Suoramyynti maatiloilta kasvattaa suosiotaan – jo yli puolet munatiloista suosii suoramyyntiä

Jaa juttu somessa!

Tiedote: Viime vuonna Suomen kotieläintiloista 13 prosenttia, eli noin 1 500 tilaa harjoitti suoramyyntiä. Määrä on kasvanut tasaisesti viime vuosina. Suosituimpia suoramyyntituotteita ovat kananmunat. Viime vuonna 53 prosenttia kananmunia tuottavista tiloista harjoitti suoramyyntiä. REKO-lähiruokarenkaille munia myi 17 prosenttia munatiloista, ruokapiireille taas 9 prosenttia kananmunatiloista.

Loimaalainen munatuottaja Juuso Hulmi on tehnyt maatilayrittäjänä suoramyyntiä jo kymmenen vuoden ajan.

— Sain idean alun perin, kun olin harjoittelussa Ruotsissa. Siellä kanalan ovi oli auki 24 tuntia vuorokaudessa, munia sai tulla hakemaan koska tahansa ja rahat jätettiin seinässä olevaan reikään. Päätimme pystyttää samanlaisen suoramyyntipisteen, Juuso Hulmi kertoo.

Kanakumppanit-yrityksen toinen omistaja Hulmi sanoo, että tilalla on 45 000 munituskanaa. Tila tuottaa noin 40 000 munaa päivässä. Niistä noin pari-kolme prosenttia myydään suoraan tilalta. Kananmuna on vaivaton tuote suoramyyntiä ajatellen, sillä tuote tarvitsee ympärilleen vain kennon.

— Varastointi heikentää kananmunan laatua. Tilalta haettu muna taas voi olla munittu samana päivänä, jolloin se vaikuttaa makuun. Kuluttajien mukaan hyvä maku vetää puoleensa, Hulmi sanoo.

Hulmin mukaan suoramyynti on tilalle kannattava tapa tehdä bisnestä, sillä muun muassa pakkaamon ja rahdin katteet jäävät pois. Myynnin kannattavuuteen vaikuttaa suoraan sijainti ja kanakumppanien jatkuvasti avoinna oleva myyntipiste sijaitsee ison tien varressa.

 

Fakta: Tuottajalta kuluttajalle ilman välikäsiä

Alkutuotannon suoramyynnillä tarkoitetaan myyntitapaa, jossa maatilayrittäjä myy itse alkutuotannon tuotteet suoraan kuluttajalle tai paikalliseen vähittäismyyntiin.

Perinteisin tapa tehdä suoramyyntiä on myydä tuotteet suoraan tilalta. Monet myyvät tuotteita myös kauppa-auton avulla tai esimerkiksi toreilla.

Ruokapiirien avulla voi tilata luomu- ja lähiruokaa suoraan tuottajalta. Erilaisia ruokapiirejä löytyy ympäri Suomea.

Viime vuosina ovat yleistyneet myös REKO-lähiruokarenkaat. Ne toimivat ruokapiirien tapaan, mutta REKO-renkaat toimivat Facebookin kautta suljetuissa ryhmissä, joissa sovitaan tuotteiden tilaukset ja toimitukset.

Osta tilalta -päivää vietetään lauantaina 15. syyskuuta. Tapahtuma tuo ruuan tuottajat ja kuluttajat yhteen. Mukana on tuottajia ympäri maata. Täältä näet oman alueesi tilat, jotka ovat mukana päivässä: https://ostatilalta.fi/hae-tiloja/kartalla/

 

Juttu kirjoitettu Maa- ja metsätalousministeriön tiedotteen pohjalta.

Jaa juttu somessa!