luonnonvarakeskus

Laatumarja-hanke valittiin Varsinais-Suomen vaikuttavimmaksi kehittämishankkeeksi

kirjoittaja
Saila Karhu ja Minna Pohjola skoolaavat Maaseutugaalassa. Vasemmassa yläkulmassa lukee sinisellä pohjalla: Varsinais-Suomen vaikuttavin kehittämishanke.
Saila Karhu ja Minna Pohjola Varsinais-Suomen maaseutugaalassa.

 

Varsinais-Suomen ELY-keskus on palkinnut Laatumarja – Lounais-Suomi tuoremarjan kärkituottajaksi -hankkeen EU:n maaseutuohjelmakauden 2014–2022 vaikuttavimmaksi kehittämishankkeeksi Varsinais-Suomen maaseutugaalassa lauantaina 25. maaliskuuta. 

ProAgria Länsi-Suomi ja Luonnonvarakeskus pääsivät juhlimaan vaikuttavaa hankettaan ja hyvää yhteistyötään Varsinais-Suomen maaseutugaalassa, kun heille jaettiin ohjelmakauden vaikuttavimman kehittämishankkeen palkinto. Palkintoa olivat vastaanottamassa hanketta toteuttaneet marjantuotannon asiantuntija Minna Pohjola ProAgriasta ja tutkimusprofessori Saila Karhu Luonnonvarakeskuksesta. 

Ensi syksynä päättyvässä alueiden välisessä Laatumarja-hankkeessa on lisätty marjojen viljelyn tuottavuutta ja kannattavuutta Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Lounais-Suomi tuottaa jo neljänneksen koko Suomen mansikoista ja pensasmustikankin kasvatuskäyrät ovat lähteneet jyrkkään nousuun. Alueella on tällä hetkellä lähes 300 marjatilaa, jotka ovat päässeet hyötymään hankkeesta. Hankkeella on ollut myös valtakunnallisia vaikutuksia, sillä sen järjestämät webinaarit ovat olleet avoimia kaikille. 

Tiedolla parempiin tuloksiin

Ihminen nostaa mansikan taimea maasta.
Hankkeessa selvitettiin esimerkiksi mansikan kasvukuntoon vaikuttavia tekijöitä tiloilla. Kuva: Saila Karhu.

Hankkeessa tuotiin uutta tutkimustietoa yrittäjien tarpeisiin. Erilaisilla tilakokeilla ja maaperäanalyyseilla viljelijät saivat tietoa siitä, miten heidän tilansa tuotantoa voisi tehostaa. Hankkeessa testattiin uusia tuotantotapoja ja tutkittiin myös uusia lajikkeita, joita tuotiin Kanadasta asti. 

– Meidän hankeaika meinasi loppua kesken, kun se prosessi oli niin pitkä. Ensin mansikoiden matka Atlantin yli kesti oman aikansa. Sitten Ruokavirasto tutki lajikkeet, ja vasta sen jälkeen me saimme ne testattavaksi Luonnonvarakeskukselle. Viime kesänä saimme jo alustavat laatumääritelmät tehtyä ja ensi kesänä saamme lopulliset tiedot, kun näemme, miten taimet ovat talvehtineet, kertoo Saila Karhu. 

Uusien lajikkeiden joukosta on löytynyt jo potentiaalisia kilpailijoita Suomen nykyisille lajikkeille. 

– Siinä testatessa pohdimme jo sitäkin, voiko mansikka olla liian makea, Karhu naurahtaa. 

Maku on mansikoissa ensisijaisen tärkeä asia, sillä maku on se, jonka perusteella asiakas ostaa samaa lajiketta uudestaan. Maku on myös se, jonka avulla kotimaiset mansikat kilpailevat tuontimarjojen ja muiden herkkujen kanssa. 

Tunnelikasvatus lisääntynyt hankkeen aikana selvästi

Kasvutunneleita mansikkamaalla.
Kasvutunneli on kasvihuonetta huomattavasti kevyempi rakenteiltaan, ja sitä voi siirtää vaikka joka kesä. Kuva: Saila Karhu.

Hankkeessa saatiin uutta tietoa myös tunnelikasvatuksen merkityksestä ja mahdollisuuksista. Lounais-Suomessa viljelijöillä on ollut vaikeuksia saada lupia kausitunneleihin, ja siksi hankkeessa lähdettiin etsimään työkaluja, joiden avulla tunnelit voi suunnitella niin, että lounaissuomalainen maalaismaisema säilyy mahdollisimman miellyttävänä. 

– Tunnelit voi sijoittaa esimerkiksi lähelle tilakeskusta, ja tärkeimmässä katselusuunnassa mieluummin pitkittäin kuin poikittain, jolloin maisemaa menetetään mahdollisimman vähän, Saila Karhu selittää. 

– Viljelijä voi myös kompensoida maiseman menetystä jossain muualla, esimerkiksi istutusten avulla tai avaamalla uusia alueita virkistyskäyttöön, Minna Pohjola jatkaa.

Toki viljelytoiminnan kehitys saa näkyä maisemassa, mutta projekti on avannut viljelijöiden silmät sille, kuinka monesta eri suunnasta heidän peltojaan katsellaan ja kuinka suuri merkitys niiden muokkaamalla maisemalla on ihmisille. 

Tunnelikasvatus on lisääntynyt hankkeen aikana selkeästi, erityisesti Varsinais-Suomessa. Vuonna 2019 mansikkaa viljeltiin Varsinais-Suomen alueella tunneleissa 9 hehtaarilla ja vuonna 2022 jo 28 hehtaarilla. Vadelmankin hehtaarimäärät ovat tunneleissa yli kaksinkertaistuneet samana aikana. 

– Koko Suomessa viljellään vadelmaa avomaalla noin 350 hehtaarilla ja tunneleissa 38 hehtaarilla. Silti tunneleista tulee vadelmaa jo enemmän kuin avomaalta, sillä tuotanto tehostuu tunneleissa aivan valtavasti, Pohjola kommentoi tilastoja. 

Tunnelikasvatus ei rasita ympäristöä tavanomaista enempää, ja siinä voidaan käyttää biologista kasvinsuojelua. Tunnelissa saman sadon voi saada huomattavasti pienemmältä alueelta, ja tunneli myös pidentää satokautta merkittävästi molemmista päistä. Tunnelikasvatusta tehostaa myös se, että siellä marjat voi istuttaa suoraan poimintakorkeudelle. 

Kuva kasvutunnelin sisältä. Mansikat kasvavat telineiden päällä.
Kasvutunnelissa marjat voi istuttaa suoraan poimintakorkeudelle. Kuva: Saila Karhu.

Makua sen sijaan on vaikea vertailla, sillä tunneleissa kasvatetaan pääsääntöisesti eri lajikkeita kuin avomaalla. Mutta Luonnonvarakeskus teki hankkeen aikana vertailuja, joissa samoja vadelmia kasvatettiin tunnelissa ja ulkona. 

– Aistinvaraisesti ei huomannut, kumpi marja tulee tunnelista ja kumpi avomaalta, Karhu kertoo tuloksista. 

Vaikka hankkeen aikana tunnelikasvatus lisääntyi selvästi, Pohjola uskoo, että suurin harppaus on vasta tulossa. 

– Investointikustannukset ovat nousseet nyt niin paljon, että uusia tunneleita on rakennettu todella harkiten. Kasvua olisi ollut varmasti enemmän, jos tilanne maailmalla olisi toinen. 

Mansikkaa, pensasamustikkaa, vadelmaa ja herukoita

Punaherukoita naruilla tuettuina.
Cordon-menetelmässä herukan kasvua tuetaan ylös päin. Kuva: Saila Karhu.

Hankkeessa keskityttiin mansikoihin, vadelmiin, pensasmustikoihin ja herukoihin. Erityisesti pensasmustikan viljelyn lisääntyminen on ollut selkeästi hankkeen ansiota. 

Herukoille hankkeessa on kokeiltu Cordon-leikkausta, jossa pensas tuetaan niin, että se alkaa kasvaa ylöspäin viinin tavoin.

– Cordon-leikkauksen avulla saadaan suurempia ja näyttävämpiä terttuja, jotka sopivat hyvin esimerkiksi konditoriatuotteisiin. Kun tertut ovat täydellisiä, sadosta saadaan parempi hintakin, Saila Karhu selittää. 

Lisäksi hanke seurasi hunajamarjan eli marjasinikuusaman suosion kehittymistä. Hunajamarja on suorakaiteen muotoinen ja muutaman sentin pituinen. Maultaan se muistuttaa mustikkaa, vadelmaa ja herukkaa. 

Lounais-Suomi matkalla kärkituottajaksi

Hankkeen nimessäkin jo mainitaan, että Lounais-Suomen tavoite on nousta marjantuotannon kärkialueeksi Suomessa. Miten tavoite sitten etenee?

– Emme me vielä voi sanoa, että olisimme kärkituottaja, mutta suunta on oikea. Ala on kehittynyt paljon, erityisesti Varsinais-Suomessa. Satakunnassa kasvu on maltillisempaa, sillä siellä on vähemmän tuottajia ja pienempiä tiloja, Karhu vastaa. 

Hanke toteutettiin otolliseen aikaan, sillä marjatiloilla on ollut valtava pula työvoimasta. 

– Ensin työvoiman saatavuuteen vaikutti korona ja nyt sotatilanne. Siksi kaikki tuotantoa tehostavat toimet kiinnostavat nyt tiloilla erityisen paljon, Pohjola toteaa. 

Varsin hyvät vanhat pelakuut kantavat mukanaan kauniita tarinoita

kirjoittaja
Maarit Heinonen pelargonien keskellä.
Maarit Heinonen Luonnonvarakeskukselta. Kuvaaja Anna Ojanen.

 

Leader Varsin Hyvän rahoittama ja Luonnonvarakeskuksen toteuttama tiedonvälityshanke ”Varsin hyvät vanhat pelakuut” tutustuttaa vanhojen kotipelargonien historiaan. Tänäkin kesänä perinnepelargoneja ja niiden tarinoita esitellään Varsinais-Suomessa seitsemässä museossa ja muutamassa muussa näyttelyssä. Ensi vuonna julkaistaan suuri pelargonikuvasto!

Muolaa-niminen korallinpunainen kotipelargoni on kulkeutunut Varsinais-Suomeen Viipurista vuonna 1944 Tyyne Romun matkassa. Hän lähti Viipurista sotaa pakoon kohti Varsinais-Suomea ja pysähtyi matkalla Muolaassa, Säiniön pitäjässä, jossa hänen tyttärensä oli hoidossa. Pelargoni jäi Muolaaseen, mutta Tyyne otti siitä pistokkaita mukaan. Täydessä kukassa olleen pelargonin vierelle hän jätti mahdollisia taloon tulijoita varten lapun, jossa hän pyysi antamaan pelargonille vettä ja kirjoittamaan sen voinnista hänen siskonsa osoitteeseen Koski TL:ään. Muutaman viikon kuluttua Tyyne Romu sai siskonsa luokse kirjeen. Sen oli kirjoittanut joukkoineen rintamalta perääntynyt sotilas, joka oli yöpynyt talossa. Sotilas kertoi kukan voivan hyvin ja kastelleensa sitä. Tyyne Romun ottamat pistokkaat säilyivät hengissä ja niistä kasvaneita pelargoneja on hoidettu nyt jos useamman sukupolven voimin.

– Tämä on hyvin vahva tarina ja myös kyseinen kasvi on vahva ja kukkii hyvin. Aika monen hankkeen aineistossa olevan kotipelargonin juuret juontavat Karjalaan. Se voi olla sattumaa, mutta toisaalta voi olla myös niin, että ihmiset ovat vaalineet Karjalasta tuotuja kasveja erityisen huolellisesti osana oman synnyinseudun muistelua. Kasvia on voitu ajatella elävänä muistona omasta historiasta, tulkitsee Maarit Heinonen Luonnonvarakeskukselta. 

Muolaan ja noin sadan muun kotipelargonin tietoja julkaistaan ensi vuonna lopulla pelargonikuvastossa, jota tehdään osana Varsin hyvät vanhat kotipelakuut -hanketta yhteistyössä Luonnonvarakeskuksen pelargoniaiheisen tutkimushankkeen, Suomen pelargoniyhdistyksen, Tiina Niittysen ja Turun yliopiston museologian oppiaineen kanssa. Kuvastoon valittavista pelargoneista kerätään tarinoiden ja viljelyhistorian lisäksi kasvin tuntomerkit ja DNA-tiedot. 

– Toivomme, että se tietokokonaisuus, joka pelargoneista kerätään, motivoi ihmisiä säilyttämään niitä taas uusille ja uusille sukupolville. Jos joku nyt saa tuttavaltaan vaikka Muolaan pistokkaan, kasvin ympärille alkaa kertyä vuosien aikana taas uutta tarinaa. Ja juuri näin tehdään suomalaista puutarhakulttuuria, Heinonen selittää. 

Varsin hyvät vanhat pelakuut -hankkeessa ollaan löydetty jopa yli satavuotiaita pelargoneja. Vanhoja kotipelargoneja löytyy usein maaseudulta, jossa ihmisillä on ollut tilaa talvettaa niitä. 

– Pelargonit talvetetaan viileässä noin 5–10 asteessa. Ennen talvettamista kukinnot poistetaan ja kasvi voidaan leikata pienemmäksi talvilepoa varten. Valoa tarvitaan jonkin verran ja vettä noin kerran kuussa, kertoo Heinonen. 

Yksittäisten ihmisten lisäksi vanhojen pelargonien säilymisestä voi kiittää yhdistyksiä, kuten Suomen pelargoniyhdistystä ja Hyötykasviyhdistystä sekä kotiseutuyhdistyksiä. Lisäksi muutama kauppapuutarha on erikoistunut vanhoihin pelargoneihin. 

Seitsemän näyttelyä Varsinais-Suomessa

Tiedonvälityshanke tuo esiin vanhojen kotipelargonien monimuotoisuuden. Kukkien väriskaala on laaja ja ne voivat olla yksinkertaisia, kerrottuja tai ruusunuppuisia. Kuvassa vasemmalla Maija Noormarkku ja oikealla Viipurin evakko Liedon Nautelankosken näyttelyssä. Kuva: Janica Vilen.

Osana hanketta Varsinais-Suomen alueella on nähtävillä yhteensä seitsemän pelargoninäyttelyä: Liedossa Nautelankosken museossa, Pöytyällä Yläneen kotiseutumuseossa, Turussa Ett hem -museossa ja Kupittaan siirtolapuutarhan keskusmajalla, Kaarinassa Kuusiston Taidekartanossa, Sauvon kotiseutumuseossa sekä Naantalin museossa Hiilolan talossa. 

– Näyttelyt olivat esillä jo viime kesänä. Kohteisiin toimitettiin 5–15 pelargonia, joista kukin on tehnyt omanlaisensa näyttelyn. Kasvit talvetettiin museoilla ja tänä kesänä ne ovat taas nähtävillä. Useimmat pelargonit kukkivat alkukesästä pitkälle syksyyn. Parhaimmassa kukassa ne ovat heinä–elokuussa, Heinonen vinkkaa. 

Liedossa Nautelankosken museossa on nähtävillä Evakon tie -näyttely, johon pelargonit sopivat Heinosen mielestä erityisen hyvin. Näyttelyssä on mukana muun muassa Viipurin Evakko -kotipelargoni, joka valittiin hiljattain Kotipuutarha-lehden 80-vuotisjuhlavuoden nimikkokasviksi. 

Heinosen toiveissa olisi, että museot jatkaisivat pelargonien parissa vielä hankkeen päättymisen jälkeenkin. 

– Monilla museoilla on ollut pelargoneja ennenkin, mutta ne on ostettu aina vain yhdeksi kesäksi kerrallaan nimettömistä kannoista. Nyt heillä on nimellisiä kantoja, joilla on oma mielenkiintoinen historiansa, joten uskon, että museot haluavat vaalia ja talvettaa niitä jatkossakin.

Museoiden lisäksi kesäksi 2021 on tulossa muutama isompikin pelargoninäyttely: Lietoon Tiina Niittysen Pelargonitaivaaseen, Nummelle Saarelman puutarhaan ja Lepaan puutarhanäyttelyyn Luonnonvarakeskuksen osastolle. 

Paljon muistoja ja uutta tutkimusta

Pelargoneihin liittyy paljon muistoja ja tunteita. Pistokkaita ollaan annettu eteenpäin historian aikana monenlaisin saatesanoin. 

– Vahvimmat tarinat ovat niitä, jotka kantavat. Pelargonien kasvatus on ollut ennen kaikkea maaseudun naisten harrastus, eikä kaikista kannoista ole säilynyt mitään tietoja. Jos nyt jollain on vanha pelargoni, kannattaa kirjoittaa sen historiaa ylös. Ja kun antaa siitä pistokkaista eteenpäin, kannattaa varmistaa, että myös tarina siirtyy uudelle omistajalle, Heinonen neuvoo. 

Varsin hyvät vanhat pelakuut on tiedonvälityshanke, jonka tarkoitus on tallettaa ja tuoda päivänvaloon kotipelargonien historiaa. Sen rinnalla on käynnissä myös tutkimushanke Perinnepelargoneista hehkua puutarhaviljelyyn, jonka päärahoitus tulee Oiva Kuusisto -säätiöltä.

– Hankkeet kulkevat mukavasti yhtä matkaa. Tiedonvälityshankkeen kannalta on oleellista, että uutta tutkimustietoa on saatavilla. Tutkimushankkeessa tehdään pelargoniaineistosta kasvien ulkonäköön liittyviä havaintoja, eli mitataan varsia, lehtiä ja kukintoja sekä tehdään DNA-analyysejä, Heinonen kertoo. 

Näiden tutkimusten avulla ollaan osoitettu, että useammalla erinimisellä kotipelargonilla onkin yhteinen historia. Esimerkiksi Ruotsista tulleella vaaleanpunakukkaisella Mårbacka-perinnepelargonilla on Suomessa jo useampia eri nimiä. 

Pelargonit ovat ekologisia kasveja. Ne voivat elää oikein hoidettuina vaikka satoja vuosia. Pistokkaita voi ottaa joko maaliskuun lopussa, kun valon määrä lisääntyy tai loppukesästä, jolloin pistokkaat ehtii juurruttaa vielä ennen talvettamista. 

Maarit Heinonen kannustaa pelargoniharrastajia vaalimaan kasviensa historiaa kirjoittamalla muistiin kasvin vaiheita oman elinkaarensa ajalta ja jakamalla pistokkaita eteenpäin aina tarinoiden kera. Vahvat tarinat ovat niitä, jotka siirtyvät kasvien mukana sukupolvelta toiselle!

 

Janica Vilen

Lounais-Suomi tähtää tuoremarjojen kärkituottajaksi

kirjoittaja
Marjoja.

 

Lounais-Suomi tuottaa jo neljänneksen koko Suomen mansikoista ja pensasmustikankin kasvatuskäyrät ovat lähteneet jyrkkään nousuun. Vadelmaa on siirrytty viljelemään kasvutunneleihin ja viinimarjojen satoa yritetään kehittää Cordon-leikkausmenetelmän avulla. Tavoitteena on napata piikkipaikka kotimaisessa marjantuotannossa. 

ProAgria Länsi-Suomella ja Luonnonvarakeskuksella on käynnissä Laatumarja-hanke, jonka tavoitteena on lisätä marjojen viljelyn tuottavuutta ja kannattavuutta Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Alueella on tällä hetkellä lähes 300 marjatilaa. 

Viime vuoden loppupuolella alkaneessa kehittämishankkeessa testataan uusia lajikkeita, kehitetään uusia tuotantomenetelmiä, edistetään marjantuottajien yhteistyötä ja selvitetään esimerkiksi sitä, miten koko ajan lisääntyvät kasvutunnelit saadaan sovitettua lounaissuomalaiseen maalaismaisemaan. 

Hankkeessa keskitytään mansikkaan, pensasamustikkaan, vadelmaan ja herukoihin. 

– Lisäksi seuraamme hunajamarjan eli marjasinikuusaman suosion kehittymistä. Sen ympärillä on nyt kauhea pöhinä! Hunajamarja on suorakaiteen muotoinen ja ja muutaman sentin pituinen. Maultaan se muistuttaa mustikkaa, vadelmaa ja herukkaa. Suomessa tuotanto on vielä minimaalista, mutta tänä keväänä kuluttajat ostivat kaupat tyhjiksi hunajamarjan taimista, kertoo Minna Pohjola, marjatuotannon asiantuntija ProAgriasta. 

Laatumarja-hankkeen asiantuntija Minna Pohjola viljelee itsekin mansikkaa Salon Kiskossa. Vaikka hänen tilansa ei ole mukana hankkeessa, on hyvä saada omakohtaista kokemusta myös viljelytyöstä.

Varsinais-Suomessa kunnon mansikkabuumi!

Suomi on mansikansyöjien maa! Jopa 90 % kaikesta viljellystä marjasta on mansikkaa. Yhteensä Suomessa viljellään mansikkaa noin 4 400 hehtaarilla, joista yli 1 000 hehtaaria on Lounais-Suomessa. 

– Perinteisesti Suonenjoen seutua on pidetty Suomen mansikka-alueena, mutta Lounais-Suomi ottaa nyt kovaa vauhtia kiinni. Kasvu on kovinta Varsinais-Suomessa, johon on viime vuosina tullut satoja hehtaareja lisää mansikkamaita. Mukana on uusia viljelijöitä, mutta myös vanhat tilat ovat laajentaneet toimintaansa, kertoo Minna Pohjola. 

Maantieteellisesti katsottuna on oikeastaan aika outoa, että juuri Varsinais-Suomessa ollaan innostuttu niin paljon mansikasta. Täällä nimittäin riskit talvivaurioille ovat huomattavasti suuremmat kuin esimerkiksi Itä-Suomessa, jossa lumipeite suojaa mansikoita talvisin. Viime talvenakin mansikoiden juuret makasivat vedessä pitkään Lounais-Suomen alueella. 

Lisäksi mansikantuotantoa häiritsevät peurat, joita Varsinais-Suomen ja Satakunnan maaseudulla riittää. 

– Välillä peurat ihan syövätkin pensaita, mutta suurin ongelma on tallominen. Jos peurat juoksevat talvella mansikkamaalla, harso voi olla täynnä reikiä. Ongelma on suurin Laitilan ja Loimaan suunnilla. Siellä on melkein pakko olla sähköaidat, jos haluaa satoa, Pohjola sanoo. 

Minna Pohjolan viljelemä Allegro-mansikka on syystä tai toisesta puhjennut uudelleen kukkaan syyskuussa. Muutama punainen mansikkakin on, mutta koko sato tuskin ehtii kypsyä ennen hallaa.

Uutta tietoa tuottajille

Perinteisesti mansikkaa ollaan saatu vain heinäkuussa, mutta hankkeessa ollaan testattu eri menetelmiä, joilla mansikkakautta voidaan pidentää. Lisäksi ollaan tutkittu mansikan kasvutekijöitä ja vaikutusta maaperään. Kesän aikana hankkeessa seurattiin yhdeksää mansikkatilaa. Tulokset analysoidaan syksyn aikana ja niistä tiedotetaan loppuvuodesta. 

– Valitsimme jokaiselta tilalta yhden tutkimuslohkon ja kartoitimme maasta taudinaiheuttajia. Niitä oli kaikilla lohkoilla riippumatta siitä, viljeltiinkö siellä kotimaista vai ulkomaista mansikkaa ja olivatko viljelmät uusia vai useamman vuoden vanhoja, selittää Pohjola.

Tutkimuksen valmistumista odotetaan jo kovin, sillä sen perusteella voidaan päästä jyvälle siitä, miksi Suomessa on niin alhaiset keskisadot verrattuna esimerkiksi muihin Pohjoismaihin. 

Mukana tutkimuksessa oli kaikenlaista maaperää hietamaista raskaisiin savimaihin. 

– Mansikka väsyttää maata ja siksi kannattaa välillä viljellä pellolla jotain muuta. Esimerkiksi samettikukka, monilajinen nurmi ja keltasinappi ovat hyviä maanparannukseen, Pohjola neuvoo. 

Pohjolan tilalla on viljelty mansikkaa 70-luvulta asti.

Tulevaisuus tunneleissa

Laatumarja-hankkeessa testataan myös kasvutunneleiden mahdollisuuksia. Esimerkiksi Luonnonvarakeskuksen Piikkiön toimipisteessä on käynnissä kokeilu, jossa kasvatetaan pensasmustikkaa samanlaisissa kasvuruukuissa sekä taivasalla että tunnelissa. Pian päästään vertaamaan tuloksia. 

Vadelman kanssa kasvutunneleista on jo saatu tuloksia. 

– Avomaalla kasvaa nykyisin 400 hehtaaria ja tunneleissa 22 hehtaaria vadelmaa. Ja silti tunneleista tulee jo enemmän marjaa. Ne tehostavat tuotantoa tosi paljon, kehuu Pohjola. 

Kasvutunneli on kasvihuonetta huomattavasti kevyempi rakenteiltaan. 

– Kierrepaalu porataan maahan ja siihen tulee kaaret kiinni ja kaarten päälle muovi. Tunnelin paikkaa voi siirtää vaikka joka kesä. Joissain kunnissa tunnelille tarvitaan rakennuslupa; joissain riittää pelkkä toimenpideilmoitus. Toimenpidelupa olisi kaikkein toimivin ratkaisu tunneleiden luvittamiseen, Pohjola sanoo.

Tunneleista saadaan huomattavasti isompaa ja varhaisempaa satoa. Mansikkaakin voi istuttaa tunneleihin jo maaliskuussa. Jotkut viljelijät taas pystyttävät tunnelin vasta kasvukaudella suojaamaan satoa vesisateilta. Tunneleissa voi viljellä paljon sellaisia lajikkeita, jotka eivät sovellu avomaaviljelyyn. Myös poiminta on tunneleissa ergonomisempaa ja nopeampaa, sillä marjat voi istuttaa suoraan poimintakorkeudelle. 

Kasvutunneleissa marjat voi istuttaa suoraan poimintakorkeudelle. Kuva: Minna Pohjola.

Vaikka tunneleissa on paljon hyvää, löytyy niistä huonojakin puolia. 

– Tunneleissa kasvaneet marjat ovat tällä hetkellä laimeamman makuisia. Avomaalta tulee aina selkeä oma aromi, mutta oikeanlaisen kastelun ja lannoituksen avulla myös tunnelimarjoihin saadaan kyllä makua, kertoo Pohjola. 

Tunneleissa ei myöskään voi talvettaa mansikoita, joten käytännössä taimet heitetään pois joka vuosi, toisin kuin avomaalla, jossa samoista taimista voi saada hyvän sadon vaikka neljänä vuonna. Toisaalta myös jalostus on menossa koko ajan yksivuotisten lajikkeiden suuntaan, koska Euroopassa suurin osa marjoista viljellään jo tunneleissa. 

Tunneleiden kautta menetetään myös arvokasta maalaismaisemaa. Monet mansikat kasvavat kulttuurisesti arvokkaissa perinnemaisemissa, joissa isot muovitunnelit pistävät silmään. 

Johanna Jääskeläinen tekee Aalto-yliopistoon parhaillaan diplomityötä siitä, miten tunnelit sijoitetaan maatalousmaisemaan. 

– Tässä pitää muistaa se, että vaikka maisemaa menetetään, niin viljelypinta-alat pienenevät merkittävästi, muistuttaa Pohjola. 

Pensasmustikka kiinnostaa

Pensasmustikan tuotantokäyrät osoittavat tällä hetkellä jyrkästi ylöspäin, ja kaikki menee mitä tulee. 

– Perustimme hankkeessa pensasmustikan viljelijöistä pienryhmän ja siihen ilmoittautui mukaan 30 viljelijää! Mielenkiinto on nyt todella suurta, sanoo Pohjola. 

Pienryhmän tarkoitus on lisätä viljelytietoutta. Läpi käydään kaikki vaiheet istutuksesta sadon poimimiseen. Lisäksi yhteistyössä Verderan kanssa testataan luomutuotantoon sopivia mikrobiologisia valmisteita, joilla voi torjua sienitauteja. 

Pensasmustikassa perustamiskustannukset ovat muita marjoja korkeammat. Taimet ovat arvokkaita ja lisäksi maan pitää olla hapan, mikä aiheuttaa usein arvokkaita toimenpiteitä ennen istutusta. Toisaalta pensasmustikkaa voi viljellä samalla paikalla vaikka 30 vuotta, toisin kuin esimerkiksi mansikkaa. 

Tällä hetkellä pensasmustikkaa kasvaa avomaalla 90 hehtaaria ja tunneleissa hehtaarin verran. Uusia lajikkeitakin kehitetään koko ajan. 

Viinimarjoja Cordon-tyyliin

Viinimarjojen viljely on Lounais-Suomessa vielä vähäistä. Suomessa herukkaviljelmiä on yhteensä noin 1 500 hehtaaria – Varsinais-Suomeen niistä sijoittuu vain 50–60 hehtaaria. Aktiivisinta viinimarjojen kasvattaminen on Itä- ja Keski-Suomessa. 

– Hankkeessa on tarkoitus koota marjapienryhmä, jossa hommaa voisi lähteä kehittämään. Tarkoitus on selvittää, mitä lajikkeita ja miten nykyään kannattaa viljellä sekä kartoittaa, mikä hinta marjoista pitää saada, jotta viljely on kannattavaa, kertoo Pohjola. 

Kaarinan Liviassa on parhaillaan käynnissä koe Cordon-viljelystä.

– Siinä herukkaa kasvatetaan samalla tavalla kuin viinirypälettä. Versot tuetaan ja sivuversot pidetään lyhyinä, jotta saadaan pitkäterttuista ja näyttävää viinimarjaa, joka sopii hyvin vaikka koristeluun. Tämä menetelmä sopii punaiselle ja valkoiselle viinimarjalle, kertoo Pohjola. 

Kuluttajien kiinnostus viinimarjoja kohtaan on nyt kasvussa. Marjoille on kysyntää sekä pienissä rasioissa että isoissa erissä jatkojalostusta varten.

Janica Vilen

Laatumarja-hankkeen rahoittavat yhdessä Varsinais-Suomen ja Satakunnan ELY-keskukset maaseutuohjelmasta.

Varsin Hyvältä puoltava päätös seitsemälle hankkeelle – luvassa aurinkoenergiaa Lietoon ja virtuaaliaineistoa Aurajoesta

kirjoittaja

 

Leader Varsin Hyvä kokoontui 25. kesäkuuta Paimiossa Kaimalan Karhulammella ja päätti puoltaa rahoitusta seitsemälle hankkeelle. Kuluva ohjelmakausi alkaa olla loppusuoralla. Syksyn kokouksiin jäi jaettavaksi vajaat 100 000 euroa sekä mahdollisesti jo tuetuista hankkeista palautuvat varat.

Nautelankoski-säätiö hakee rahoitusta Auringosta ekoenergiaa -hankkeelle, jossa on ajatuksena hankkia aurinkopaneelit ja tehdä sähköautojen ja -pyörien maksuton latauspiste Nautelankosken museon pihalle Lietoon. Liedon alueella ei ole sähköautoille tai sähköpolkupyörille julkista latauspistettä. Hankkeen tuloksena ympäri vuoden ekologisesti tuotetun sähkön osuus kattaa suuren osan Nautelankosken museossa kulutetusta sähköstä. Kun omavarainen sähköntuotanto lisääntyy, pystytään sähköä tarjoamaan sähköautojen ja sähköpolkupyörien sekä muiden sähkökulkuneuvojen latausta varten ilman korvausta. Investoinnit ja uusi palvelumuoto jäävät pysyviksi käytännöiksi. Tarjoamalla maksuttoman sähköauton latausmahdollisuuden Nautelankoski-säätiö edistää osaltaan sähköautojen käyttöä. Hankkeen kustannusarvio on 19 800 euroa, ja tukea myönnettiin 75 %.

Pyhän Henrikin Pyhiinvaellusyhdistys on käynnistämässä hanketta Pyhän Henrikin tien kehittämiseksi. Pyhän Henrikin tie on Turusta Kokemäelle kulkeva pyhiinvaellusreitti, jonka varrelle osuu esimerkiksi Pyhän Henrikin surmapaikka Köyliönjärvellä ja hautakirkko Nousiaisissa. Kehittämishankkeen päätavoitteena on matkailullisen ja kulttuurillisen brändin luominen Pyhän Henrikin reitille. Reitin eri kohteet ja toimijat kootaan koordinoidusti yhteen brändin alle selvitystyön jälkeen. Hankkeen jälkeen kohteet tekevät koordinoitua yhteistyötä, josta vetovastuu on sovittu yhteisesti. Pyhän Henrikin tien markkinoinnissa huomioidaan etenkin ekologisuus, lähiruoka ja -matkailu. Hankkeen kustannusarvio on 79 300 euroa, ja tukea myönnettiin 80 %.  Rahoitusta ovat Varsin Hyvän kanssa myöntämässä myös Leader Jokivarsikumppanit, Ravakka, Pyhäjärviseutu ja Karhuseutu.

Nutturlan seudun kyläyhdistyksen hanke Kollin kesäteatterimakasiinin kunnostamiseksi sai niin ikään puoltavan päätöksen. Kollin makasiini sijaitsee Nousiaisten Nutturlassa. Hankkeessa maalataan katto, ohjataan sadevedet pois rakennuksen läheltä, laajennetaan ja kunnostetaan keittiötä, hankitaan lämminvesivaraaja keittiöön ja kunnostetaan pihassa olevaa grillikatosta. Hankkeen kustannusarvio on 13 500 euroa, ja tukea myönnettiin 67 %.

Aurajokisäätiön Virtuaali-Aurajoki -hankkeen tavoitteena on etsiä ja toteuttaa ratkaisuja, joiden avulla jokimaisemat ja joen muutkin elementit avautuisivat paremmin sekä luonnossa että etänä. Tarkoituksena on tuottaa uutta sähköistä aineistoa ja oheismateriaalia Aurajoen luonnosta, maisemasta ja jokiluonnossa liikkumisesta vapaaseen käyttöön. Hankkeessa tuodaan myös Paattistenjoen ja Maarian altaan kohteet ja reitistöt osaksi Aurajoen vesistöalueen virkistyskohteiden kokonaisuutta ja viestintää, lisätään yhteistyötä alueella sekä autetaan pieniä toimijoita tuomaan toimintaansa esille. Hankkeen kustannusarvio on 19 400, ja tukea myönnettiin 80 %. 

Luonnonvarakeskukselle myönnettiin tukea tiedonvälityshankkeeseen perinnepelargoneista. Hankkeen tavoitteena on kulttuurihistoriallisesti merkittävän kasvin säilymisen edistäminen ja tiedon tallentaminen kaikkien hyödynnettäväksi. Hankkeessa toteutetaan kymmenen tapahtuman sarja, joita järjestetään paikallisissa yhdistyksissä, museoissa, maatilamatkailutiloilla ja muissa vastaavissa paikoissa koko Varsin Hyvän toimialueella. Hankkeessa kootaan ja julkaistaan 50 perinnepelargonin lajike- ja historiatiedot harrastajien, museotoimijoiden, kauppapuutarhojen ja muiden kiinnostuneiden käyttöön – ja luodaan kriteerit asianmukaiselle pelargonien pitkäaikaissäilytykselle (pelargoniapankki). Hankkeen kustannusarvio on 54 600 euroa, ja tukea myönnettiin 72,5 %. 

Osmalahden kaava-alueen Kyläyhdistys Sauvossa sai tukea ulkokuntosalin rakentaminen Osmalahteen palloilukentän yhteyteen. Samalla kunnostetaan palloilukenttää. Hankkeen kustannusarvio on 20 000 euroa, ja tukea myönnettiin 75 %.

Kirsi Rantaselle myönnettiin yritystuki Pienen Saippuapajan perustamiseen Jäkärlässä. Rantanen on valmistanut saippuaa aiemmin harrastuksena. Nyt hän saa yrityksen perustamistukea tuotekehitykseen, asiantuntijapalveluihin ja markkinointiin. Yrityksessä tehdään palasaippuoita kasviöljyistä ja käytetään mahdollisimman paljon kotimaisia ja paikallisia raaka-aineita esim. rypsi-, kaura-, hamppu- ja mustikansiemenöljyä. Pakkaukset ovat muovittomia ja periaatteena Zero Waste ja ympäristöystävällisyys. Koirille valmistetaan tassuvahaa sekä palashampoota. Perustamistukea myönnettiin 10 000 euroa.

 

Kuvassa Varsin Hyvän hallitus ja muuta ydinjoukkoa Kaimalan Karhulammella Paimiossa.