maaseuturahasto

Leader-ryhmät vetoavat päättäjiin: Maaseutua paikallisesti kehittävään toimintaan tarvitaan isompi tuki!

kirjoittaja

 

VETOOMUS

Suomen kaikki 55 Leader-ryhmää vetoavat, että Suomi kohdistaisi kansallisesta CAP27-strategian maaseuturahaston osuudesta 10 % Leader-toimintaan. Suomi on pitänyt aina Leader-toimintaan antamansa kansallisen rahoituksen EU-säädösten edellyttämällä minimitasolla eli 5 prosentissa. Monet muut EU-maat ovat tukeneet kansallisesti Leader-toimintaa suuremmalla osuudella tehokkaan Leader-toiminnan jatkuvuuden takaamiseksi. 

Leader-ryhmät myöntävät rahoitusta yrittäjien ja yhdistysten hankkeisiin. Toiminta kehittää suomalaisen maaseudun elinvoimaisuutta aitojen tarpeiden pohjalta. Leader-ryhmät aktivoivat, innostavat, tiedottavat, kouluttavat sekä toimivat hankkeiden toteuttajien apuna antaen heille ilmaista neuvontaa. Ryhmät toteuttavat myös omia hankkeita toimien näin itsekin merkittävinä aluekehittäjinä ruohonjuuritasolla.

Suomessa on toteutettu Leader-toimintamallia menestyksekkäästi jo 25 vuoden ajan. Toiminnasta on vuosien varrella karttunut hyviä kokemuksia sekä paljon kiitosta kentältä. Leader-tuilla on muun muassa kunnostettu kylätaloja, hankittu harrastusvälineitä lapsille ja nuorille, tuettu ikäihmisten palveluita, autettu yrityksiä investoimaan ja siten luomaan uusia työpaikkoja sekä luotu infraa esimerkiksi matkailua varten. 

Vuosina 2014–2020 Suomen Leader-ryhmien käytössä oli 300 miljoonaa euroa julkista rahaa maaseudun kehittämiseen. Siitä maaseuturahaston osuus on 42 % eli 126 miljoonaa. Loppu rahoitus tulee valtiolta (38 %) ja kunnilta (20 %). 

Varsinais-Suomessa toimii viisi Leader-ryhmää, joiden rahoituskehyksistä suuntautui  vuosina 2014–2020 Varsinais-Suomeen yhteensä noin 19,5 miljoonaa euroa: Varsin Hyvä 4,5 milj. euroa; Ravakka 3,5 milj. euroa; Jokivarsikumppanit 4,9 milj. euroa; I samma båt – Samassa veneessä 3,7 milj. euroa ja Ykkösakseli 2,9 milj. euroa. Maaseuturahaston osuus (42 %) koko Varsinais-Suomen potista on ollut siis noin 8,2 miljoonaa euroa. 

Varsinais-Suomen Leader-ryhmät ovat viimeisen seitsemän vuoden aikana rahoittaneet yli 500 maaseutua kehittävää hanketta, joissa ollaan tehty yhteensä yli 100 000 tuntia talkootyötä.

Leader-tuet kohdistuvat suoraan ruohonjuuritasolle aitoihin, paikallisiin kehittämistarpeisiin. Kyseessä on siis todellinen alhaalta ylöspäin -kehittämistyökalu. Tuet, joita myönnetään esimerkiksi paikallisille yrittäjille, yhdistyksille, kunnille ja oppilaitoksille, saadaan moninkertaisesti takaisin hyvinvoinnin ja lisääntyneen elinvoiman muodossa. 

Maaseutu elää tällä hetkellä globaalin pandemian myötä uutta mahdollisuuksien aikakautta, jolloin on tärkeää edelleen jatkaa maaseudun kehittämistä ja maaseudulla asuvien ihmisten monipuolista tukemista.

Suomi tulee saamaan tulevalla ohjelmakaudella maatalouden ja maaseudun kehittämisen EU-rahoitusta enemmän kuin aiemmin, joten on perusteltua nostaa myös Leader-toimintaan annettavaa rahoitusta. Leader-ryhmille avautuu uudella CAP-kaudella uusia tehtäviä, kuten Älykkäät kylät, pienimuotoinen maatalous ja koronapandemia- elvytys. Suomen 55 Leader-ryhmää vetoavat, että Suomi kohdistaisi kansallisesta CAP27-strategian maaseuturahaston osuudesta 10 % Leader-toimintaan, jotta Leader-ryhmät voivat jatkossakin toimia koko Suomen kehittämisen tukena. Myös Maaseutupolitiikan neuvosto on esittänyt 10 %:n rahoitusosuuden käyttöönottoa.

 

Varsinais-Suomen Leader-ryhmät

 

Leader Varsin Hyvä (Turun seutu): Pia Poikonen, p. 050 3383867

Leader Ravakka (Vakka-Suomi): Ulla Kallio, p. 044 0344345

Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit (Loimaan seutu ja Somero): Taina Sainio p. 044 0674434

Leader Ykkösakseli (Salo): Maarit Teuri, p. 0400 982236

I samma båt – Samassa veneessä (Turunmaan seutu ja Kustavi): Minna Boström, p. 0400 718913

 

ELY-keskus päätti tämän vuoden valintajaksoista! Yritys- ja haketukia voi hakea jatkuvasti

kirjoittaja

 

Varsinais-Suomen ELY-keskus on 1. helmikuuta päättänyt Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman hanke- ja yritystukien valintajaksoista vuodelle 2021. Tällä päätöksellä muutetaan myös edellistä, vuoden 2020–2021 päätöstä, joka on annettu 15.10.2020.

Maaseuturahaston yritys- ja hanketukien haku on jatkuva, mutta tukihakemukset, jotka koskevat Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen rahoituskiintiöstä myönnettävää tukea, ratkaistaan valintajaksoittain. Valintajakso merkitsee tässä päätöksessä samaa kuin tukijakso maaseudun kehittämisen tukemisesta annetun lain (28/2014) 34 §:n 1. momentissa.

Maaseudun kehittämisen tukemisesta annetun lain (28/2014) ja Maaseudun kehittämisohjelmien hallintolain (27/2014:10 §) sekä Valtioneuvoston maaseudun hanketoiminnan tukemisesta annetun asetuksen (1174/2014) perusteella Varsinais-Suomen ELY-keskus päättää Maaseuturahaston hanke- ja yritystukien valintajaksoista vuodelle 2021 seuraavasti:

Yritystukien valintajaksot vuonna 2021 

1.11.2020 – 28.2.2021

1.3. – 30.4.2021

1.5. – 31.7.2021

1.8. – 31.10.2021

1.11. – 31.1.2022

Hanketukien valintajaksot vuonna 2021 

1.11.2020 – 30.4.2021* 

1.5. – 30.9.2021

1.10. – 31.1.2022

*Huom! Ensimmäistä jaksoa on pidennetty kahdella kuukaudella ELY-keskusten hankevalintajaksojen yhtenäistämiseksi (vrt. V-S:n ELY / 15.10.2020 annettu päätös)

Jos valintajakso päättyy viikonloppuna tai pyhäpäivänä, virallinen hakuaika sähköisissä hakemuksissa päättyy ko. päivänä klo 23:59.

Määrärahat

Tavoitteena on siirtymäkauden 2021–2022 aikana käyttää myöntövaltuudesta 2/3 yrityshankkeiden ja 1/3 kehittämishankkeiden rahoittamiseen. Osa siirtymäkaudella myönnettävästä hanke- ja yritystuesta saattaa olla mahdollista myöntää ns. elvytysvaroista.

Kunkin valintajakson hankkeita käsiteltäessä sovelletaan Maa- ja metsätalousministeriön 4.3.2015 sekä 19.6.2017 vahvistamia valintaperusteita (MMM:n päätökset 421/441/2015 ja 1170/04.04.01.02/2017 sekä komissiossa 29.2.2016 hyväksytty ohjelmanmuutos).

 

 

Kuva: ©maaseutuverkosto

Uskomaton yritystarina: Valtterin Pajalla tehdään kaikki itse

kirjoittaja
Valtteri Vainio poseeraa laitteiston edessä.

 

Salolainen 25-vuotias yrittäjä Valtteri Vainio rakensi 500 neliön pajarakennuksen kasvattaakseen liiketoimintaansa. Kuten kaikki hänen yritystoiminnassaan, uusi paja nousi pihaan omin voimin, itse kaadetuista puista. Tänä vuonna hän ennakoi liikevaihdon rikkovan 100 000 euron rajapyykin. 

Kun Salon Raatalassa kasvanut Valtteri Vainio oppi kävelemään, hän sai vasaran käteensä. Kaikenlaisesta rakentelusta ja tekniikasta kiinnostunut poika suunnitteli ensimmäisen mönkijän peräkärryn jo seitsemännellä luokalla, ja lukiolaisena hän kehitteli siihen sähköisen kippausmekanismin. Nuvax-peräkärryt ovat nykyäänkin hänen yrityksensä ykköstuote, mutta lisäksi Raatalasta lähtee maailmalle paljon muitakin tuotteita, muun muassa erilaisia tutkimuslaitteita ja niiden osia. 

Vuonna 2016 Valtteri Vainio perusti oman yrityksen: Valtterin Paja Oy:n. 

– Olin lukion jälkeen vuoden 2015 armeijassa ja siellä sisuunnuin sen verran, että perustin oman yrityksen. Ensimmäisen puoli vuotta sorvasin kaikenlaisia raskaan kaluston varaosia ja seuraavana syksynä aloitin konetekniikan diplomi-insinöörin opinnot Aalto-yliopistossa, Vainio kertoo. 

Mönkijän peräkärryjä hän on tehnyt vuosittain yhden sarjan ja lisäksi monenlaista muutakin hommaa. 

– Tässä on peltoa viljelyksessä ja lisäksi metsää, josta tehdään klapeja. Ja on minulla kaivinkonekin. Sillä olin esimerkiksi viime kesänä tekemässä kaivuu-urakkaa Turussa, yrittäjä listaa. 

Lisäksi hän on juuri perustanut opiskelukavereidensa kanssa uuden osakeyhtiön, joka keskittyy koneensuunnitteluun ja kaupalliseen tuotekehitykseen.

25-vuotias Valtteri Vainio on ehtinyt toimia yrittäjänä jo neljä vuotta, vaikka valmistuu yliopistosta vasta ensi vuoden puolella. Kuvassa hänen yrityksensä ykköstuote, eli mönkijän peräkärry.

Uusi tuotantorakennus Ely-keskuksen tuella

Tänä syksynä Valtterin Paja pääsi muuttamaan uusiin tiloihin, kun pihaan valmistui 500 neliön tuotantorakennus. Hankkeen kokonaisbudjetti oli 111 000 euroa, ja pajan lisäksi siihen sisältyi konehankintoja. 

– Jos samanlaisen hallin olisi tilannut rakennusliikkeeltä, se olisi maksanut 200 000 – 300 000 euroa, Vainio arvioi. 

– Tämä on tehty 90-prosenttisesti oman metsän puista, jotka olen itse kaatanut. Äiti on ajanut rakennuksen alle kuorma-auton kanssa miljoona kiloa kiveä ja muuta maa-ainesta.  Lisäksi täällä oli timpuri apuna rungon pystytystöissä. Ulkopuolelta tilasin oikeastaan vain lattian valutyön ja sisämaalauksen, Vainio kertoo. 

Sisälle astuessaan alaa tuntevat ovat hämmästyneet. Vitivalkoiset seinät, kiiltävä epoksilattia ja tummanharmaat koneet ovat tehneet vaikutuksen. 

– Vaikka koneiden samanvärisyys on vain visuaalinen seikka, niin se on tällä alalla niin harvinaista, että kiinnittää kyllä kaikkien huomion, Vainio hymyilee. 

Idea yhtenäisestä värimaailmasta lähti tarpeesta. 

– Nämä koneet olivat kaikki niin suttuisia, että ne oli oikeastaan pakko maalata, hän naurahtaa. 

Kaikki koneet on joko tehty alusta asti itse tai ostettu rikkinäisinä ja korjattu. Sorvi on tehty Neuvostoliitossa 80-luvulla, pystykarainen CNC-jyrsin on ostettu vakuutusyhtiöltä sen vahingoiduttua kuljetuksessa, robotti taas oli osiin purettuna odottamassa sulatusta Salon ammattikoululla, kun Vainio bongasi sen. Vanhoja ja rikkinäisiä koneita saa satasilla, mutta niiden kunnostamiseen kuluu usein tuhansia euroja. Silti säästö on helposti kymmenkertainen, jos vertaa uuden vastaavan hintaan. 

Vainio sai uuden hallin rakentamiseen Ely-keskukselta investointituen vuonna 2018. 

– Ely-keskuksesta ihmeteltiin, miten rakentaminen voi näin kauan kestää, mutta kun tekee omin voimin, niin kyllä se ottaa aikaa. Lisäksi yrityksen työtilanne on ollut huomattavasti ennakoitua parempi ja koulussakin on pitänyt käydä, Vainio toteaa. 

Hän valmistuu keväällä konetekniikan diplomi-insinööriksi täysin aikataulussa, vaikka on koko ajan pyörittänyt opintojen rinnalla yritystoimintaa. 

Kun uusi halli tulee kuntoon, onkin aika siivota ja remontoida vanha halli. Tilan vanhimman rakennuksen hänen isopappansa rakensi jo heti sotien jälkeen. 

– Sinne olen ajatellut jossain vaiheessa rakentaa loft-tyyppistä toimistotilaa, Vainio kertoo. 

Valtterin Pajan uusi tuotantorakennus valmistui tänä syksynä. Koneet on juuri saatu sisälle, mutta ulkopinnat on vielä maalaamatta. 6,5 metriä leveistä ovista mahtuu tuomaan 6-metristä tankoterästä sisään vaikka poikittain.

Vainio luottaa tekniseen yleistuntemukseen ja vaistoon

Valtterin Paja on täynnä hänen itse tekemiään ja korjaamiaan koneita sekä niihin osia vaihtavia robotteja. Viime keväänä hän kävi hakemassa projektejaan varten kaksi kuorma-autollista varaosia. Moni varmasti ihmettelee, miten 25-vuotias saa vuosikymmeniä vanhat koneet toimimaan ja tuottamaan. 

– Vanhempanikin jaksoivat ihmetellä sitä monta vuotta, kun olen pienestä asti korjannut kaikenlaista pyörillä liikkuvaa oman talouden ja maatalouden kalustoa. Yleensä haarukoin ongelmaan ratkaisua niin kauan, että se tuntuu hyvältä. Harvoin on mitään mennyt syteen. Yleensä luotan tekniseen yleistuntemukseen ja vaistoon, hän vastaa hämmästelyyn. 

Opiskeluprojektina hän teki viimeksi kavereidensa kanssa yhdelle yritykselle koneen betonielementtien kääntämiseen. 

– Se on 12 metriä pitkä, 9 metriä korkea ja 6 metriä leveä. Se painaa 10 tonnia ja maksaa 100 000 euroa. Se oli suurin kone, mitä koneensuunnittelun laitoksella on tehty ja nyt se lähtee jo työmaalle urakoimaan, kertoo Vainio, joka oli päävastuussa sekä koneen suunnittelusta että valmistavista töistä.

Sama porukka perusti juuri osakeyhtiön. 

– Jos tämä uusi yhtiö suunnittelee lisää laitteita, niin minun oma yritykseni voisi vaikka rakentaa niitä, Vainio suunnittelee tulevaisuutta.

– Parasta olisi, jos saisin jonkun säännöllisen tilauksen. Silloin ei olisi niin suuri riski palkata työntekijää. Ja tästäkin solusta tulee sellainen syömähammas, että se voi pian toimia täysin itsenäisesti, hän lisää esitellen pajansa aarteita.

 

Janica Vilen

Vehmaalaiset ottavat vesistöjen suojelun tosissaan! Kesän aikana poistettiin talkoilla 60 tonnia ruovikkoa

kirjoittaja
Kolme henkilöä seisoo sillalla. Taustalla Vehmassalmi.

 

Vehmaan vesistöjen hoito- ja suojeluyhdistys (VeVe) perustettiin joulukuussa 2013, kun paikalliset asukkaat huolestuivat Vehmassalmen ja muiden Vehmaan vesialueiden tilasta. Ensimmäiset vuodet talkoita ollaan tehty kovalla sykkeellä ja nyt tulokset alkavat näkyä. 

Vehmaa on tunnettu upeista vesistöistään. Vehmassalmen lisäksi alueella on parikymmentä järveä ja Mynälahteen laskeva Puttaajoki, jotka ovat tärkeitä virkistyspaikkoja sekä hyviä lintu- ja kalavesiä.

Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana rehevöityminen on riistäytynyt käsistä ja vesistöt ovat paikoin kasvaneet lähes umpeen. Rannat ovat mataloituneet, vedenlaatu on heikentynyt ja vesikasvit ovat vallanneet jo valtavia alueita. Myös levästä on tullut alueella iso ongelma. 

Syksyllä 2013 Leader Ravakan silloinen ympäristöneuvoja, eli yhdistyksen nykyinen sihteeri Tuuli Jansson, kutsui ihmisiä Kirkonkylän koululle keskustelemaan aiheesta. Paikalle tuli 80 ihmistä.

– Kaikki olivat yksimielisiä siitä, että jotain pitää tehdä, mutta siitä keskusteltiin paljon, että miten tehdään ja millä vesialueella, Jansson muistelee. 

Yhteistuumin päätettiin perustaa Vehmaan vesistöjen hoito- ja suojeluyhdistys (VeVe), joka toimii kaikkien Vehmaan vesistöjen valuma-alueella. 

– Moni piti Vehmassalmea tärkeimpänä hoitokohteena, mutta pitkäjänteisessä työssä ei kannata hoitaa pelkkää potilasta, vaan myös taudinaiheuttajaa. Näin päästään parhaisiin tuloksiin, varapuheenjohtaja Kai Vuori toteaa. 

Toiminnan pohjaksi tarvittiin koko valuma-alueen kattava suunnitelma, joka tilattiin asiantuntijatyönä Valoniasta. Valonia on Varsinais-Suomen kuntien yhteinen puolueeton kestävän kehityksen asiantuntijaorganisaatio. Homma saatiin käyntiin Leader Ravakan myöntämän hankerahoituksen turvin. 

– Talkoilla kerättiin vesinäytteitä, tehtiin kyselyitä ja järjestettiin yleisötilaisuuksia, Jansson täydentää. 

Ruovikot ovat vallanneet Vehmassalmen paikoin lähes koko leveydeltä. Kuvassa näkyy talkoolaisten niittämä kaista, josta mahtuu ajamaan veneellä.

Nopeasti näkyviä tuloksia

Hanke päättyi viime vuoden loppuun. Suunnitelma on luettavissa Vehmaan kunnan sivuilla. 

Suunnitelmassa on esitelty kaikki vesialueet, niiden tila ja tarvittavat toimenpiteet, joita ollaan heti alettu toteuttaa talkoilla. 

Hoitotyöt vaativat tekijöiden lisäksi myös oikeanlaisen kaluston. Erillisessä KaislaYara kuntoon -Leader-hankkeessa varusteltiin VeVe:lle oma hoitoalus. 

– Saimme kaluston valmiiksi vasta heinäkuun lopulla, mutta silti ehdimme nostaa jo 60 tonnia niitettyä ruovikkoa sekä pienissä määrin lummetta, ulpukkaa, kaislaa ja ärviää, iloitsee puheenjohtaja Kari Puttaa. 

– Avovesialue on kaksinkertaistunut, ja vesi myöskin liikkuu paremmin. Niitto on siitä kiitollista työtä, että tulokset näkyvät maisemassa heti. Vedenlaadussa ja kasvillisuudessa tulokset näkyvät viiveellä, mutta nyt jo nähdään, että makeissa vesissä viihtyvä lumme on alkanut vetäytyä, kun veden suolapitoisuus on niiton ansiosta noussut, Jansson jatkaa.  

Muutoksia odotellaan myös alueen kalakantoihin. 

Kuvassa näkyy viimevuotisen leikkauksen reuna. Ruoko kasvaa takaisin, mutta paljon hennompana. “Yleensä kahtena peräkkäisenä vuonna niitetty ruovikko pysyy poissa seitsemän vuotta”, Kai Vuori tietää.

Tarvitaan rahoitusta, ihmisiä ja pakkastalvia

Vesienhoitoalus saatiin ostettua Yaran taloudellisessa avustuksella. Lopputulos on yhdistyksen näköinen. Vanhaan katamaraanialukseen lisättiin moottoori ja tarvittavat välineet, muun muassa haravat ja ketjut, joiden avulla leikatut vesikasvit saadaan ylös vedestä. Alus toimii hyvin, mutta sen työskentelynopeus on kävelyvauhtia hitaampi. Työläintä on leikatun jätteen saaminen nostopaikalle. Sen vuoksi yhdistys on tehnyt rannoille paljon uusia nostopaikkoja. 

– Jos jostain tulisi pari miljoonaa euroa, homma olisi valmis parissa vuodessa. Mutta tällä kalustolla ja näillä aktiiveilla työhön tulee kulumaan paljon aikaa, Kai Vuori toteaa. 

Vaikka työtä tehdäänkin talkoilla, rahaa kuluu muun muassa kaluston päivittämiseen, polttoaineeseen ja nostetun ruovikon hävittämiseen. 

– Tänä vuonna ajoimme sitä kuivalantalevittimellä peltoon silpuksi. Vaikutuksesta ei vielä osata sanoa mitään, Vuori kertoo. 

Raha ja aktiiviset talkoolaiset eivät vielä kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan myös tietynlaiset sääolosuhteet. Kunnon pakkastalven aikana työskentely onnistuisi myös jään päällä. Jos ruovikot poistaa jään päältä talvella, seuraavana kesänä leikattavan ruovikon massa on pienempi, mikä nopeuttaa nostoa ja kuljetusta. Kesällä paras aika ruovikoiden poistolle on heti juhannuksen jälkeen, kun kukka-aihio on syntynyt. Silloin ravinteet ovat nousseet pois juuristosta, jolloin leikkauksella saadaan aikaan parhaat tulokset. 

Paikalliset ihmiset ja yritykset ovat lähteneet tukemaan työtä liittymällä VeVe:n jäseniksi. Jäseniä on jo yli 150, mikä tarkoittaa jäsenmaksuina noin 3 000 euron vuosittaista pottia. Kunta taas lähti mukaan muun muassa ostamalla niittoa omille ranta-alueilleen. Isoilla vesialueilla niittoon tarvitaan neljän suurimman maanomistajan lupa. Onneksi kaikki ovat olleet asialle myötämielisiä. 

Jokainen pystyy osallistumaan vesiensuojeluun myös omalla toiminnallaan, esimerkiksi varmistamalla, ettei ravinteita pääse veteen, vähentämällä omaa vedenkulutustaan, osallistumalla niittotalkoisiin, hoitokalastukseen tai kosteikkojen tekoon sekä seuraamalla veden laatua ja raportoimalla muutoksista VeVe:n toimijoille.  

– Tämä kaikki työ vaikuttaa suoraan järvien, jokien, ojien, Vehmassalmen ja sitä kautta lopulta Itämeren tilaan, muistuttaa Kai Vuori. 

VeVe on mukana myös koko Varsinais-Suomen yhteisessä vesistökunnostusverkostossa. 

Yhdistyksen vesienhoitoalus on varusteltu vastaavanlaiseen alukseen kuin kuvassa oleva Kai Vuoren oma alus.
Haravat kiinnitetään aluksen eteen.

Monta rautaa tulessa

Niittotalkoiden lisäksi yhdistys on järjestänyt muun muassa keskustelutilaisuuksia viemäröinnin tärkeydestä ja perustanut koululaisille suunnatun Pisara-palkinnon saadakseen myös uuden sukupolven kiinnostumaan vesiensuojelusta. Kesällä järjestettiin MTK Vehmaan kanssa pyöräilytempaus, jossa poljettiin läpi kaikki hoitosuunnitelmassa mainitut vesialueet. Kilometrejä tuli 85 ja polkijoita oli mukana yli 100. 

Lisäksi pyritään tuomaan mahdollisimman paljon tietoa esille. 

– Maatalouden päästöt, metsätalouden päästöt ja yhdyskuntapäästöt ovat ne asiat, joihin voimme omalla toiminnallamme vaikuttaa, listaa Jansson. 

Asia ei kuitenkaan ole yksinkertainen. 

– Vaikka lopettaisimme elämisen kokonaan, vesien ravinnekuormitus jatkuisi vielä pitkään, sillä ravinteita on varastoituneena maaperään vaikka kuinka paljon. Me paikkaamme nyt 60–70-lukujen virheitä. Muistan hyvin, miten silloin kynnettiin aina niin pitkälle rantaan kuin uskallettiin ajaa. Sen jälkeen pellot lannoitettiin fosforirikasteella, jota päätyi myös vesistöihin. Nykyisin lannoitteita levitetään vain EU:n hyväksymät määrät – suojavyöhykkeet huomioiden, kertoo Kari Puttaa, joka on tehnyt työuransa maanviljelijänä.

Myös uusi sukupolvi halutaan innostaa mukaan vesiensuojeluun.
Ote Vehmaan vesistöjen hoito- ja virkistyskäyttösuunnitelmasta. Koko suunnitelma luettavissa täällä.

 

Janica Vilen

Mynämäen Riistapaja helpottaa peurakannan harventamista

kirjoittaja
Ville ja Saara Kalluinen esittelevät makkarapaketteja.

 

Valkohäntäpeura tuotiin Suomeen 1930-luvulla. Nyt Lounais-Suomessa aletaan olla sen kanssa jo pulassa. Peuroja on jo pitkälti yli 100 000, mikä on johtanut siihen, että viljelykset on pitänyt aidata ja peurakolareja ajetaan jo tuhansia vuodessa. Mynämäkeläispariskunta keksi keinon kasvattaa peuran lihan menekkiä.

Jahtikausi on taas alkanut, mikä tarkoittaa Mynämäen Riistapajalla sitä, että peuroja nyljetään välillä yötä myöten. Ville ja Saara Kalluisen vuosi sitten perustama yritys on saanut asiakkaita laajalta alueelta, sillä vastaavia riistantarkastuslaitoksia ei lähialueella juurikaan ole. 

Idea on se, että metsästäjät voivat tuoda ampumansa eläimet Riistapajalle, jossa eläinlääkäri käy tarkastamassa ja leimaamassa ruhot. Esimerkiksi jalostava teollisuus, suurtalouskeittiöt ja kaupat sekä monet ravintolat ostavat nykyisin vain leimattua eli eläinlääkärin tarkastamaa riistaa.

– Kun peurakannat kasvoivat valtaviksi myös metsästyslupien määrää lisättiin, jotta kanta saataisiin kuriin. Monet metsästäjät ovat kuitenkin ampuneet vain yhden peuran kaudessa, sillä se riittää täyttämään oman pakastimen. Peurojen myynti on ollut niin hankalaa, että metsästäjillä ei ole ollut motivaatiota kaataa enempää kuin oma maha vetää, selittää metsästystä jo pitkään harrastanut Ville Kalluinen, joka on mukana myös Riistakeskuksen toiminnassa. 

Kuvassa eläinlääkärin huone ja varusteet. Leima on lukkojen takana kaapissa, jonka koodi on vain eläinlääkärin tiedossa.

Riistapaja voi toimia metsästäjän ja ostajan välikätenä, mutta paljon yritys myös ostaa riistaa ja huolehtii itse sen myynnistä. Ville nylkee eläimet ja leikkaa lihan, Saara taas vastaa markkinoinnista. 

– Viime vuonna myimme peuraa paljon ruhoina, mutta nykyään suurin osaa haluaa valmiiksi leikattua filettä. Jos myymme pelkät fileet, voimme teettää leikkolihasta makkaraa. Teemme yhteistyötä Perniön lihan ja Auran Palvituotteen kanssa. Valikoimassa on esimerkiksi makkaraa, ryynimakkaraa ja palvia, kertoo Saara Kalluinen. 

Mynämäellä on isot peurakannat, mutta eniten niitä on Loimaan seudulla. Suurin osa Riistapajaa hyödyntävistä metsästäjistä tulee Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta, mutta välillä saaliita tuodaan Pirkanmaalta ja Uudeltamaalta asti. Peuran lisäksi Riistapajalla käsitellään hirveä ja metsäkaurista. 

Pelkkää priimaa

Ville Kalluinen nylkee riistan ja tekee itse ensimmäisen tarkastuksen ennen eläinlääkärin tuloa. Kuvassa vasemman puoleisin vasa näyttää sen verran punaiselta, että eläinlääkäriltä odotetaan hylkyä. Vieressä näkyy peuroja, joiden lihaksista veri on ehtinyt valua kunnolla.

Ravintolat ovat olleet tyytyväisiä lihan laatuun. Riistapaja lähettää eteenpäin pelkkää priimaa. Jos on pienikin riski, että liha on epäkuranttia, sitä ei myydä. Esimerkiksi kolarieläimiä Riistapaja ei ota käsittelyyn ollenkaan, sillä vuosien kokemuksella he ovat huomanneet, että niiden liha on poikkeuksetta pilaantunutta. Vaikka eläin näyttäisi päältä ehjältä, sisäelimet ovat usein ehtineet rikkoutua. 

– Parasta lihaa saa, kun taidokas metsästäjä ampuu puhtaan keuhkolaukauksen, jolloin eläin kuolee nopeasti ja veri valuu lihaksista keuhkoihin, selittää Ville Kalluinen. 

Moni myös haluaa ostaa lihan riistapajalta, koska silloin kaupanteossa ei ole välikäsiä ja hinta-laatusuhde on parempi. Tähän mennessä riistaa ovat tilanneet lähikuntien ravintolat, mutta nyt näyte-eriä lähetetään myös Helsinkiin. 

Sipulivarastosta teurastamoksi

Leader Ravakka tuki Satakunnan Ely-keskuksen kautta maaseuturahastosta Riistapajan rakentamista.

Riistapaja perustettiin Kalluisten maatilan yhteyteen. Viljan viljelyn ja munituskanalan pyörittämisen lomaan riistan käsittely sopii hyvin, sillä metsästyskausi alkaa samoihin aikoihin, kun puinnit valmistuvat. 

Riistapaja tehtiin maatilan vanhaan sipulivarastoon. Leader Ravakka myönsi tukea investointikustannuksiin ja tiloista tehtiin kerralla Ruokaviraston säädösten mukaiset. 

– Rakennus valmistui lokakuussa 2019, eli vuosi alkaa nyt tulla täyteen, pariskunta kertoo. 

Peurasta voi kokata vaikka mitä

Esimerkiksi peuran lihasta tehty makkara maistui kesällä ihmisille. Kun ravintoloiden varaukset jäivät koronan vuoksi sisään, paikalliset asukkaat ostivat Riistapajn varastot tyhjiksi.

Kalluisten perheessä syötävä liha on pääosin riistaa. Siitä tehdään makaroonilaatikkoa ja pitsaa, lihakastiketta ja erilaisia pataruokia. 

– Nyt olemme opetelleet myös uusia reseptejä, esimerkiksi savustettua sisäpaistia ja riimiä. Peurariimistä tuli niin hyvää, ettei Ville meinannut edes tunnistaa syövänsä peuraa, Saara naurahtaa. 

– Olen nyt 40 vuotta syönyt pääosin hirveä ja peuraa, joten vähän tässä on jo ehtinyt kyllästyä, Ville selventää.

Peuran liha on mureaa ja se sisältää paljon kivennäis- ja hivenaineita. Se on esimerkiksi porsaan lihaa vähärasvaisempaa ja lisäksi ympäristöystävällistä. 

Peurareseptejä voi lähteä opettelemaan Wirmon Marttojen ruokakurssille 10. lokakuuta. Kurssi toteutetaan yhteistyössä Riistapajan ja Mimis Kotipellon puutarhan kanssa heidän tuotteitaan hyödyntäen. Ilmoittautuminen on auki 1. lokakuuta saakka numerossa 044 209 6555. 

Mynämäellä kasvaneet Ville ja Saara Kalluinen ryhtyivät pitämään maatilaa vuonna 2012. Metsästys on heille koko perheen harrastus. Jopa perheen lapset tunnistavat jo eläinten jäljet maastosta.

Janica Vilen

Haloo maaseudun uusi lehti on julkaistu!

kirjoittaja
Haloo maaseutu -lehden kansikuva.

 

Haloo maaseutu! -viestintähanke on julkaissut syyskuussa uuden lehden, jossa esitellään yhdistysten tekemiä yleishyödyllisiä hankkeita maaseudun kehittämiseksi Varsinais-Suomessa. 

Mukana on juttuja kymmenien tuhansien eurojen jättihankkeista, kuten urheilu-, kerho- ja kylätalojen remonteista, mutta myös sellaisia projekteja, joilla on saatu pienellä rahallisella panostuksella paljon aikaan. Esimerkiksi Kustaviin tehtiin koirapuisto 18 000 eurolla. Uuden puiston myötä hankkeen toteuttanut yhdistys on saanut paikan aktiiviselle ja säännölliselle toiminnalle sekä monenlaisille tapahtumille. Koirat ja koirapuisto ovat tuoneet kustavilaiset ja loma-asukkaat yhteen ja poikineet lisää uusia ideoita. 

Vaikka yleishyödyllisten hankkeiden suorat saavutukset ovat usein jonkinlaisia kiinteitä investointeja kuten ulkokuntosaleja, saunoja tai vaikka jalkapallokenttiä, ei kannata unohtaa välillisiä vaikutuksia. Hankkeet tuovat usein ihmisiä yhteen, nostavat yhteishenkeä ja kiinnostusta talkoisiin sekä innostavat ihmisiä ideoimaan lisää niitä keinoja, joilla oma asuinalue olisi paitsi vetovoimaisempi myös pitovoimaisempi. Usein seuraavan hankkeen idea onkin keksitty jo ennen kuin edellinen hanke on saatu päätökseen. 

Hankkeita tukevat Leader-ryhmät paitsi puoltavat rahoituspäätöksiä myös antavat tukea, apua ja neuvoja maaseudulla toimimiseen. Jokaisen yhdistyksen ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen. Vinkkejä tuleviin projekteihin voi saada oman alueensa Leader-ryhmästä sekä tietysti lehdessä esitellyistä hankkeista ja yhdistystoimijoiden vinkkilistasta sivulta 26.

Lehti on julkaistu sekä sähköisessä muodossa, että painettuna versiona. Painettuja lehtiä voi kysellä 15. syyskuuta alkaen Haloo maaseutu! -hankkeesta, oman alueensa Leader-ryhmästä tai oman alueensa kirjastoista. Klikkaa tästä lukemaan lehden näköisversio:

 

Lapset tutkivat Itämeren tilaa innokkaasti!

kirjoittaja
Lapsia tutkimassa merestä löytyneitä löydöksiä.

 

Veneily on suosittu koko perheen harrastus, mutta erityisesti ulkosaaristossa on ollut yllättävän vähän lapsille suunnattua ohjelmaa. Leader I samma båtin tuella ja saaristossa toimivien yhdistysten tietotaidolla lähdettiin hakemaan ratkaisua tähän ongelmaan ja homma tuli hoidettua tyylillä kotiin!

Oletko jo törmännyt Kalakamujen tutkijapassiin? Se on lapsille suunniteltu passi, jonka kanssa voi lähteä kiertämään Kemiönsaaren ja Paraisten saaristoa tutustuen samalla tarkemmin Itämereen. Passiin kirjattavia tehtäviä voi suorittaa Örössä, Iniössä, Houtskarissa, Korpoströmissä, Pensarissa, Brännskärissä, Stenskärissä, Gullkronassa, Nötössä, Bodössä, Jurmossa, Trunsössä, Tunhamnissa, Vänössä ja Högsårassa. Kun vanhemmat navigoivat, lapset voivat keskittyä bongaamaan vaikka merikotkia. Joka saarella on lisäksi omat tehtävät, jotka suoritettuaan saa passiinsa leiman. 

Tehtävien parissa lapset oppivat paitsi ympäristökysymyksiä myös saariston kulttuurihistoriaa.

– Yhdellä saarella opitaan, miksi mereen ei saa pissata; toisella taas katsotaan karttaa ja lasketaan, kuinka monen saaren nimessä on jossain muodossa hevonen. Saaristossa on ollut asutusta jo kauan, ja ihmisten mukana saariin on tullut myös hevosia. Tehtävien kautta lapset oppivat toivottavasti arvostamaan ja suojelemaan sekä Itämerta että saaristokulttuuria, kertoo hankkeessa mukana ollut yhdistysaktiivi Pia Prost. 

Kalakamujen passeja saa muun muassa Paraisten ja Kemiönsaaren matkailuinfoista, saarista ja Saaristokeskus Korpoströmistä. Kaikkiin kohteisiin pääsee myös lautalla, joten omaa venettä ei ole pakko olla, jos haluaa lähteä tutkimusmatkalle. 

Kalakamujen tutkijapassin tehtävät löytyvät saarista tällaisista kylteistä.

Korpoström on lasten suosiossa

Yksi parhaista lapsiperheiden kohteista saaristossa on Korpoström. Uimisen ja luonnossa liikkumisen lisäksi siellä pääsee hyppäämään saaristotutkijan saappaisiin Saaristokeskuksen katon alla olevassa Junnulabrassa. 

Viidettä kesää toimivassa Junnulabrassa on tietyt kestosuosikit, mutta aina myös vuosittain vaihtuvia tehtäviä. Yksi ikisuosikki on Saaristokeskuksen pihalla oleva Åbo Akademin tutkijoiden akvaario, johon Junnulabran kävijät ovat saaneet laittaa merestä haaviinsa tarttuneita löytöjä. 

Lapsia työn touhussa. Kuva: Erika Silventoinen.

– Tänä kesänä akvaariossa seurattiin suurella mielenkiinnolla hietatokkoja. Yksi rakensi akvaarioon jopa pesän, mutta perhettä hän ei koskaan saanut. Lisäksi akvaarioon saatiin kymmenpiikkejä ja liejutaskurapuja. Leväkatkarapuja osuu täällä lähes jokaiseen haaviin, kertoo Junnulabrasta vastaava Erika Silventoinen.

Lisäksi pikkututkijat ovat päässeet seuraamaan esimerkiksi meriveden laatua ja levätilannetta.

Junnulabran toiminnasta vastaa Erika Silventoinen, jonka mukaan lapset ovat aina hyvin ylpeitä tekemistään löydöistä. Tämän kesän harvinaisin löytö on ollut vesiskorpioni. Yleisimpiä taas ovat sinisimpukat, leväkatkaravut, sudenkorennon toukat ja meduusat.

Kalat tutuksi näyttelyn parissa

Saaristokeskuksen näyttelyissä huomioidaan aina lapset. Vuosina 2020–2021 esillä olevan näyttelyn nimi on Piscatus – Kala ja ihminen. Näyttelyssä kerrotaan tarinoita vedenalaisesta maailmasta ja rannoilta. Tiesitkö esimerkiksi sen, että ihmiset käyttivät kaloja ja äyriäisiä ravinnokseen jo 500 000 vuotta sitten? Näyttelystä saa hyvän käsityksen myös ammattikalastuksesta ja sen vaikutuksista meren tilaan. 

– Tämän näyttelyn suosikki on viiden minuutin mittainen video nimeltä Kalan aistit. Se on hurmannut kaikenikäiset katsojat, kertoo Saaristokeskuksen viestintävastaava Anna Franzén.

Kalan aistit on Leader-hankkeessa tuotettu video. Kuvassa Saaristokeskuksen viestintävastaava Anna Franzén.

Kolmella kielellä pyörivässä videossa kerrotaan esimerkiksi se, että kaloilla on näkö-, kuulo-, tunto-, maku-, haju- ja tasapainoaisti. Jotkut kalat näkevät värit jopa paremmin kuin ihminen. Kalat voivat nähdä myös ultravioletin valon, jota ihmissilmä ei havaitse. Toisaalta kalat näkevät vain noin metrin päähän eivätkä kalan silmät ei kykene säätelemään sisään tulevaa valoa. Siksi kala sokaistuu, jos sen nostaa vedestä.

Kalojen korvat ovat pään sisällä. Ne kuulevat paremmin matalia kuin korkeita ääniä. Osa kaloista pyydystää ruokansa hajuaistin avulla. Ne haistavat myös vaaran, esimerkiksi öljyn ja jopa kalastajan käsistä tulevan hien hajun. Kylkiviivojen avulla kala tuntee veden värähtelyn. Kala tuntee myös kipua ja kosketuksen. 

Latinan kielinen sanonta “viinissä on totuus” ja muokattu kaloista kertovassa näyttelyssä muotoon “kalassa on totuus”. Näyttelyssä selviää myös se, miksi sööttiä hyljettä vihataan kalastajien parissa.

Saaristokeskus Korpoströmissä on näyttelytilan ja Junnulabran lisäksi ravintola, hotelli, vierasvenesatama ja kauppa. 

– Ihmiset kiittävät aina sitä, että meillä on hauskaa ja opettavaa tekemistä lapsille. Yöt ovat rauhallisia ja siksi lapsiperheet yöpyvätkin täällä mielellään, kertoo Franzén. 

Saaristokeskus Korpoströmin pääomistaja on Turunmaan saaristosäätiö. Muita omistajia ovat Metsähallitus, Åbo Akademi ja Paraisten kaupunki.

Yksi päämäärä – monta hanketta

Lapsiperheiden aktiviteettien eteen ollaan tehty viime vuosien aikana useampi Leader-hanke. Kalakamujen tutkijapassi tehtävineen on luotu Leader-hankkeen puitteissa, samoin Junnulabra, joka nykyisin pyörii jo muulla rahoituksella. Saaristokeskuksen näyttelyssä olevat videot on niin ikään tuotettu Leader-tuella. 

Hankkeissa on ollut mukana useita eri toimijoita saaristosta. 

– Kahdeksan vuotta sitten Saaristomeren Biosfäärialue järjesti ideointipäivän saariston yhdistyksille. Lopulta FÖSS (Finlands Öar rf – Suomen saaret ry) otti vetovastuun tutkimusmatkan ja Junnulabran kehittämisestä. Ensimmäinen hanke oli nimeltään Meidän Saaristomeri ja toinen hanke oli Tutkimusmatka Saaristoon, Pia Prost taustoittaa. 

FÖSS:in ja biosfäärialueen yhdistysaktiivi Pia Prost: “Näitä hankkeita on ollut kiva tehdä, kun yhteistyössä on ollut niin monta eri ihmistä!”

Itämeri kuntoon askel kerrallaan! Jurmon kiinteä imutyhjennyslaite osoittautui loistavaksi investoinniksi

kirjoittaja
Merimaisema.

 

Jurmon saari on koko Suomen halki kulkevan Salpausselän viimeinen maanpäällinen jatke, lähes puuton moreeninummi, satujen ja merirosvotarinoiden saari. Siksi se on ollut pitkään veneilijöiden suosiossa. Viime kesänä hankittu vessajätteiden imutyhjennyslaite vaikuttaa osaltaan siihen, että Saaristomeren kansallispuiston helmi säilyy paremmassa kunnossa myös tuleville sukupolville. 

Maaseuturahaston tuella hankittu kiinteä imutyhjennyslaite Jurmon vierasvenesatamassa on keventänyt Itämeren ravinnekuormaa jo kahden kesän ajan. Laitteen huoltotöistä ja tyhjennyksestä vastaa Pidä Saaristo Siistinä ry omalla huoltoaluksellaan M/S Roopella.

– Laite otettiin käyttöön keväällä 2019. Ensimmäisenä kesänä sillä kerättiin yhdeksän kuutiota käymäläjätettä. Meidän kelluvat imutyhjennysasemat keräävät kesässä keskimäärin kuusi kuutiota, joten yllätyimme Jurmon määrästä positiivisesti. Jos se yhdeksän kuutiota lietettä olisi päätynyt mereen, se olisi antanut kasvualustan 4,5 tuhannelle kilolle levää, kertoo projektipäällikkö Hanna Haaksi. 

Mutta olisiko liete tosiaan voinut päätyä mereen?

– Vessajätteiden päästäminen mereen kiellettiin jo vuonna 2005. Silti tekemämme selvityksen mukaan veneilijöistä 5 % päästää jätteitään mereen usein ja 40 % silloin tällöin. Syy tähän on veneilijöiden vastausten perusteella se, että imutyhjennysasema on ollut epäkunnossa tai sellaista ei ole löytynyt, Haaksi vastaa.  

Näyttää siis siltä, että veneilijät haluavat toimia oikein, mutta infrassa olevien puutteiden vuoksi hätä ei aina lue lakia. 

– Esimerkiksi purjeveneen vauhti on sen verran hidas, että jos imutyhjennysasema on epäkunnossa, seuraavalle asemalle voi olla niin pitkä matka, että veneen vessa tulee väistämättä täyteen, Haaksi selittää. 

Keskimääräinen koko veneessä olevalle septitankille on noin 40 litraa. Tämä täyttyy noin kahdessa päivässä, kun neljä henkilöä käyttää veneen vessaa. Silti jätösten päästäminen mereen on ehdottomasti kielletty.

– Veneiden vessoissa käytetään niin vähän huuhteluvettä, että se tavara on todella sitä itseään ja siksi erityisen vaarallista päätyessään mereen, Haaksi muistuttaa. 

Jurmossa pysähtyy veneilykauden aikana yli 2000 venettä ja siksi sinne on toivottu imutyhjennyslaitetta jo pitkään. Kuva: Pidä Saaristo Siistinä ry.

Tänä vuonna kerätään ennätysmäärä käymäläjätettä 

Jos vierasvenesatamassa on 50 venepaikkaa, siellä täytyy olla myös imutyhjennysasema. Pidä Saaristo Siistinä on myös kantanut kortensa kekoon: Yhdistyksen hallussa on ympäri Suomen 30 kelluvaa imutyhjennysasemaa, joiden ylläpidosta ja huollosta se vastaa. 

Kuluvana kesänä lietettä on kerätty ennätysmäärät jokaisella asemalla, eikä veneilykausi suinkaan ole vielä edes ohi. 

– Ihmiset ovat liikkuneet veneillä tänä kesänä aiempaa enemmän. Ja toisaalta veneilijät ovat yhä tietoisempia jätösten aiheuttamista ongelmista meressä, Haaksi selittää lukuja. 

Veneilijöiden käymäläjätteet aiheuttavat Itämerelle kuormitusta erityisesti satamien läheisyydessä. Virtsa sisältää ravinteita, esimerkiksi typpeä ja fosforia, jotka ovat kasveille suoraan käyttökelpoisessa muodossa. Uloste sisältää vähemmän ravinteita, mutta sen mukana taas leviää bakteereita. 

Jurmon satamassa vierailee kauden aikana yli 2 000 venettä, joten tarve omalle imutyhjennysasemalle on ollut suuri. 

Leader-tuella ja hyvällä yhteistyöllä

Pidä Saaristo Siistinä ry hankki Jurmoon 40 000 euron arvoisen imutyhjennyslaitteen Leader I samma båtin tuella. Lisäksi hanketta ovat rahoittaneet Saaristomeren Suojelurahasto, paikallinen yrittäjä Klas Mattsson ja Pidä Saaristo Siistinä ry itse.

– Veneilijät olivat jo pitkään toivoneet imutyhjennysmahdollisuutta Jurmoon. Aluksi suunnittelimme sinne kelluvaa asemaa, mutta sille ei löytynyt sopivaa paikkaa, koska Jurmo on niin tuulinen. Lopulta päätettiin tehdä kiinteä asema. Onneksi saimme sataman yrittäjän hyvään yhteistyöhön, Haaksi taustoittaa. 

Maaseuturahastosta on tuettu vuosien varrella myös muita Pidä Saaristo Siistinä ry:n hankkimia imutyhjennysasemia. 

Sinilevä on herättänyt monet pohtimaan omaa toimintaansa merellä. Keskimäärin yhden henkilön yhdessä päivässä tuottamat jätökset luovat vesistöön päästessään kasvumahdollisuudet 2,5 kilolle levää.

Torstaina 27.8. vietetään Itämeripäivää. Päivän tavoitteena on innostaa ihmiset nauttimaan ainutlaatuisesta kotimerestämme sekä tekemään konkreettisia tekoja sen hyväksi. Juhlinnan lisäksi Itämeripäivän tarkoituksena on lisätä tietoa meren monimuotoisesta luonnosta, kulttuurista ja historiasta. Itämeripäivän ohjelma alkaa aamulla klo 8.30 ja sitä voi seurata suorana Itämeripäivän sivulla: https://itameripaiva.fi/

Ponipowerii-hanke poiki Turun seudulle säännöllistä raviponitoimintaa

kirjoittaja
Henkilö harjaa ponia tallissa.

 

Nykyisin monissa ravitapahtumissa on yksi lähtö varattu poneille. Maailman nopeimmat ponit ravaavat kilometrin alle kahteen minuuttiin. Kilpaurheilun lisäksi poniravitoiminta voi olla myös harrastus, jossa opitaan tuntemaan ponit ja ohjastamaan turvallisesti. Toimitus kävi Ruskolla tutustumassa Turun seudun ainoaan raviponikouluun.

Usein, kun lapsi ihastuu hevosiin, hän suuntaa ratsastustunneille. Ratsutoiminnan lisäksi lapsille on nykyisin tarjolla kuitenkin myös ravitoimintaa, jota pääsee treenaamaan turvallisesti pikkuponeilla. Ruskolla toimiva Poniravikoulu HEPSIS Team tarjoaa ravitunteja 7 vuotta täyttäneille, mutta sitä pienemmätkin lapset ovat tervetulleita perhetunneille yhdessä aikuisen kanssa. 

Toimintaa vetää pitkän uran ravitalleilla tehnyt hevostenhoitaja Maret Ehrlund. 

– Poniravitoiminta alkoi Suomessa joskus 90-luvun alkupuolella, ja itse hyppäsin mukaan 90-luvun lopulla. Ruotsissa poneilla on ajettu raveja jo pitkään ja sieltä ollaan paljon otettu oppia, kertoo Ehrlund. 

Usein ajatellaan, että ponit ovat laiskoja ja itsepäisiä, mutta aika moni poni suhtautuu raveihin itse asiassa todella innostuneesti. 

– Meidän tallilla on kuusi ponia, joista kaikkein pienin ja toiseksi vanhin, Stenstugu Doglas, on kaikkein innokkain. Se on todella työmotivoitunut ja aina, jos muita poneja haetaan tarhasta, se yrittää tunkea mukaan, naurahtaa Ehrlund. 

Nyt jo 22-vuotias ruuna on 3-vuotiaana ravannut pikkuponien maailmanennätyksen, joka on toki tähän päivään mennessä rikottu jo moneen kertaan. Nykyinen ponien maailmanennätysaika kilometrin matkalla alittaa jo kaksi minuuttia. Ravihevosella kilometrin lenkkiin menisi hiukan päälle minuutti, joten ponien vauhti on suunnilleen puolet hevosten vauhdista.

Poniravikoulu HEPSIS Teamin vetäjä, ruskolainen Maret Ehrlund on koulutukseltaan hevostenhoitaja. Hän on tehnyt pitkän uran ravitalleilla ja nuorten parissa. Hän myös aikanaan järjesti Suomen ensimmäisen raviponikoulun, johon hän haki mallia Ruotsista.

Ponipowerii-hanke toi harrastajat yhteen

Nykyisin Suomessa on seitsemän raviponikoulua, joista Ehrlundin talli on ainoa Turun seudulla. Siksi siellä käy harrastajia monista kunnista ympäri Varsinais-Suomen. Lisäksi Metsämäen raviradan alla toimii ravinuorten kerho. Heistä osalla on omat ponit. 

Sekä Ehrlundin poniravikoulun että ravinuorten toiminta vakiintui Leader Varsin Hyvän tukeman Ponipowerii-hankkeen kautta. Hankkeessa koottiin yhteen lajin harrastajia, järjestettiin koulutusta ja tuotiin lajia tunnetuksi.

Hanketta veti hevosten kanssa koko ikänsä puuhannut Riikka Mustonen. 

– Hanke alkoi toukokuussa 2017 ja päättyi vuoden 2019 loppuun. Aluksi kiersimme ponien kanssa monenlaisissa tapahtumissa ja järjestimme maksuttomia lajikokeilupäiviä. Niiden kautta saimme paljon uusia harrastajia, Mustonen kertoo. 

Hankkeen suurin ponnistus oli koululaispäivät, joihin kutsuttiin mukaan Turun seudun alakouluja. 

– Niistä saimme paljon hyvää palautetta. Suurin osa lapsista ei ollut koskaan silittänyt ponia tai istunut kärryjen kyydissä. Lapset olivat todella innoissaan ja moni keskittyi pitkäksi aikaa seuraamaan esimerkiksi kengitysnäytöstä. Jokaisesta ei tietenkään tule hevosharrastajaa, mutta nyt he tietävät, mitä kaikkea hevosharrastus voi tarjota, selittää Mustonen. 

Hankkeen puitteissa teetettiin myös video, jonka kautta voi tutustua poniravitoimintaan. 

– Hankkeen ansiosta harrastus sai paljon uutta näkyvyyttä. Aiemmin ravipuoli miellettiin vain kilpaurheiluksi. Harvalle on tullut edes mieleen, että ravipuolellakin voi harrastaa, kehuu Mustonen. 

Ponipowerii-hankkeen vetäjä Riikka Mustonen on toiminut hevosten parissa koko elämänsä. Ravitoimintaan hän hyppäsi ratsupuolelta muutama vuosi sitten.

Poniajoluvan kautta kisaamaan

Päästäkseen kilpailemaan, tulee suorittaa poniajolupa. Kursseja järjestetään säännöllisesti raviradoilla, Metsämäen raviradalla kesäisin. 

– Korttikurssille tultaessa lajin täytyy olla jo valmiiksi tuttu. Siellä opetellaan sitten kilpamaailman säännöt, kertoo Ehrlund. 

Ponit ravaavat kahdessa sarjassa. A-ponien säkäkorkeus saa olla korkeintaan 107 senttiä ja B-ponien 130 senttiä. 

– A-sarja on tarkoitettu shetlanninponeille. B-sarjassa voisi olla periaatteessa mitä tahansa puhdasrotuisia poneja, mutta käytännössä lähes kaikki ovat Gotlannin russeja, koska ne ovat nopeimpia, Ehrlund täsmentää. 

Ohjastajien tulee olla A-sarjassa 10–17-vuotiaita ja B-sarjassa 12–30. Kärrylähtöjen lisäksi poneilla on myös monté-lähtöjä, joissa ohjastaja istuu satulassa. 

Raveissa ponilähtöjä ei palata ja palkinnotkin ovat satasen luokkaa. Voittaja saattaa siis saada matkakulut kuitattua, mutta rikastumaan lajilla ei pääse. 

– Raveja varten pitää olla tietysti poni, mutta lisäksi kaikki varusteet, kärryt ja traileri. Siksi monilla ei ole mahdollisuutta lähteä mukaan kilpailutoimintaan. Olisikin hyvä, jos raviponikouluja olisi enemmän kautta Suomen. Ehkä silloin useampi pääsisi mukaan toimintaan, Ehrlund pohtii. 

Stenstugu Doglas on HEPSIS Teamin pienin ja kaikkein innokkain poni.

Ponit tutuiksi 

Ehrlundin poneista kukaan ei käy tällä hetkellä kisoissa, vaan toiminta painottuu opetukseen. 

– Nämä ovat rauhallisia ja kilttejä poneja, joiden kanssa on helppo harjoitella turvallisesti. Toimintaa on kuusi kertaa viikossa aina kahden tunnin ajan. Töitä tehdään paljon pareittain. Usein kun toinen on kokeneempi ja toinen uudempi, lapset tutustuvat helposti ja nopeasti toisiinsa ja saavat kavereita, Ehrlund kuvailee.

Tärkeintä on kuitenkin tutustua poneihin. 

– Jos ei tunne sitä eläintä, jonka kanssa harrastaa, ei voi päästä kovin pitkälle. Siksi aloitamme aina siitä, että lapset ja nuoret saavat itse hakea ponit tarhasta sekä hoitaa ja harjata ne ennen varustamista, kertoo Ehrlund. 

Sen jälkeen onkin aika hypätä kärryyn ja lähteä 500 metrin pituiselle harjoitusradalle tai hiekkakentälle tekemään tarkkuusharjoituksia. 

Nyt kun poniraviharrastus alkaa olla voimissaan, on syntynyt tilausta myös raviharrastukselle hevosten kanssa. Poniharrastajat kasvavat aikuisiksi ja lisäksi monen harrastajan vanhemmat ovat innostuneet raveista niin paljon, että haluaisivat päästä kokeilemaan. Muutamat innokkaimmat ovat kuulemma käyneet Vermossa asti kokeilemassa lajia, kun lähempää ei ole löytynyt mahdollisuutta.

Ponipowerii-hankkeen aikana järjestettiin monenlaisia ponitapahtumia. Sunnuntaina 30. elokuuta SRL Lounais-Suomi järjestää Ponit Kupittaalla -tapahtuman klo 11–14. Luvassa on sekä ponien että keppihevosten näyttely ja lisäksi talutusratsastusta ja muuta poniaiheista ohjelmaa.

 

Ponipowerii-hanke

Leader-tuki: 47 459 euroa

Korvaus talkoista:   4 500 euroa

Oma / yksityinen rahoitus:   7 365 euroa

Kokonaiskustannus: 59 324 euroa

 

 

 

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen myöntämät hankerahat on tältä vuodelta jaettu – Yritystukia voi hakea vielä lokakuun loppuun

kirjoittaja
Euroseteleitä.

 

Varsinais-Suomen ELY-keskus on 1. elokuuta tarkentanut päätöstään Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman hanke- ja yritystukien valintajaksoista vuodelle 2020. 

Elokuun alusta alkanutta yritystukien valintajaksoa on pidennetty kuukaudella. Aiemmasta poiketen kuluva valintajakso jatkuu siis lokakuun loppuun asti. 

Sen sijaan kehittämishankkeisiin ei saa ELY-keskuksen rahoituskiintiöstä myönnettävää tukea enää tänä vuonna, sillä 1.4.–31.10. väliselle ajalle sijoittuvan valintajakson rahoitus on jo käytetty. Näillä näkymin hankerahoitusta on mahdollista hakea seuraavan kerran vasta ensi vuoden puolella uuden ohjelmakauden tai mahdollisen siirtymäkauden varoista. 

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen myöntövaltuus koko ohjelmakaudella 2014–2020 on 46 miljoonaa euroa. Tavoitteena on koko ohjelmakauden aikana käyttää myöntövaltuudesta 2/3 yrityshankkeiden ja 1/3 kehittämishankkeiden rahoittamiseen.

Maaseuturahaston yritys- ja hanketukien haku on jatkuva, mutta tukihakemukset, jotka koskevat Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen rahoituskiintiöstä myönnettävää tukea, ratkaistaan valintajaksoittain. 

Maaseudun kehittämishankkeisiin voi hakea Varsinais-Suomessa tukea myös oman alueensa Leader-ryhmältä. Leader-ryhmienkin kuluva rahoituskausi päättyy tämän vuoden loppuun ja jaettavissa olevaa rahaa on jäljellä vaihtelevasti.