillä tatar lähtee kasvamaan uudestaan jo sentin kokoisesta juuren palasta.
Yhteistyötä tarvitaan
Erikssonin mukaan tämän hankkeen aikana vieraslajiongelmaa ei saada kuriin, vaan toivo jää maaseudun asukkaisiin.
– Jos ihmiset saadaan ymmärtämään asian vakavuus ja sitä kautta toimimaan, niin kaikki on mahdollista!
Taloudellista tukea vieraslajien torjuntaan pystyy hakemaan muun muassa Ely-keskuksista ja Leader-ryhmistä. Useimmissa kohteissa selviää kuitenkin ihan työhanskoilla, jätesäkeillä ja hyvällä motivaatiolla.
Asiasta kiinnostuneille on tehty yhteinen Facebook-ryhmä nimeltä Vieraslajien torjuntajoukot. Ryhmästä löytyy paljon tietoa aiheesta ja käynnissä olevien vieraslajihankkeiden asiantuntijat neuvovat ihmisiä myös sitä kautta.
Haitalliset vieraskasvit hankkeen kokonaisbudjetti on 79 500 euroa, josta julkisen tuen osuus on 70 prosenttia. Tuen ovat myöntäneet Leader Varsin Hyvä ja Leader Karhuseutu. Hanketta hallinnoi ProAgria Länsi-Suomen alla toimiva Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset.
Tiedätkö, miten pystyy samaan aikaan lisäämään työllisyyttä, omaa terveyttään ja ympäristön hyvinvointia? Syömällä kotimaista kalaa! Ura aukeaa kalataloudessa -hanke houkuttelee nuoria paitsi syömään kalaa, myös työskentelemään kalataloudessa.
Yläkoululaisille suunnattu Ura aukeaa kalataloudessa -hanke syntyi tarpeesta: Elineinokalatalouteen kaivataan uusia osaajia, mutta lisäksi myös kalan kulutusta halutaan kasvattaa nuorten keskuudessa. Varsinais-Suomessa on mainiot mahdollisuudet kalatalouteen, mutta kiinnostus alaa kohtaa on päin vastoin hiipumassa.
– Nykyajan lapset ja nuoret ovat aika kaukana kalasta. Monikaan ei enää kotona opi käsittelemään kalaa, mutta kiinnostus on suurta. Tarvitaan vain lisää tietotaitoa, toteaa ruoka-asiantuntija Janita Kylänpää (artikkelikuvassa) Länsi-Suomen Maa- ja kotitalousnaisista.
Hän on ollut aikaisemmin mukana vastaavassa hankkeessa Satakunnan puolella. Tällä kertaa hanketta vedetään Saaristomeren kalatalousryhmän alueella, eli Varsinais-Suomen saaristossa. Tarkoitus oli edellisten hankkeiden tavoin kiertää kouluissa kertomassa kalastuksesta ammattina ja opettamassa kalan käsittelyä, mutta koronan vuoksi suunnitelmia on pitänyt muuttaa. Kouluvierailuja on korvattu etäluennoilla ja videoilla.
Hankkeesta vastaavat yhdessä ProAgria Länsi-Suomi ja Länsi-Suomen kalatalouskeskus. Hanketta rahoittaa Euroopan Meri- ja kalatalousrahasto, ja se päättyy huhtikuussa 2021.
Tärkein viesti liittyy ympäristöön
Janita Kylänpää kertoo, että hankkeen tärkein viesti nuorille on se, että kotimaisen kalan syöminen on ympäristöteko. Esimerkiksi Itämeren silakalla on negatiivinen hiilijalanjälki.
– Monet nuoret ovat huolissaan ruokansa hiilijalanjäljestä. Kotimaista kalaa syömällä tekee samalla ekoteon!
Kun kalaa poistetaan vesistöistä, saadaan vedestä samalla poistettua ravinteita. Ja ravinteita poistamalla pystytään hillitsemään rehevöitymistä ja sitä kautta esimerkiksi levien muodostumista.
Hankkeessa uskotaankin, että juuri ympäristösyistä kalalla olisi potentiaalia uudeksi trendiruuaksi.
– Monen nuoren käsitys kalasta on koulussa maistetut pakastekalat. Tuore kalahan on ihan erimakuista! Kalaruuilla on ollut myös vähän semmoinen mummomaine. Sitä yritetään nyt muuttaa, kertoo Kylänpää.
Jos haluaa lisätä kalaa ruokavalioonsa ympäristösyistä, kannattaa suosia kotimaista kalaa, jolloin ympäristöhyödyt eivät pala kuljetuksessa. Suomessa syödään tällä hetkellä kalaa vuodessa noin 14 kiloa asukasta kohden, mutta vain 4 kiloa tuosta määrästä on kotimaista.
– Norjalaista merilohta ja kasvatettua kirjolohta on usein kalatiskeillä paremmin tarjolla, niistä on helppo tehdä ruokaa ja hinta saattaa olla edullisempi, Kylänpää selittää ihmisten ostokäyttäytymistä.
Roppakaupalla terveyshyötyjä
Kotimaisen kalan syöminen on paitsi ekologisesti kestävää myös terveellistä. Kala on hyvä proteiinin lähde, ja siinä on paljon pehmeitä rasvoja ja d-vitamiinia. Lisäksi kala on hyvä b12-vitamiinin ja seleenin lähde. Siksi Suomessa suositellaan syömään kalaa kolmesti viikossa kalalajeja vaihdellen.
D-vitamiinin määrä vaihtelee kalalajeittain paljon. Esimerkiksi 100 grammassa kuhaa on jopa 25 mikrogrammaa d-vitamiinia, lohessa ja ahvenessa 8 mikrogrammaa ja kampelassa vain 0,7 mikrogrammaa. Parhaita d-vitamiinin lähteitä ovat kuha, siika ja silakka.
Kalan pehmeällä rasvalla on puolestaan positiivinen vaikutus sydämen ja verisuonten toimintaan. Verenkiertoelinten sairaudet ovat suomalaisten yleisin kuolinsyy, joten kalan syömisellä on hyvinkin positiivinen vaikutus kansanterveyteen.
Syökää silakkaa!
Kallen silakkavartaat. Kuva: Janita Kylänpää.
Janita Kylänpää tavoittaa nuoria koulujen lisäksi myös TikTokissa, jossa hän on julkaissut videon esimerkiksi siitä, miten silakat voi perata vaivattomasti saksilla. Silakka on myös siitä helppo kala, että sitä saa tiettyinä aikoina paljon pienellä vaivalla.
– Silakka nousee aina tiettyihin paikkoihin jossain vaiheessa toukokuuta vähän säistä riippuen. Esimerkiksi Särkisalossa ja Paraisilla on tietyt sillat, joilta on helppo saada litkaamalla silakkaa ihan ämpäritolkulla. Yhdessä litkassa voi olla 5–10 koukkua eikä syöttejä tarvita, Kylänpää vinkkaa.
Kylänpään omassa lapsuudessa varoiteltiin Itämeren silakan elohopeapitoisuudesta, minkä vuoksi moni on unohtanut koko kalan.
– Tänä päivänä se on kuitenkin puhdasta ruokaa, hän vakuuttaa.
Janita Kylänpään oma suosikkiresepti on Kallen silkkavartaat, josta löytyy ohjevideo Youtubesta.
– Vartaat sopivat hyvin vaikka sormisyötäväksi illanistujaisiin tai saaristolaisleivän päälle, hän vinkkaa.
Lisää reseptejä ja ohjeita kalan käsittelyyn löytyy muun muassa Länsi-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten sivuilta Kalaherkut haltuun -hankkeen alta.
Kalojen parissa kelpaa työskennellä
Elinkeinokalataloudella on pitkään ollut vaikeuksia saada nuoria innostumaan alasta. Saaristomeren päätoimisten ammattikalastajien määrä on laskenut 2000-luvulla 60 %. Jos vuosituhannen alussa ammattikalastajia oli vielä 200, nyt heitä on enää 80. Toisaalta moni kalastaa myös jonkin muun työn ohessa.
Yksi selkeä syy kalastajien vähenemiseen on hyljekannan kasvu. Myös korona on koetellut kalastajia, sillä kotimaista kalaa on perinteisesti myyty paljon ravintoloihin, joiden toiminta on kärsinyt koronatilanteesta.
Janita Kylänpää uskoo kuitenkin kalastuksen mahdollisuuksiin, varsinkin jos kalastukseen liittää kalan käsittelyä, kuljetusta ja esimerkiksi matkailua tai opetustyötä.
– Näkisin, että tämä ala sopii hyvin erityisesti sellaisille nuorille, jotka eivät nauti teoriasta ja koulun penkillä istumisesta. Kalastaminen on fyysistä ja antoisaa työtä. Ja kalankäsittely puolestaan arvostettua käsityötä, Kylänpää sanoo.
Hankkeessa ollaan etsitty kalasta kiinnostuneita nuoria ja esitelty heille alan koulutusmahdollisuuksia. Kalatalouden ammattilaisia koulutetaan Paraisilla. Tarjolla on perustutkinto, ammattitutkinto ja erityisammattitutkinto. Ammattikalastajan urasta nuorille on kertonut Lauri Rantanen Kalatalouskeskukselta. Lisäksi esittelyssä on ollut kalan jalostukseen, myymiseen ja valmistamiseen liittyviä uramahdollisuuksia. Hankevetäjät ovat päivittäneet myös oppilaanohjaajien tietämystä elinkeinokalataloudesta ja kalaan liittyvistä ammateista.
