800 tuhannen euron liikuntahalli rakentuu 400 tuhannella – talkootyö avainasemassa

Jaa juttu somessa!

 

Loukonkulman Lukko ry rakentaa parhaillaan 700 neliön kokoista uutta liikuntahallia Pöytyän Kumilassa. Halli rakennetaan tarpeeseen, sillä liikuntapaikoista on huutava pula. Hallilla halutaan tukea erityisesti lasten ja nuorten liikuntaharrastusta.

Rakentamisesta vastaava Vesa Rantanen Turun Teollisuuden Rakentajista kertoo, että samanlaisen hallin rakennuttaminen maksaisi yleensä noin 800 tuhatta euroa. Hintalappu on noin puolet pienempi talkootyön, yhteistyökumppaneiden ja paikallisten yrittäjien ansiosta. Hankkeelle on myönnetty 50 prosentin rahoitus maaseuturahaston kautta. Rahoittajana toimii paikallinen Leader-yhdistys Jokivarsikumppanit.

Loukonkulman Lukon liikuntahallihankkeen suunnitteluryhmän puheenjohtaja Paavo Kallio.
Vasemmalla rakentamisestavastaava Turun Teollisuuden Rakentajien Vesa Rantanen.

Liikuntahalli on valmistunut nopeasti, sillä hanke käynnistyi keväällä ja parhaillaan hallissa tehdään sisälevytystä. Ripeä tahti on hyvän suunnittelun ja ahkerien talkoolaisten ansiota. Talkootyötunteja on tällä hetkellä lähes neljätuhatta. Loukonkulman Lukon hankkeen puuhamies Paavo Kallio kertoo, että kaikki on edennyt hienosti suunnitelmien mukaan. Hankkeen budjetti tulee hieman ylittymään alkuperäisestä, sillä lattiaratkaisu vaihdettiin paremmaksi.

— Talkooväki on ollut mukana todella hienosti. Talkoolaiset ovat antaneet myös omia työkoneitaan käyttöön, joten kaikin puolin tämä on ollut mallikas yhteinen projekti, kertoo Paavo Kallio.

Toukokuun loppupuolella liikuntahallin seinät pystytettiin elementteinä.

Rakentamiseen on sisältynyt myös rakennusteknisesti mielenkiintoisia vaiheita. Hallin kattotuolit koottiin maassa kolmeen osaan. Valmiit osat nostettiin suurikokoisella nosturilla omille paikoilleen. Käytetyt rakennusmateriaalit ovat laadukkaita lattiasta kattoon. Suuren tilan lämmitys tulee olemaan seuran kannalta kustannustehokas maalämpö.

Liikuntahalli valmistuu ensi vuoden alussa. Loukonkulman Lukko suunnittelee jo seuraavaa hanketta, joka on uuden hallin kyljessä sijaitsevan vanhan Lukontalon remontointi.

Tältä näytti kesäkuun puolessa välissä, kun katto oli juuri nostettu paikalleen.

 

Juttu ja kuvat: Anssi Ketonen, haloomaaseutu.fi

 

Katso alla olevat videot hankkeesta!

 

Jaa juttu somessa!