maaseudun naisten päivä - haloomaaseutu.fi

Kymäläisen perhe asuttaa Salon Kiskossa sijaitsevaa Sirkan tilaa jo neljännessä polvessa. Nyt jo on selvää, että seuraavaksi tilaa tulee jatkamaan nainen, sillä perheessä on kolme tytärtä. Maaseudun naisten päivän haastattelussa perheen kuopus Maija Kymäläinen kertoo, millainen on hänen unelmiensa maaseutu.

Maaseudun naisten päivää vietetään vuosittain 15. lokakuuta. YK:n teemapäivän tarkoituksena on huomioida naisten rooli maaseudun kehittäjinä, viljelijöinä, metsänomistajina ja yrittäjinä sekä hyvinvoinnin turvaajina. Tämän vuoden erityisteemana korostetaan naisten ja tyttöjen keskeistä roolia maailman ruokajärjestelmässä.

21-vuotias Maija Kymäläinen on kasvanut maalla, ja suunnittelee sinne myös tulevaisuuttaan. Siksi hän opiskelee parhaillaan Hämeen ammattikorkeakoulussa agrologiksi.

– Myös isosiskoni Anna on suorittanut samat opinnot ja olemme miettineet, että ehkä voisimme yhdessä jatkaa kotitilaa jonain päivänä. Mutta vanhempamme ovat vasta viisikymppisiä, joten vielä ei ole kiire päättää. Täältä ei työt lopu, ja vaikka tämä paikka onkin rakkain ja tärkein, niin valmistumisen jälkeen minulla on hyvää aikaa hankkia työkokemusta muualta, kertoo Kymäläinen.

Keskimmäinen tyttäristä Enni on puolestaan tuotantotalouden insinööri.

– Hänkin kyllä tykkää tehdä maatilan töitä, mutta ei ammatikseen.

Sirkan tilalla on 30 lypsävää lehmää sekä kosolti peltoja viljeltäväksi. Jos perinteisesti suomalaisella tilalla emäntä on lypsänyt lehmät ja isäntä istunut maatalouskoneiden rattiin, Sirkan tilalla kaikki ovat opetelleet tekemään kaikkia töitä.

– Kyllä ne konetytöt ovat ihan yhtä lailla naisten kuin miestenkin hommia ja eihän se traktori tiedä, ohjaako sitä mies vai nainen. Kun töitä on paljon ja ihmisiä vähän, niin on tärkeää, että kaikki pystyvät tarttumaan mihin tahansa hommaan. Onhan tämä toki fyysistä työtä, mutta onneksi tarjolla on monenlaisia apuvälineitä, jos omat voimat loppuvat kesken.

Tämän vuoden keväällä perheen äiti mursi ranteensa, minkä vuoksi Maija otti tilan töistä normaalia enemmän vastuuta.

– Se opetti paljon tästä ammatista. Vaikka ei tämä oikeastaan ole edes ammatti, vaan ennemminkin elämäntapa.

Maija kiipeää traktorin hyttiin. — “Eihän se traktori tiedä, ohjaako sitä mies vai nainen”, toteaa Maija Kymäläinen, joka ohjaa tottuneesti isojakin maatalouskoneita.

Lehmät kuin lemmikit

Jos Kymäläinen saa valita, hän menee aina mieluiten navettaan.

– Oma kiinnostus on aina ollut eläimissä. Opinnoissakin suuntaudun nyt kotieläinpuoleen, vaikka maatalouden osa-alueet tietysti nivoutuvat toisiinsa ja kasvipuoli kulkee siinä eläinpuolen kanssa käsikädessä.

Sirkan tilan karjamäärä on nykymittapuulla pieni, mutta siitä on etunsa, sillä kaikki lehmät tiedetään nimeltä, ja niiden kanssa tullaan tutuiksi.

– Kun eläimet tuntee hyvin, niitä on myös helpompi hoitaa. Jos jonkun käytös muuttuu, huomaamme sen heti ja pystymme reagoimaan asiaan nopeasti. Ja kun lehmiä on tarpeeksi vähän, niitä ehtii rapsutella paljon. Se taas tekee niistä hyvin ihmisläheisiä, mikä helpottaa niiden käsittelyä, Kymäläinen selittää.

Sirkan tilan maito täyttää vapaan lehmän maidon kriteerit. Kymäläiselle eläinten hyvinvointi on tärkeää ja hän seuraakin tarkkaan myös eläimiin liittyvää päätöksentekoa, esimerkiksi paljon tapetilla ollutta eläinsuojelulain uudistusta.

Maija rapsuttaa lehmää. — Kun lehmiä rapsuttelee tarpeeksi, ne tottuvat ihmisiin, mikä tekee myös hoitamisesta helpompaa.

Politiikkaan lukion penkiltä

Maija Kymäläisen poliittinen ura alkoi jo lukiossa.

– Yhteiskuntaopin tunnilla istuin sellaisen tytön vieressä, jonka kanssa puhuimme paljon yhteiskunnallisista asioista. Hän innosti minua hakemaan mukaan Salon nuorisovaltuustoon. Se oli sellaista oman kotikunnan asioiden edistämistä nuorten näkökulmasta ilman puoluepolitiikkaa.

Kahden vuoden kaudesta jälkimmäisen vuoden Kymäläinen toimi nuorisovaltuuston puheenjohtajana. Sen jälkeen häntä pyydettiin seurakuntavaaleihin Keskustan listalle.

– Olemme aina puhuneet perheen kesken kaikesta. Kotona on saanut käydä läpi kaikenlaisia mielipiteitä ja kantoja. Kun minua sitten pyydettiin ehdolle, siitäkin palaveerattiin ensin kotona. Mietimme yhdessä, mitä se poliittinen vastuu tarkoittaa ja jaksanko sitä kantaa. Ja lopulta vanhempani sanoivat, että jos valinta tuntuu minusta oikealta ja haluan ehdolle lähteä, he tukevat minua. Meitä on ihan pienestä asti kannustettu aina kulkemaan omia polkujamme.

Maija pääsi kirkkovaltuustoon vain 18-vuotiaana. Samoihin aikoihin hän liittyi myös Keskustanuoriin.

– Sieltä löysin heti sellaisen henkisen kodin. Vaikka jostain asioista saatetaan olla eri mieltä ihmisten kanssa, niin aina olen tuntenut oloni tervetulleeksi. Keskustanuorissa olen saanut kasvaa ihmisenä ja vaikuttajana. Lukiolaisena olin ehkä vähän erilainen nuori, kun saatoin neljä iltaa viikosta istua erilaisissa kokouksissa. Keskustanuorista löysin elämääni samanlaisia ihmisiä!

Viimeiset kaksi vuotta hän on toiminut Varsinais-Suomen Keskustanuorten puheenjohtajana.

– Politiikassa nälkä kasvaa syödessä. Mitä enemmän oppii, sitä enemmän oppii myös ymmärtämään, mitä ei vielä tiedä.

Kuntavaaleissa Kymäläinen nappasi varavaltuutetun paikan ja onkin jo käynyt yhdessä valtuuston kokouksessa. Oma vaalikampanjointi jäi kokonaisuuden varjoon, sillä Varsinais-Suomen Keskustanuorten puheenjohtajana hän keskittyi omansa lisäksi koko maakunnan nuorten ehdokkaiden kampanjaan.

– Siinä sai puhelin kuumana ensin soitella aktiivisia nuoria ehdolle ja sitten tarjota ehdokkaille koulutuksia. Saimme yli 50 nuorta ehdokasta, joista moni pääsi läpi. Vaalien jälkeen oli vielä neuvottelut, joissa saimme monta nuorta tosi vaikuttaviin paikkoihin! Olen meidän kokonaistulokseen tosi tyytyväinen, vaikka se kyllä harmittaa, että Saloon ei saatu ainuttakaan alle 30-vuotiasta valtuutettua mistään puolueesta.

Piiritasolla hän tyytyväinen siihen, miten nuoret saavat äänensä kuuluviin keskustapuolueessa.

– Ei me nuoret olla pelkkä piikki puolueen lihassa, vaan osa porukkaa ja tulevaisuuden elinehto.

Vahvat naiset ympärillä

Kymäläinen on saanut kasvaa vahvojen naisten ympäröimänä. Erityisesti hän ihailee omaa mummoaan, joka on kotoisin Karjalohjalta.

– Hän oli maatilan tyttö itsekin ja tuli tänne Sirkkaan emännäksi tavattuaan pappan tansseissa. Hän on rautainen nainen!

Läheisiltä naisilta Maija on myös kuullut tarinoita, millaista on aiempina vuosikymmeninä ollut esimerkiksi päätöksenteossa.

– Ja eihän tasa-arvo vieläkään valmis ole, vaikka oikeaan suuntaan mennäänkin. Itse olen kuitenkin kokenut, että minun sukupuolellani ei ole koskaan ollut politiikassa merkitystä. Paljon enemmän huomio on kiinnittynyt ikääni. Mutta kyllä minä varmasti vähän muutan sellaista stereotyyppistä käsitystä keskustalaisesta.

Mustialassa Kymäläisen opiskelukavereista puolet on naisia ja puolet miehiä. Silti hän on huomannut, että edelleen pojat jatkavat vanhempiensa tiloilla useammin kuin tytöt.

Maija istuu maitolaiturilla. — Maija Kymäläinen sanoo olevansa optimisti, joka katsoo tulevaisuuteen avoimin mielin.

Ihana lapsuus maaseudulla

Vasta aikuisena Kymäläinen sanoo ymmärtäneensä, miten onnellisen ja etuoikeutetun lapsuuden hän on saanut elää maaseudulla.

– Täällä on ollut ihanaa kasvaa! Meillä oli aina vanhemmat kotona, kun tulimme koulusta. Ympärillä oli järviä, metsiä ja peltoja. Vilikkalan kylässä on eläimiä paljon enemmän kuin ihmisiä. Juuri samanlaisen lapsuuden toivoisin tulevaisuudessa omillekin lapsilleni.

Kymäläisten talo on Isotahkon järven rannalla. Järvellä perheen tytöt ovat opetelleet kesäisin uimaan ja talvisin luistelemaan. Kaikki kylän lapset kulkivat kouluun samalla taksilla.

Korona osoitti, että muutkin suomalaiset kaipaavat maaseudulle luonnonläheisyyteen. Nyt onkin poliitikolle hyvä hetki saada kansanrivit ymmärtämään maaseudun kehittämisen tärkeys.

– Peruspalvelut pitää turvata kaikille ihmisille riippumatta lompakon paksuudesta tai postinumerosta, Kymäläinen linjaa.

Hänen unelmiensa maaseutu on elinvoimainen.

– Maaseudulla pitäisi kehittää ennen kaikkea etätyömahdollisuuksia, jotta saamme tänne lisää työmahdollisuuksia. Töiden perässähän me nuoret mennään. Ei me voida asettua maalle, jos siellä ei ole töitä ja palveluita, vaikka paikka olisi kuinka ihana.

Erityisesti pulaa on niistä töistä, joihin naiset kouluttautuvat. Siksi sataa 18–29-vuotiasta naista kohti maaseudulla asuu nykyisin 136 samanikäistä miestä.

Joillain maaseutualueilla ongelma on kuitenkin päinvastainen. Töitä olisi, mutta tekijät puuttuvat.

– Ministeri Kurvinen heitti ehdotuksen, että nuoret voisivat saada opintolainojaan anteeksi muuttamalla töihin sellaisille alueille, joissa on työvoimapulaa. Siinä ajatuksessa on mielestäni potentiaalia.

Kymäläistä politiikassa ohjaa ennen kaikkea maalaisjärki ja käytännönläheisyys. Seuraavaksi hän on ehdolla aluevaaleissa.

– Aluevaltuustossa olisi hyvä mahdollisuus päästä järkeistämään tätä meidän byrokratiahimmeliä. Ihmiset pitäisi saada ohjattua oikeiden palveluiden pariin paljon helpommin.

Teksti ja kuvat: Janica Vilen

Tänään, 15. lokakuuta, vietetään kansainvälistä maaseudun naisten päivää. Vuodesta 1995 asti vietetyn YK:n teemapäivän tarkoituksena on huomioida naisten rooli maaseudun kehittäjinä, viljelijöinä, metsänomistajina ja yrittäjinä sekä hyvinvoinnin turvaajina. Juhlapäivän haastattelussa ammattiemäntä, opettaja, kyläpäällikkö ja nykyinen Paimionjokiyhdistyksen toiminnanjohtaja Marjukka Kulmala.

Maaseudulla on naiskato – tarkemmin sanottuna korkeasti koulutettujen nuorten naisten kato. Sataa 18–29-vuotiasta naista kohti maaseudulla asuu 136 samanikäistä miestä. Erot kaventuvat vuosien karttuessa ja vanhimmissa ikäluokissa naisia onkin jo selkeä enemmistö, mikä selittyy naisten korkeammalla eliniällä.

Suunta on ollut sama jo 60-luvulta asti, jolloin kaupungistuminen alkoi kiihtyä. Naiset eivät enää jääneet maatilojen emänniksi, vaan hankkivat oman uran, joka oli helpompi löytää kaupungista. Asia alkoi huolettaa yhteiskunnallisessa keskustelussa 80-luvulla, kun nähtiin, miten se vaikuttaa myös syntyvyyden laskuun. Viime vuosina naisten kaupungistumista on vauhdittanut kyläkoulujen ja terveyskeskusten lakkauttaminen, sillä opettajista ja hoitoalan ammattilaisista suuri osa on naisia. Työ on se, joka maaseudulle vetää ja siellä pitää.

Yliopistolta lantaa luomaan

Paimiossa kasvanut Marjukka Kulmala piti aina itsestään selvänä, että haluaa elää maaseudulla. Lukion jälkeen hän lähti opiskelemaan biologiaa Turun yliopistoon, mutta heti valmistumisensa jälkeen hän palasi maaseudulle ja perusti perheen. Muutamia vuosia hän toimi opettajana, mutta sitten hän ryhtyi ammattiemännäksi Kaiturin tilalle Maskuun, jossa hän pitää vieraille opastettuja kierroksia tilan historiasta, eläimistä ja maalaiselämänmenosta.

– Meillä on lampaita, lehmiä, kanoja, kaksi kissaa ja kaksi kania. Siat ovat tulleet aina keväällä ja sitten ne on teurastettu syksyllä. Kun eläimet teurastetaan kotona, ne saavat kuolla ilman kuljetuksen ja teurastamon aiheuttamaan stressiä. Olen myös vierailijoiden kanssa ottanut usein sikoja rapsutellessa puheeksi sen, mistä ruoka tulee, hän kertoo.

Kulmala on myös aktiivinen kotiseutu- ja kylätoimija. Jo teini-ikäisenä hän toimi aktiivisesti Paimiossa Sukselan kyläyhdistyksessä. Maskuun muutettuaan hän ryhtyi Pakaisten kyläyhdistyksen puheenjohtajaksi, eli omien sanojensa mukaan kyläpäälliköksi.

Hän kuuluu myös Maskun maa- ja kotitalousnaisiin ja profiloituu vahvasti maaseudun yrittäjänaiseksi.

Nykyisin on entistä helpompaa valita elää maaseudulla, sillä sekä liikenne- että tietoliikenneyhteydet alkavat pelata jo joka puolella. Kuitenkin Kulmala toivoo, että myös luonnolle ja eläimillekin jäisi tilaa.

– Moni sanoo, ettei susi kuulu asutulle alueelle, mutta mitä jos ihmisiä asuu ihan joka paikassa? Ajattelen, että susi kuuluu Suomen luontoon paljon enemmän kuin ihminen. Siksi meillä pitäisi olla erämaata, jossa ne saisivat vaeltaa rauhassa, hän punnitsee.

– Turun seudulla maaseutu on kuitenkin niin lähellä kaupunkia, että sillä on asuinpaikkana vain voitettavaa, hän jatkaa.

Paimionjokiyhdistyksen toimintaa johtamaan

Marjukka Kulmalalle oli itsestään selvää, että yliopiston jälkeen hän jatkaisi elämää maaseudulla. Someron Painiosta Koski TL:n, Marttilan, Liedon ja Paimion kautta Paimionlahteen laskeva 110 kilometria pitkä Paimionjoki on nyt hänen työmaataan.

Kesäkuussa Marjukka Kulmala aloitti Paimionjokiyhdistyksen toiminnanjohtajana. Kyseessä on puolipäivätyö, mikä sopii Kulmalalle hyvin, sillä näin hän pystyy jatkamaan myös yritystoimintaansa Kaiturin tilalla ilman, että rakennukset kaatuvat niskaan. Lisäksi hänellä on Paimionjokeen niin vahva side, että työhakemusta lähettäessään hän oli jo varma, että hän olisi kyseiseen työhön paras tekijä.

– Kun kävin Paimion yläastetta, meillä oli vuonna 1993 Paimionjoki-teemaviikko. Silloin innostuin Paimionjoesta, sen niityistä ja niittykasveista: arkeofyyteistä, jotka kertovat muinaisuudesta, hän muistelee.

Jo heti teemaviikon jälkeen Kulmalalla oli gradun aihe selvä. Enää piti päästä lukioon ja sen jälkeen yliopistoon, jotta hän pääsisi kunnolla tutkimaan Paimionjokilaakson perinnebiotooppeja. Näin myös kävi.

– Lukion jälkeen minua haastateltiin Kunnallislehteen. Jutussa luki jotenkin niin, että nyt Marjukka on jo täysin tympääntynyt koulunkäyntiin ja mieluiten hän vain haravoisi ketoja. Se oli ihan tottakin. Silloin olin niin kyllästynyt koulussa istumiseen, että opettajaa minusta ei ainakaan pitänyt tulla. Toisin kuitenkin kävi, hän naurahtaa.

Yksi syy siihen, miksi Kulmala niin paljon innostui Paimionjoesta, oli toinen maaseudun nainen: Viri Teppo-Pärnä.

– Hän toimi Paimionjokiviikolla oppaanamme ja oli todella innostava ja hyvä selittämään asioita. Hän oli sellainen persoona, jota en ollut koskaan ennen tavannut ja hän myös avasi silmäni omaan kotiseutuuni, kiittelee Kulmala.

Viri Teppo-Pärnän kautta Kulmala lähti mukaan myös Askalan ketoleirille ja myöhemmin hakemaan hankerehoitusta Askalaan silloisesta POMO-ohjelmasta (paikallinen, omaehtoinen maaseutuohjelma), joka edelsi nykyistä EU-rahoitteista maaseutuohjelmaa. Nykyään hankehakemusten kirjoittaminen onkin hänelle jo tuttua puuhaa.

Paimionjokiyhdistys perustettiin 10 vuotta sitten käynnistämään ja ylläpitämään vedenlaatua ja virkistyskäyttöä parantavia käytännön hankkeita.

– Paimionjoki on suurin Saaristomereen laskeva joki ja sitä kautta myös sen suurin ravinnekuormittaja. Saaristomeri on nyt tosi huonossa jamassa ja sen eteen pitää tehdä pitkäjänteistä työtä. Se on jo selvää, että minä en enää omana elinaikanani ehdi nähdä tervehtynyttä Saaristomerta, mutta pitää toivoa, että ihmiset jatkavat työtä niin, että joku joskus saa nähdä lopputuloksen, hän pohtii.

Kulmala kutsuu itseään tiedeuskovaiseksi. Hän kasvoi maailmassa, jossa tieteilijät jo kirjoittivat ilmastonmuutoksesta, mutta asiaa ei otettu vakavasti.

– Oli aika järkyttävää aikuistua sellaisessa maailmassa. Siksi haluan itse elää niin, että yritän edes jotain. Tällä työllä on selkeästi sellainen merkitys, että maailma muuttuu paremmaksi, hän sanoo.

Tähtäimenä mummous maaseudulla

Tällä hetkellä Kulmalan lapset ovat teini-ikäisiä, joten ihan vielä hän ei odottele lapsenlapsia. Mutta maalaismummon identiteetti on jo syntynyt. Siksi hän on ajatellut, että voisi hyvin alkaa toimia varamummona jollekin lapselle, joka pitää eläimistä. Tai vaikka kutsua tukiperheitä vierailulle Kaiturin tilalle. Nyt kun opastetut kierrokset ovat koronan vuoksi jäissä, eläimet kaipaavat rapsutuksia.

Vaikka elämä maistuukin maaseudulla, kyllä Kulmala joskus kaipaa myös kaupunkia – sen valoja, asfalttia ja näyteikkunoita.

– Erityisesti viime talvena kaipasin kaupunkiin, kun koko talven satoi vettä ja maatilan töitä piti tehdä nilkkoja myöten mudassa. Muistan elävästi, miten jouluaattona työnsin vesisateessa sontakottikärryjä mutaan uponneena ja mietin, että tästä kun selviä, pääsen suvun yhteiselle jouluaterialle, hän muistelee nyt jo hymyillen.

Janica Vilen

Maija Kymäläinen: Kaiken A ja O on pitää maaseutu elinvoimaisena!

Tänään juhlitaan maaseudun naisia!