Leader Ravakan ja Leader Varsin Hyvän yhteinen EkoTeko – yhdistykset kestävän kehityksen kärkeen -hanke aloittaa 5. lokakuuta energiansäästöviikon kunniaksi kampanjan, jossa jaetaan somessa vinkkejä ja tietoiskuja sekä tutustutaan yhdistysten onnistuneisiin esimerkkeihin Facebookin livelähetyksissä. Vierailukohteita ovat ainakin Kodiksamin kylätalo Raumalla, Livonsaaren kyläläisten oma kierrätyspiste Naantalissa, Nautelankoski Liedossa ja Yhteisötila Tuuki Mynämäellä.
– Luvassa on havainnollistavia esimerkkejä liittyen muun muassa energiansäästöön, kierrätykseen ja jakamistalouteen. Kylillä tehdään monia asioita, mutta niitä ei ehkä itse sanoiteta energiaa säästävinä tekoina. Viikon aikana haluamme tuoda esiin tärkeitä ja helposti kopioitavia ratkaisuja, joita muut ovat jo tehneet, kertoo EkoTeko-hankkeen koordinaattori Tiina Saaresranta (artikkelikuvassa).
EkoTeko-hankkeen kampanjassa aktivoidaan maaseudun asukkaita, yhdistyksiä ja muita toimijoita energiansäästöön päivittäin vaihtuvien teemojen avulla. Viikon teemoja ovat kierrätys, ruoka, asuminen, liikkuminen sekä kuluttaminen ja jakamistalous.
Kampanja toteutetaan Facebookissa Ravakan ja Varsin Hyvän sivuilla sekä Instagramissa.
Leaderit tekivät kestävän kehityksen lupauksen
Ympäristö- ja kestävyysnäkökulmat ovat yksi painopiste molempien Leader-ryhmien paikallisissa kehittämisstrategioissa. Leader-ryhmät ottavat osaa valtakunnalliseen energiansäästöviikkoon nyt ensi kertaa. Sekä Ravakka että Varsin Hyvä ovat laatineet myös omat Kestävän kehityksen lupaukset.
– Leader-ryhmissä valmistellaan tulevan EU-ohjelmakauden 2021–2027 strategioita. Ympäristöön, energiansäästöön ja kestävään elämäntapaan liittyvät asiat kiinnostavat yhä enemmän ja ovat nousseet esiin myös valmistelua tehdessä. Me haluamme tarjota tietoa ja herättää keskustelua teemoista, jotka alueen ihmiset kokevat tärkeiksi. Samalla kiinnitämme huomiota myös omaan toimintaamme, Saaresranta korostaa.
EkoTeko-hankkeen tehtävänä on herättää keskustelua, tarjota asiantuntija-apua, järjestää tapahtumia ja koulutuksia sekä kannustaa yhdistyksiä, yhteisöjä ja asukkaita toimimaan ympäristömme ja kestävän kehityksen hyväksi. Hanke julkaisee Ekotekoja-blogia, jossa kerrotaan maaseudun yhdistysten ja muiden paikallistoimijoiden kestävää kehitystä edistävistä teoista ja kokemuksista.
Motivan organisoima valtakunnallinen energiansäästöviikko järjstetään 5.–11. lokakuuta. Energiansäästöviikko nostaa puheenaiheeksi suomalaisten energiankäytön ja lukuisat keinot tehostaa energiankulutusta sekä saavuttaa säästöjä niin työpaikoilla, kouluissa, liikenteessä kuin kotonakin.
On laskettu, että jopa 96 % kansalaisista ulkoilee eri virkistysalueilla. Tänä vuonna patikointireittejä on koluttu läpi ennätystahtiin koronan vuoksi. Varsinais-Suomen metsät ovat täynnä upeita polkuja ja nähtävyyksiä, mutta tieto niistä on hajallaan eri kuntien ja yhdistysten verkkosivuilla.
Varsinais-Suomen liiton erikoissuunnittelija Lasse Nurmi selvittää parhaillaan kuntien kiinnostusta liittyä mukaan maakunnan yhteiseen virkistysalueyhdistykseen. Yhdistys voisi koota samalle sivustolle kaikki Varsinais-Suomen virkistysalueet ja esimerkiksi huoltaa reittejä ja yhtenäistää niiden viitoitusta. Näin sivustolta löytyneelle virkistysalueelle lähtiessä voisi aina luottaa, että reitti on kunnossa. Samalla sivustolla voisi myös antaa palautetta kohteista ja ilmoittaa vaikka rikkoutuneesta pitkospuusta.
Monissa muissa maakunnissa toimii jo vastaavanlaisia yhdistyksiä.
– Joillain niistä on myös omia reittejä. Varsinais-Suomessa yhdistys ei lähtökohtaisesti omistaisi mitään reittiä, vaan niiden omistus säilyisi yhdistyksen jäsenkunnilla, mutta yhdistys voisi hoitaa reittien ylläpitoa ja kehittämistä. Sen lisäksi tarjottaisiin helposti saavutettavaa tietoa kaikista maakunnan reitistä, kertoo Lasse Nurmi.
Korona kasvattanut kysyntää ja kuluja
Tänä vuonna kaikilla mahdollisilla reitistöillä ollaan patikoitu ennätyksellisen paljon koronan vuoksi. Se on myös kasvattanut reitistöjen huoltokustannuksia.
– Erikoistilanteessa suunnitteilla olevalle yhdistykselle olisi jopa aiempaa suurempi tarve. Samalla kuitenkin kuntien talous on tällä hetkellä heikko, Nurmi punnitsee.
Hän näkisi, että yhdistyksen toiminnan takaamiseksi kunnilta pitäisi saada budjettiin 50 senttiä per asukas. Jos kaikki Varsinais-Suomen 27 kuntaa lähtisi mukaan, vuosibudjetti olisi noin 200 000 euroa. Tällä panoksella yhdistyksellä voisi olla täysipäiväinen työntekijä.
– Aluksi Turun kaupunki olisi halunnut perustaa tällaisen yhdistyksen, mutta muut kunnat eivät innostuneet. Sitten me selvitimme asiaa Varsinais-Suomen liiton voimin vuonna 2015. Silloin mukaan olisi lähtenyt kuusi kuntaa, mutta niin pienellä porukalla hommaan ei ryhdytty. Jos puolet kunnista lähtee mukaan, perustaminen jo kannattaa. Sen jälkeen asiasta ollaan tehty maakuntavaltuustoaloite, joka käynnisti taas uuden selvityksen, Nurmi kertaa eri vaiheita.
Vuoden 2015 jälkeen tilanne on edennyt: Reitistöjä on kartoitettu ja tietokantaan on saatu jo iso aineisto. Lisäksi liitto on kiertänyt seutukunnissa järjestämässä aiheen tiimoilta info- ja keskustelutilaisuuksia. Joillain alueilla ollaan asiasta todella innoissaan, joillain ei. Säästöpaineet ovat kunnissa nyt kovat ja siksi moni on toivonut, että yhdistyksen perustamiseen palattaisiin ensi kevään kuntavaalien jälkeen.
Virkistysavustusta tarjolla
Lasse Nurmi näkee virkistysalueiden kehittämisen julkisin varoin tärkeänä erityisesti siitä syystä, että niistä hyötyvät lähes kaikki. Tutkimusten mukaan jopa 96 % kansalaisista ulkoilee luonnossa. Luku on valtava, jos vertaa sitä vaikka jäähallin tai uimahallin käyttäjämääriin.
Nyt myös valtion taholla ollaan herätty tähän asiaan.
– Kunnille on tarjolla 10 miljoonaa euroa virkistysavustusta. Se on ympäristöministeriön rahaa, jota Ely-keskukset jakavat. Hakuaikaa on jäljellä marraskuun loppuun, kertoo Nurmi.
Varsinais-Suomessa on ulkoilukohteita moneen makuun. Esimerkiksi Kurjenrahkan ja Teijon kansallispuistot ovat todella suosittuja, mutta tänä vuonna aivan pienetkin reitit ja lähivirkistysalueet ovat olleet täynnä ihmisiä.
– Esimerkiksi Liedon Parmaharjun reitistö, Paraisten Sattmarkin retkeilyreitistö, Pomponrahka Turussa ja Tummamäen luontopolku Vehmaalla ovat kiinnostaneet paljon, Nurmi kertoo.
Vinkkejä ja kokemuksia Varsinais-Suomen retkeilyreiteistä vaihdetaan parhaillaan tiuhaan Facebookin Varsinais-Suomen luontoliikkujat -ryhmässä. Retkeilytrendin aallonharjalla tiedon tarve on kova. Ihmiset kaipaavat yhden lähteen tiedottamista, jossa reiteistä saisi tarvittavat tiedot riippumatta siitä, kuka niitä ylläpitää.
– Kaikki kumpuaa lopulta käyttäjätasolta. Mitä enemmän päättäjät saavat yksilötasolta viestiä, että yhdistys tarvitaan, sitä todennäköisemmin sellainen perustetaan. Virkistysasia on siitä ongelmallinen, että vaikka se koskettaa lähes kaikkia, sillä ei oikein ole mitään tiettyä edunvalvojaryhmää. Se, että virkistysalueiden kehittäminen pysyy keskustelussa, on jokaisen retkeilijän vastuulla, muistuttaa Nurmi.
Janica Vilen
Artikkelikuvassa Myllylähteen uusi luontopolku Oripäässä
Loimaan Sarka-museo on 29. syyskuuta avannut Sato säilöön -näyttelyn, joka on esillä Ruokakulma-näyttelytilassa 31.1.2021 asti. Näyttelyssä tutustutaan entisaikojen säilöntämenetelmiin eli kuivaamiseen, hapattamiseen, suolaamiseen ja savustamiseen.
Säilömme torilta ostettuja mansikoita pakastimeen, pihan pensaiden marjoja mehuksi ja purkitamme kurkkuja etikkaliemeen. Kesällä ja syksyllä säilötyt satokauden antimet piristävät niin maullaan kuin vitamiineillaan talven ruokavaliota. Enää säilykkeet tai varsinkaan itse kotona säilöminen eivät kuitenkaan ole välttämättömyyksiä vaan pikemminkin harrastus tai mukavaa puuhaa.
Menneinä vuosisatoina säilöminen oli kuitenkin välttämättömyys ja olennainen osa ruokataloutta. Aikana ennen jääkaappeja, kylmävarastoja ja pakastimia kaikki ruoka piti säilöä jollakin tavalla, jotta se säilyi ja jotta ruokaa riitti talven yli seuraavaan satokauteen.
Nykyään säilömme paljon marjoja, hedelmiä, vihanneksia ja sieniä eri muodoissa, mutta näiden ruoka-aineiden säilöminen yleistyi Suomessa vasta 1900-luvun alusta lähtien. Perinteisten säilöntämenetelmien rinnalle tuli 1900-luvulla umpioiminen ja pakastaminen.
Säilöntätavat vaikuttivat suuresti siihen, miltä ruoka entisaikoina maistui. Näyttely kertoo siten myös suomalaisten arjen makumaailmasta ja sen muuttumisesta säilöntätapojen muuttuessa. Kävijä pääsee tutustumaan myös kemiaan eri säilöntätapojen taustalla eli esimerkiksi siihen, miksi suolaaminen tai hapattaminen estää ruoan pilaantumisen.
Sato säilöön -näyttely on Saran Ruokamuseon kolmas näyttely. Vuodesta 2019 Sarka-museo on ollut myös Ruokamuseo. Ruokamuseon näyttelyissä, opastuksilla, työpajoissa ja tapahtumissa lähestytään ruoan ja ruoantuotannon historiaa sekä nykypäivää eri näkökulmista. Ruokamuseon oma näyttelytila, Ruokakulma, sijaitsee Saran perusnäyttelyssä ja sen näyttely vaihtuu muutaman kerran vuodessa.
Kuvassa lastataan nauriita rekeen Ulvilassa talvella 1938. Kuva: Niilo Valonen, Ulvilan Kotiseutuyhdistys ry.
Valkohäntäpeura tuotiin Suomeen 1930-luvulla. Nyt Lounais-Suomessa aletaan olla sen kanssa jo pulassa. Peuroja on jo pitkälti yli 100 000, mikä on johtanut siihen, että viljelykset on pitänyt aidata ja peurakolareja ajetaan jo tuhansia vuodessa. Mynämäkeläispariskunta keksi keinon kasvattaa peuran lihan menekkiä.
Jahtikausi on taas alkanut, mikä tarkoittaa Mynämäen Riistapajalla sitä, että peuroja nyljetään välillä yötä myöten. Ville ja Saara Kalluisen vuosi sitten perustama yritys on saanut asiakkaita laajalta alueelta, sillä vastaavia riistantarkastuslaitoksia ei lähialueella juurikaan ole.
Idea on se, että metsästäjät voivat tuoda ampumansa eläimet Riistapajalle, jossa eläinlääkäri käy tarkastamassa ja leimaamassa ruhot. Esimerkiksi jalostava teollisuus, suurtalouskeittiöt ja kaupat sekä monet ravintolat ostavat nykyisin vain leimattua eli eläinlääkärin tarkastamaa riistaa.
– Kun peurakannat kasvoivat valtaviksi myös metsästyslupien määrää lisättiin, jotta kanta saataisiin kuriin. Monet metsästäjät ovat kuitenkin ampuneet vain yhden peuran kaudessa, sillä se riittää täyttämään oman pakastimen. Peurojen myynti on ollut niin hankalaa, että metsästäjillä ei ole ollut motivaatiota kaataa enempää kuin oma maha vetää, selittää metsästystä jo pitkään harrastanut Ville Kalluinen, joka on mukana myös Riistakeskuksen toiminnassa.
Kuvassa eläinlääkärin huone ja varusteet. Leima on lukkojen takana kaapissa, jonka koodi on vain eläinlääkärin tiedossa.
Riistapaja voi toimia metsästäjän ja ostajan välikätenä, mutta paljon yritys myös ostaa riistaa ja huolehtii itse sen myynnistä. Ville nylkee eläimet ja leikkaa lihan, Saara taas vastaa markkinoinnista.
– Viime vuonna myimme peuraa paljon ruhoina, mutta nykyään suurin osaa haluaa valmiiksi leikattua filettä. Jos myymme pelkät fileet, voimme teettää leikkolihasta makkaraa. Teemme yhteistyötä Perniön lihan ja Auran Palvituotteen kanssa. Valikoimassa on esimerkiksi makkaraa, ryynimakkaraa ja palvia, kertoo Saara Kalluinen.
Mynämäellä on isot peurakannat, mutta eniten niitä on Loimaan seudulla. Suurin osa Riistapajaa hyödyntävistä metsästäjistä tulee Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta, mutta välillä saaliita tuodaan Pirkanmaalta ja Uudeltamaalta asti. Peuran lisäksi Riistapajalla käsitellään hirveä ja metsäkaurista.
Pelkkää priimaa
Ville Kalluinen nylkee riistan ja tekee itse ensimmäisen tarkastuksen ennen eläinlääkärin tuloa. Kuvassa vasemman puoleisin vasa näyttää sen verran punaiselta, että eläinlääkäriltä odotetaan hylkyä. Vieressä näkyy peuroja, joiden lihaksista veri on ehtinyt valua kunnolla.
Ravintolat ovat olleet tyytyväisiä lihan laatuun. Riistapaja lähettää eteenpäin pelkkää priimaa. Jos on pienikin riski, että liha on epäkuranttia, sitä ei myydä. Esimerkiksi kolarieläimiä Riistapaja ei ota käsittelyyn ollenkaan, sillä vuosien kokemuksella he ovat huomanneet, että niiden liha on poikkeuksetta pilaantunutta. Vaikka eläin näyttäisi päältä ehjältä, sisäelimet ovat usein ehtineet rikkoutua.
– Parasta lihaa saa, kun taidokas metsästäjä ampuu puhtaan keuhkolaukauksen, jolloin eläin kuolee nopeasti ja veri valuu lihaksista keuhkoihin, selittää Ville Kalluinen.
Moni myös haluaa ostaa lihan riistapajalta, koska silloin kaupanteossa ei ole välikäsiä ja hinta-laatusuhde on parempi. Tähän mennessä riistaa ovat tilanneet lähikuntien ravintolat, mutta nyt näyte-eriä lähetetään myös Helsinkiin.
Sipulivarastosta teurastamoksi
Leader Ravakka tuki Satakunnan Ely-keskuksen kautta maaseuturahastosta Riistapajan rakentamista.
Riistapaja perustettiin Kalluisten maatilan yhteyteen. Viljan viljelyn ja munituskanalan pyörittämisen lomaan riistan käsittely sopii hyvin, sillä metsästyskausi alkaa samoihin aikoihin, kun puinnit valmistuvat.
Riistapaja tehtiin maatilan vanhaan sipulivarastoon. Leader Ravakka myönsi tukea investointikustannuksiin ja tiloista tehtiin kerralla Ruokaviraston säädösten mukaiset.
– Rakennus valmistui lokakuussa 2019, eli vuosi alkaa nyt tulla täyteen, pariskunta kertoo.
Peurasta voi kokata vaikka mitä
Esimerkiksi peuran lihasta tehty makkara maistui kesällä ihmisille. Kun ravintoloiden varaukset jäivät koronan vuoksi sisään, paikalliset asukkaat ostivat Riistapajn varastot tyhjiksi.
Kalluisten perheessä syötävä liha on pääosin riistaa. Siitä tehdään makaroonilaatikkoa ja pitsaa, lihakastiketta ja erilaisia pataruokia.
– Nyt olemme opetelleet myös uusia reseptejä, esimerkiksi savustettua sisäpaistia ja riimiä. Peurariimistä tuli niin hyvää, ettei Ville meinannut edes tunnistaa syövänsä peuraa, Saara naurahtaa.
– Olen nyt 40 vuotta syönyt pääosin hirveä ja peuraa, joten vähän tässä on jo ehtinyt kyllästyä, Ville selventää.
Peuran liha on mureaa ja se sisältää paljon kivennäis- ja hivenaineita. Se on esimerkiksi porsaan lihaa vähärasvaisempaa ja lisäksi ympäristöystävällistä.
Peurareseptejä voi lähteä opettelemaan Wirmon Marttojen ruokakurssille 10. lokakuuta. Kurssi toteutetaan yhteistyössä Riistapajan ja Mimis Kotipellon puutarhan kanssa heidän tuotteitaan hyödyntäen. Ilmoittautuminen on auki 1. lokakuuta saakka numerossa 044 209 6555.
Mynämäellä kasvaneet Ville ja Saara Kalluinen ryhtyivät pitämään maatilaa vuonna 2012. Metsästys on heille koko perheen harrastus. Jopa perheen lapset tunnistavat jo eläinten jäljet maastosta.
Saaristomeren tilaa ollaan tutkittu pitkään, mutta tieto rehevöitymisestä ei ole johtanut vaikuttaviin tekoihin. Uusia innovaatioita odotellessa professori Kalervo Väänänen kannustaa hyödyntämään vanhoja menetelmiä: mereen päätyvän ravinnekuorman vähentämistä, biomassan keräämistä ja kalastusta.
Leader Varsin Hyvän ja EkoTeko-hankkeen järjestämä keskustelutilaisuus Saaristomeren tilasta keräsi kymmeniä osallistujia Taivassaloon keskiviikkona 9. syyskuuta. Turun yliopiston entinen rehtori, professori Kalervo Väänänen puhui illassa Saaristomeren rehevöitymisen syistä. Vaikka tilanne näyttää pahalta, hän muistuttaa, että toivoa on.
– Tärkeintä on tehdä vahva päätös ainutlaatuisen meremme kuntoon laittamisesta kiertotalousperiaatteella ja sitoutua siihen mahdollisimman laajasti. Meidän pitää ryhtyä yhdessä toimeen päättäväisesti ja välittömästi, hän linjaa.
Väänänen julkaisi kesällä Ainutlaatuinen Saaristomeri -operaation tilaaman selvityksen Saaristomeren alueen kestävästä kehityksestä sekä sen edellyttämistä toimenpiteistä. Selvityksen pohjalta on julkaistu myös tietoteos: Saaristomeren Sininen Kirja.
Ongelmana varastoitunut fosfori
Kestävän kehityksen edistämiseksi on määritelty 17 kansainvälistä tavoitetta vuonna 2015. Tavoitelistalla on muun muassa köyhyyden vähentämistä, sukupuolten tasa-arvoa, ilmastotekoja ja vastuullista kuluttamista. Suomi on edistynyt kaikissa muissa tavoitteissa paitsi vedenalaisen elämän elvyttämisessä.
– 50–60-luvuilla vedet olivat vielä kohtalaisen kirkkaat. Sen jälkeen on valitettavasti tapahtunut muutoksia. Saaristomeri on hyvin matala ja melkein suolaton. Siksi se on niin haavoittuvainen, Väänänen sanoo.
Kalervo Väänäsen mukaan suurin syy Saaristomeremme nykyiseen tilaan on se, että viimeisen 50 vuoden aikana Itämeren valuma-alueelle on tuotu 40 miljoonaa tonnia fosforia. Siitä noin 10 % on valunut mereen ja loput on jossain matkan varrella. Sen vuoksi ravinteita valuu mereen väkisinkin vielä useamman sukupolven ajan, vaikka niiden levittäminen lopetettaisiin heti.
– Itämereen valuvasta fosforista 33 % tulee luonnollisista lähteistä, 45 % tulee vuosien varrella maahan kertyneestä fosforista, 14 % pelloilta ja hulevesistä sekä 8 % rannikkoyhdyskunnista, Väänänen kertoo.
Toinen rehevöitymistä aiheuttava ravinne on typpi, jota esimerkiksi sinilevä pystyy käyttämään suoraan ilmakehästä.
Rehevöityminen on prosessi, joka alkaa käynnistymisensä jälkeen ruokkia itse itseään. Siksi sitä on erityisen vaikeaa pysäyttää. Levät käyttävät mereen valuvia ravinteita, kasvavat ja painuvat kuollessaan pohjaan, jossa ne alkavat hajota ja kuluttaa vedestä happea. Hapettomissa olosuhteissa meren pohjasta alkaa vapautua jo kertaalleen sitoutunutta fosforia, joka on taas uutta ravintoa leville. Hapettomassa ja rehevöityneessä meressä vedenalaisen elämän monimuotoisuus köyhtyy: lajit katoavat ja vievät mukanaan taas uusia ja uusia lajeja.
Vesisysteemeihin perehtynyt Väänänen näkee, että ihmisen aiheuttamaa ravinnekuormitusta vähentämällä meri saisi mahdollisuuden korjata itse itsensä.
Ei etsitä syyllisiä
Kun tarkastellaan karttaa, josta näkyy, kuinka paljon miltäkin alueelta ravinteita Itämereen valuu, on Varsinais-Suomi kartan musta lammas. Myös Helsingin sekä Puolan, Tanskan ja Saksan rannikoilta löytyy tummempia alueita, mutta ei Varsinais-Suomen veroisia. Varsinais-Suomen tilanne johtuu suurimmaksi osaksi maataloudesta. Ely-keskuksen laskelmien mukaan jopa 83 % fosforin paikallisesta kuormituksesta on lähtöisin maataloudesta, jossa pelloille levitetään lantaa.
– Tämä ei kuitenkaan ole kenenkään vika. Jos halutaan hakea syyllisiä, kaikkien pitää katsoa peiliin. Tämä on tehty yhteiskunnallisessa yhteisymmärryksessä 50–60 vuoden aikana, Väänänen muistuttaa ja toteaa samaan hengen vetoon, että nyt kun tilanne tiedetään, on aika korjata virheet.
Väänäsen mukaan paras tapa rehevöitymisen pysäyttämiseksi olisi keksiä keino, jolla pääsee käsiksi siihen maahan varastoituneeseen fosforiin, joka valuu hitaasti mereen.
– Nopeita ratkaisuja ei varmaan ole, mutta en nyt ihan toivotonkaan olisi, hän kommentoi.
Hänen mielestään tärkeintä olisi lähteä poistamaan ravinteita ekosysteemistä.
Yksi Väänäsen esittelemä keino siihen on lannoituksen kehittäminen. Lounais-Suomen tiloilla syntyvästä lannasta riittäisi ravinteet koko Suomen pelloille, mutta alkuperäisessä muodossa lannan kuljettaminen ei ole kannattavaa.
Toinen ratkaisu ravinteiden poistamiseksi olisi vähentää biomassaa, esimerkiksi järviruokoa voitaisiin kerätä ja opetella hyödyntämään biokaasun tuotannossa.
Kolmanneksi luonnonkalan syöminen on hyvä keino poistaa ravinteita. Kaloissa on paljon ravinteita, jotka saa pois merestä kalastamalla. Erityisesti särkikalojen kannan vähentäminen olisi hyödyllistä myös siksi, että ne etsivät ravintonsa meren pohjasta ja möyhiessään vapauttavat pohjaan kertyneitä ravinteita. Väänänen perääkin kansallista strategiaa luonnonkalan tuotekehitykseen ja markkinointiin.
Maaseutumania jatkuu
Saaristomeren tilaan pureutunut keskustelutilaisuus oli osa Leader Varsin Hyvän Maaseutumania-kiertuetta, joka rantautuu seuraavan puolen vuoden aikana kaikkiin Turun seudun kuntiin. Varsin Hyvän ja EkoTeko-hankkeen tallenne tilaisuudesta on katsottavissa Youtubesta:
Maaseutumanian tulevat tilaisuudet
To 24.9. Rusko klo 17.30-20: Vanhat rakennukset ja niiden korjaus
To 8.10. Paimio klo 17.30-20: Tarua ja totta – paikan tarina osana matkailukokemusta
Ma 19.10. Turku klo 9-11: Tekoälystä maaseutuyritysten kilpailuvaltti
Ti 3.11. Raisio klo 17.30-20: Läheltä ja luomua
To 19.11. Kaarina klo 17.30-20: Nuoret ja kansainvälisyys
Ti 1.12. Lieto klo 17.30-20: Vetovoimaa ja sykettä tapahtumilla
Ke 13.1. Sauvo klo 17.30-20: Iloa ja eloa kaikille kylille
Ti 26.1. Masku klo 17.30-20: Asuinalueen brändäys kunnan ja yhdistysten yhteistyönä
Ti 9.2. Nousiainen klo 17.30-20: Laatua vapaa-aikaan – iloa elämään
Varsin Hyvä on Leader-ryhmä ja maaseudun kehittämisyhdistys, joka rahoittaa yleishyödyllisiä kehittämis- ja investointihankkeita sekä tukee maaseudun yritystoimintaa. Varsin Hyvän toimialue kattaa kaikki Turun seudun kunnat ja kaupungeista maaseutualueet. Kaikissa Maaseutumanian keskustelutilaisuuksissa on varattu hetki myös keskustelulle maaseudun elinvoimaisuuden lisäämisestä ja paikallisesta kehittämisstrategiasta vuosille 2021–2027. Näin myös tilaisuuksien kävijät pääsevät vaikuttamaan siihen, miten omaa asuinaluetta kehitetään tulevaisuudessa.
Ihmisten kiinnostus ruokaa ja sen alkuperää kohtaan on kasvanut viime vuosina huimasti. Samalla moni on herännyt ajatukseen kotitarveviljelystä. Salossa asiasta innostuneet viljelyn harrastajat saatiin verkostoitua Leader Ykkösakselin rahoittaman ja ProAgrian toteuttaman hankkeen avulla.
Tämän vuoden alussa alkanut Kotitarveviljelystä enemmän tehoja -hanke on saanut suuren suosion salolaisten keskuudessa. Neuvoja ja vinkkejä kotitarveviljelyyn jakavan hankkeen Facebook-ryhmässä on jo yli 400 jäsentä.
– Tämä on siitä hieno hanke, että se lähti tarpeesta! Idea siitä tuli innokkailta salolaisilta kotiviljelijöiltä itseltään, kertoo hanketta vetävä ruoka-asiantuntija Henna Kyyrä.
Hankkeessa ollaan pidetty kotitarveviljelyyn liittyviä luentoja ja tilattu yhdessä siemeniä sekä jaettu tietoa ja kokemuksia. Alun perin hankkeessa oli ajatuksena muokata maata ja kylvää yhdessä keväällä, jolloin syksyllä oltaisiin voitu korjata satoa ja järjestää ruokakursseja. Korona kuitenkin sotki suunnitelmat ja toiminta piti siirtää pääosin verkkoon. Sieltä löytyykin nyt jo roimasti tietoa esimerkiksi kompostoinnista, taimikasvatuksesta ja erilaisista kasvulavoista.
Juuresviikot käynnissä
Hankkeessa on parhaillaan käynnissä juuresviikot. Kuvassa punajuuri, palsternakka, lanttu ja maa-artisokka.
Tällä hetkellä hankkeessa on käynnissä juuresviikot, joiden aikana voi inspiroitua keittiössä. Ensimmäisellä viikolla keskityttiin punajuureen ja toisella viikolla lanttuun. Tällä viikolla aiheena on palsternakka, ensi viikolla juuriselleri ja viimeisenä maa-artisokka.
Juuresviikkojen aikana Henna Kyyrä tekee Facebookissa live-lähetyksiä, joissa hän kokkaa herkkuja kyseisestä juureksesta. Ensimmäisellä viikolla hän teki punajuurikakkua, punajuurisipsejä ja punajuurihummusta. Toisella viikolla lanttupiirakkaa, lanttusalsaa ja uunissa kypsennettyjä kokonaisia lanttuja.
Lanttuja on syöty Suomessa jo ainakin 1500-luvulta asti. Paljon C-vitamiinia sisältävän lantun voi syödä raakana, esimerkiksi raasteena tai kypsentää, jolloin se muuttuu makeammaksi. Lanttu on erinomainen liemijuures ja se sopii niin keittoihin, patoihin, muhennoksiin kuin kakkuihinkin. Maustamiseen kannattaa kokeilla hunajaa, pippuria, inkivääriä, timjamia tai neilikkaa.
Tällä viikolla esillä oleva palsternakka on Kyyrän oma suosikki.
– Aloin aikoinaan itse viljellä palsternakkaa ja se kannatti.Jos ostaa palsternakkaa keväällä kaupasta, maku voi olla hyvinkin kitkerä, mutta syksyllä juuri maasta nostettuna se on ihanan makuinen! Kannattaa kokeilla, Kyyrä innostaa.
Porkkanan sukuista palsternakkaa kuvaillaan usein makean ja pähkinäisen makuiseksi. Juureksen sisältämät eteeriset öljyt tekevät siitä erityisen aromikkaan.
Juuresviikkojen materiaaleista koostetaan vielä myöhemmin jonkinlainen julkaisu.
Kaikki voivat viljellä!
Ruoka-asiantuntija Henna Kyyrä neuvoo kotitarveviljelijöitä hyödyntämään maansa antimia keittiössä muun muassa Facebookin live-lähetyksissä.
Hankkeen on tarkoitus jakaa tietoa ja neuvoja kaikille kotitarveviljelystä kiinnostuneille riippumatta siitä, onko käytössä paljon maata vai viljeleekö vaikka parvekkeella. Hankkeen alussa pidettiin Salon eri kunnanosissa tietoiskuja viljelyn aloittamisesta, maan muokkauksesta ja hiilijalanjäljestä. Kaikkiin tilaisuuksiin saatiin paljon kiinnostuneita paikalle.
– Oman maan muokkaus, hoito ja lannoittaminen vaativat tietynlaista tietotaitoa. Laatikoissa viljeleminen on helpompi tapa aloittaa. Esimerkiksi yritit ja salaatit onnistuvat helposti, Kyyrä neuvoo alkuun.
Juureksetkin ovat pääosin helppoja viljeltäviä, kunhan muistaa istuttaa ne tarpeeksi harvaan.
Kotitarveviljely eli ole vain kesäajan harrastus, vaan hommaa riittää koko vuodeksi. Tällä hetkellä eletään sadonkorjuuaikaa. Kun vielä vähän kylmenee, voi aloittaa syyskylvöt. Syksyllä voi kylvää esimerkiksi sipuleita, porkkanaa, palsternakkaa, retiisiä sekä yrttejä, kuten tilliä ja persiljaa. Talven aikana voi nauttia maansa antimista opettelemalla uusia reseptejä. Keväällä ensimmäiset kylvöt voi tehdä vaikka ikkunalaudalle jo helmikuussa, kun kevätaurinko alkaa lämmittää.
Esimerkiksi porkkanan voi kylvää halutessaan jo syksyllä.
Kuori ja raasta punajuuret ja purista raasteesta hiukan mehua kuorrutteen värjäämistä varten. Pese sitruuna hyvin, raasta kuori talteen ja purista mehu, säästä sitruunankuorta kuorrutteeseen. Vaahdota munat ja sokeri, lisää punajuuriraaste, rasva, sitruunankuori, mehu ja jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe ja sooda. Leikkaa vuoan pohjalle leivinpaperi, levitä taikina voideltuun suorakaiteen muotoiseen vuokaan (noin 20 x 30 cm) ja paista 175 asteessa 40–45 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä ja valmista kuorrute. Vaahdota kerma ja sekoita kuorrutteen ainekset keskenään. Leikkaa jäähtynyt pohja puoliksi ja sitten halki kahteen kerrokseen, levitä väliin omenasosetta. Paina pohjakerrokset päällekkäin, levitä kuorrute pinnalle, koristele vaikka punajuurilastuilla, kukilla ja yrteillä.
Lounais-Suomi tuottaa jo neljänneksen koko Suomen mansikoista ja pensasmustikankin kasvatuskäyrät ovat lähteneet jyrkkään nousuun. Vadelmaa on siirrytty viljelemään kasvutunneleihin ja viinimarjojen satoa yritetään kehittää Cordon-leikkausmenetelmän avulla. Tavoitteena on napata piikkipaikka kotimaisessa marjantuotannossa.
ProAgria Länsi-Suomella ja Luonnonvarakeskuksella on käynnissä Laatumarja-hanke, jonka tavoitteena on lisätä marjojen viljelyn tuottavuutta ja kannattavuutta Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Alueella on tällä hetkellä lähes 300 marjatilaa.
Viime vuoden loppupuolella alkaneessa kehittämishankkeessa testataan uusia lajikkeita, kehitetään uusia tuotantomenetelmiä, edistetään marjantuottajien yhteistyötä ja selvitetään esimerkiksi sitä, miten koko ajan lisääntyvät kasvutunnelit saadaan sovitettua lounaissuomalaiseen maalaismaisemaan.
Hankkeessa keskitytään mansikkaan, pensasamustikkaan, vadelmaan ja herukoihin.
– Lisäksi seuraamme hunajamarjan eli marjasinikuusaman suosion kehittymistä. Sen ympärillä on nyt kauhea pöhinä! Hunajamarja on suorakaiteen muotoinen ja ja muutaman sentin pituinen. Maultaan se muistuttaa mustikkaa, vadelmaa ja herukkaa. Suomessa tuotanto on vielä minimaalista, mutta tänä keväänä kuluttajat ostivat kaupat tyhjiksi hunajamarjan taimista, kertoo Minna Pohjola, marjatuotannon asiantuntija ProAgriasta.
Laatumarja-hankkeen asiantuntija Minna Pohjola viljelee itsekin mansikkaa Salon Kiskossa. Vaikka hänen tilansa ei ole mukana hankkeessa, on hyvä saada omakohtaista kokemusta myös viljelytyöstä.
Varsinais-Suomessa kunnon mansikkabuumi!
Suomi on mansikansyöjien maa! Jopa 90 % kaikesta viljellystä marjasta on mansikkaa. Yhteensä Suomessa viljellään mansikkaa noin 4 400 hehtaarilla, joista yli 1 000 hehtaaria on Lounais-Suomessa.
– Perinteisesti Suonenjoen seutua on pidetty Suomen mansikka-alueena, mutta Lounais-Suomi ottaa nyt kovaa vauhtia kiinni. Kasvu on kovinta Varsinais-Suomessa, johon on viime vuosina tullut satoja hehtaareja lisää mansikkamaita. Mukana on uusia viljelijöitä, mutta myös vanhat tilat ovat laajentaneet toimintaansa, kertoo Minna Pohjola.
Maantieteellisesti katsottuna on oikeastaan aika outoa, että juuri Varsinais-Suomessa ollaan innostuttu niin paljon mansikasta. Täällä nimittäin riskit talvivaurioille ovat huomattavasti suuremmat kuin esimerkiksi Itä-Suomessa, jossa lumipeite suojaa mansikoita talvisin. Viime talvenakin mansikoiden juuret makasivat vedessä pitkään Lounais-Suomen alueella.
Lisäksi mansikantuotantoa häiritsevät peurat, joita Varsinais-Suomen ja Satakunnan maaseudulla riittää.
– Välillä peurat ihan syövätkin pensaita, mutta suurin ongelma on tallominen. Jos peurat juoksevat talvella mansikkamaalla, harso voi olla täynnä reikiä. Ongelma on suurin Laitilan ja Loimaan suunnilla. Siellä on melkein pakko olla sähköaidat, jos haluaa satoa, Pohjola sanoo.
Minna Pohjolan viljelemä Allegro-mansikka on syystä tai toisesta puhjennut uudelleen kukkaan syyskuussa. Muutama punainen mansikkakin on, mutta koko sato tuskin ehtii kypsyä ennen hallaa.
Uutta tietoa tuottajille
Perinteisesti mansikkaa ollaan saatu vain heinäkuussa, mutta hankkeessa ollaan testattu eri menetelmiä, joilla mansikkakautta voidaan pidentää. Lisäksi ollaan tutkittu mansikan kasvutekijöitä ja vaikutusta maaperään. Kesän aikana hankkeessa seurattiin yhdeksää mansikkatilaa. Tulokset analysoidaan syksyn aikana ja niistä tiedotetaan loppuvuodesta.
– Valitsimme jokaiselta tilalta yhden tutkimuslohkon ja kartoitimme maasta taudinaiheuttajia. Niitä oli kaikilla lohkoilla riippumatta siitä, viljeltiinkö siellä kotimaista vai ulkomaista mansikkaa ja olivatko viljelmät uusia vai useamman vuoden vanhoja, selittää Pohjola.
Tutkimuksen valmistumista odotetaan jo kovin, sillä sen perusteella voidaan päästä jyvälle siitä, miksi Suomessa on niin alhaiset keskisadot verrattuna esimerkiksi muihin Pohjoismaihin.
Mukana tutkimuksessa oli kaikenlaista maaperää hietamaista raskaisiin savimaihin.
– Mansikka väsyttää maata ja siksi kannattaa välillä viljellä pellolla jotain muuta. Esimerkiksi samettikukka, monilajinen nurmi ja keltasinappi ovat hyviä maanparannukseen, Pohjola neuvoo.
Pohjolan tilalla on viljelty mansikkaa 70-luvulta asti.
Tulevaisuus tunneleissa
Laatumarja-hankkeessa testataan myös kasvutunneleiden mahdollisuuksia. Esimerkiksi Luonnonvarakeskuksen Piikkiön toimipisteessä on käynnissä kokeilu, jossa kasvatetaan pensasmustikkaa samanlaisissa kasvuruukuissa sekä taivasalla että tunnelissa. Pian päästään vertaamaan tuloksia.
Vadelman kanssa kasvutunneleista on jo saatu tuloksia.
– Avomaalla kasvaa nykyisin 400 hehtaaria ja tunneleissa 22 hehtaaria vadelmaa. Ja silti tunneleista tulee jo enemmän marjaa. Ne tehostavat tuotantoa tosi paljon, kehuu Pohjola.
Kasvutunneli on kasvihuonetta huomattavasti kevyempi rakenteiltaan.
– Kierrepaalu porataan maahan ja siihen tulee kaaret kiinni ja kaarten päälle muovi. Tunnelin paikkaa voi siirtää vaikka joka kesä. Joissain kunnissa tunnelille tarvitaan rakennuslupa; joissain riittää pelkkä toimenpideilmoitus. Toimenpidelupa olisi kaikkein toimivin ratkaisu tunneleiden luvittamiseen, Pohjola sanoo.
Tunneleista saadaan huomattavasti isompaa ja varhaisempaa satoa. Mansikkaakin voi istuttaa tunneleihin jo maaliskuussa. Jotkut viljelijät taas pystyttävät tunnelin vasta kasvukaudella suojaamaan satoa vesisateilta. Tunneleissa voi viljellä paljon sellaisia lajikkeita, jotka eivät sovellu avomaaviljelyyn. Myös poiminta on tunneleissa ergonomisempaa ja nopeampaa, sillä marjat voi istuttaa suoraan poimintakorkeudelle.
Kasvutunneleissa marjat voi istuttaa suoraan poimintakorkeudelle. Kuva: Minna Pohjola.
Vaikka tunneleissa on paljon hyvää, löytyy niistä huonojakin puolia.
– Tunneleissa kasvaneet marjat ovat tällä hetkellä laimeamman makuisia. Avomaalta tulee aina selkeä oma aromi, mutta oikeanlaisen kastelun ja lannoituksen avulla myös tunnelimarjoihin saadaan kyllä makua, kertoo Pohjola.
Tunneleissa ei myöskään voi talvettaa mansikoita, joten käytännössä taimet heitetään pois joka vuosi, toisin kuin avomaalla, jossa samoista taimista voi saada hyvän sadon vaikka neljänä vuonna. Toisaalta myös jalostus on menossa koko ajan yksivuotisten lajikkeiden suuntaan, koska Euroopassa suurin osa marjoista viljellään jo tunneleissa.
Tunneleiden kautta menetetään myös arvokasta maalaismaisemaa. Monet mansikat kasvavat kulttuurisesti arvokkaissa perinnemaisemissa, joissa isot muovitunnelit pistävät silmään.
Johanna Jääskeläinen tekee Aalto-yliopistoon parhaillaan diplomityötä siitä, miten tunnelit sijoitetaan maatalousmaisemaan.
– Tässä pitää muistaa se, että vaikka maisemaa menetetään, niin viljelypinta-alat pienenevät merkittävästi, muistuttaa Pohjola.
Pensasmustikka kiinnostaa
Pensasmustikan tuotantokäyrät osoittavat tällä hetkellä jyrkästi ylöspäin, ja kaikki menee mitä tulee.
– Perustimme hankkeessa pensasmustikan viljelijöistä pienryhmän ja siihen ilmoittautui mukaan 30 viljelijää! Mielenkiinto on nyt todella suurta, sanoo Pohjola.
Pienryhmän tarkoitus on lisätä viljelytietoutta. Läpi käydään kaikki vaiheet istutuksesta sadon poimimiseen. Lisäksi yhteistyössä Verderan kanssa testataan luomutuotantoon sopivia mikrobiologisia valmisteita, joilla voi torjua sienitauteja.
Pensasmustikassa perustamiskustannukset ovat muita marjoja korkeammat. Taimet ovat arvokkaita ja lisäksi maan pitää olla hapan, mikä aiheuttaa usein arvokkaita toimenpiteitä ennen istutusta. Toisaalta pensasmustikkaa voi viljellä samalla paikalla vaikka 30 vuotta, toisin kuin esimerkiksi mansikkaa.
Tällä hetkellä pensasmustikkaa kasvaa avomaalla 90 hehtaaria ja tunneleissa hehtaarin verran. Uusia lajikkeitakin kehitetään koko ajan.
Viinimarjoja Cordon-tyyliin
Viinimarjojen viljely on Lounais-Suomessa vielä vähäistä. Suomessa herukkaviljelmiä on yhteensä noin 1 500 hehtaaria – Varsinais-Suomeen niistä sijoittuu vain 50–60 hehtaaria. Aktiivisinta viinimarjojen kasvattaminen on Itä- ja Keski-Suomessa.
– Hankkeessa on tarkoitus koota marjapienryhmä, jossa hommaa voisi lähteä kehittämään. Tarkoitus on selvittää, mitä lajikkeita ja miten nykyään kannattaa viljellä sekä kartoittaa, mikä hinta marjoista pitää saada, jotta viljely on kannattavaa, kertoo Pohjola.
Kaarinan Liviassa on parhaillaan käynnissä koe Cordon-viljelystä.
– Siinä herukkaa kasvatetaan samalla tavalla kuin viinirypälettä. Versot tuetaan ja sivuversot pidetään lyhyinä, jotta saadaan pitkäterttuista ja näyttävää viinimarjaa, joka sopii hyvin vaikka koristeluun. Tämä menetelmä sopii punaiselle ja valkoiselle viinimarjalle, kertoo Pohjola.
Kuluttajien kiinnostus viinimarjoja kohtaan on nyt kasvussa. Marjoille on kysyntää sekä pienissä rasioissa että isoissa erissä jatkojalostusta varten.
Janica Vilen
Laatumarja-hankkeen rahoittavat yhdessä Varsinais-Suomen ja Satakunnan ELY-keskukset maaseutuohjelmasta.
Lauantaina 26. syyskuuta järjestetään talkoot Karitvuoren uudistetulla maastopyöräreitillä osoitteessa Lahdenperäntie 142, Taivassalo. Kaikki halukkaat ovat tervetulleita mukaan vaikka koko päiväksi tai haluamakseen ajaksi.
Ensimmäinen osa talkoista on kello 9–12. Sen jälkeen talkoolaisille tarjotaan maittava keittolounas Pollin Pihalla. Talkoiden toinen osio on kello 13–17.
Talkoolaisilta toivotaan mukaan paitsi iloista mieltä myös omia välineitä, esimerkiksi harava tai oksasakset.
Talkoot järjestää Kalannin Pallon alla toimiva KaPa Bikes ja Pollin Piha, jonka alueella maastopyöräreitti kulkee.
– Karitvuorella on ajettu maastopyöräkilpailuja jo useita vuosia. Vuonna 2016 siellä oli jopa maastopyöräilyn maratonin SM-kilpailut. Nyt reitti on ollut muutaman vuoden pimennossa, mutta täksi kevääksi sitä uudistettiin, kertoo KaPa Bikesin Ville Pirilä.
Kesällä Karitvuorella oli tarkoitus ajaa Green Race -kisa, joka kuitenkin peruuntui koronan vuoksi.
– Päätimme järjestää kisan ensi keväänä, joten nyt saimme taas lisää aikaa jatkaa reitin kunnostusta. Aiempi polkuverkosto oli 13 kilometriä, mutta lauantain talkoiden jälkeen valmista polkua pitäisi olla jo 21 kilometriä, Pirilä kertoo.
Parhaillaan käynnissä olevat Euroopan kulttuuriympäristöpäivät huipentuvat viikonloppuna Seurantalopäiviin. Varsinais-Suomessa tapahtumia järjestetään esimerkiksi Turussa Klootin torpalla.
Valtakunnallisia Seurantalopäiviä vietetään vuosittain syyskuun toisena viikonloppuna – tänä vuonna siis 12.–13. syyskuuta. Seurantalot ovat kylien ja kaupunginosien toimintakeskuksia, joissa harrastetaan ja järjestetään erilaisia tapahtumia. Useimmat seurantalot ovatkin täynnä elävää kulttuuriperintöä!
Turussa Klootin torppa auki sunnuntaina
Turussa Seurantalopäiviä viettää ainakin Paattisten seura, joka avaa Klootin torpan susiovet sunnuntaina kello 13–15 osoitteessa Jokelantie 17. Tapahtumassa esitellään Klootin torpan rakennuksia ja kerrotaan Seurantalopäivistä.
– Klootin rakennusryhmä edustaa kulttuuriympäristöä parhaimmillaan. Siellä on hieno rykelmä vanhoja rakennuksia 1700-luvun lopulta alkaen. Se toimi tietynlaisena maatilana 1970-luvulle asti. Sen jälkeen se jäi tyhjilleen, kertoo Kai Kaituri Paattisten seurasta, joka nykyisin omistaa rakennukset.
Rakennukset ovat ehtineet rapistua, mutta nyt niitä korjataan Leader Varsin Hyvän, Ely-keskuksen ja Kotiseutuliiton tuella. Kotiseutuliitto tukee päärakennuksen katon korjausta ja Leader Varsin Hyvä puolestaan sähköistystä. Lisäksi toisessa Leader-hankkeessa kunnostetaan parhaillaan Paattisten luontopolkuja.
– Nyt pitäisi löytää vielä talkoolaisia! toteaa Kaituri.
Klootin torppa avaa “susiovensa” sunnuntaina. Kaksiosaisten ovien nimen alkuperälle on Kai Kaiturin mukaan kaksi selitystä: Kesällä voitiin avata oven yläosa ja jättää alaosa kiinni, jotta sudet pysyivät ulkona tai sitten oven alaosa toimi aseen tukena, kun talosta ammuttiin pihalla olevia susia.
Uusseurantalot suuressa suosiossa
Perinteisesti seurantaloiksi on luettu aatteellisten yhdistysten kokoontumistiloikseen rakennuttamat talot, joita nousi Suomessa erityisesti 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Seurantaloja ovat muun muassa monet työväentalot, suojeluskuntatalot ja VPK-talot.
Nykyisin moni kutsuu seurantaloiksi myös sellaisia taloja, joiden käyttötarkoitus on ollut alun perin aivan toinen. Esimerkkejä tällaisista ovat muun muassa kylätaloiksi remontoidut vanhat koulut.
– Minä kutsun niitä leikkisästi uusseurantaloiksi, sillä käyttötarkoitus on sama. Varsinais-Suomessakin on parisenkymmentä vanhaa koulua, jotka toimivat nyt seurantaloina, kertoo Varsinais-Suomen kyläasiamies Tauno Linkoranta, joka on kirjoittanut aiheesta tänä vuonna myös kirjan nimeltä Elävät tilat – Näkökulmia ja keinoja entisten kyläkoulujen ja muiden julkisten tilojen uusiokäyttöön yhteisöllisinä tiloina.
Valtakunnallisesti ilmiö on vielä suurempi. Etenkin maaseudulle rakennettiin uusia kouluja tiheästi 1920-luvulta 1960-luvulle asti, kun suuret ikäluokat piti saada mahtumaan koulun penkeille. Sotien jälkeen Suomessa rakennettiin muutamassa vuodessa yli 3 000 koulurakennusta.
Nyt trendi on päinvastainen. Suomen maaseudun kyläkouluista on lakkautettu jo yli 90 prosenttia. Niistä satoja käytetään nyt uusseurantaloina paikallisten kyläyhdistysten ja muiden toimijoiden aktiivisuuden avulla.
Tauno Linkoranta antaa Elävät tilat -kirjassaan käytännön vinkkejä siitä, miten kolmas sektori voi hyödyntää tyhjilleen jääneitä rakennuksia, mistä voi hakea tukea korjaamiseen ja ylläpitokustannuksiin ja mihin kaikkeen vanhan talon omistajan täytyy varautua.
– Selvityksen keskeinen viesti on, että käyttö on vanhojen rakennusten parasta suojelua. Kiinteistön arvo säilyy paremmin ja toiminta kohottaa myös talon ja alueen, kunnankin, imagoa, Linkoranta toteaa kirjansa esipuheessa.
Leinmäen kylätalo Laitilassa on yksi esimerkki uusseurantalosta, joka on rakennettu vanhasta kyläkoulusta.
Seurantalopäiviä vietetään osana Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä. Teemaviikon tarkoituksena on lisätä oman lähiympäristön arvostusta ja sen vaalimista. Suomessa kulttuuriympäristöpäiviä koordinoivat ympäristöministeriö, Suomen Kotiseutuliitto, Museovirasto, Opetushallitus ja Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura ry.
Haloo maaseutu! -viestintähanke on julkaissut syyskuussa uuden lehden, jossa esitellään yhdistysten tekemiä yleishyödyllisiä hankkeita maaseudun kehittämiseksi Varsinais-Suomessa.
Mukana on juttuja kymmenien tuhansien eurojen jättihankkeista, kuten urheilu-, kerho- ja kylätalojen remonteista, mutta myös sellaisia projekteja, joilla on saatu pienellä rahallisella panostuksella paljon aikaan. Esimerkiksi Kustaviin tehtiin koirapuisto 18 000 eurolla. Uuden puiston myötä hankkeen toteuttanut yhdistys on saanut paikan aktiiviselle ja säännölliselle toiminnalle sekä monenlaisille tapahtumille. Koirat ja koirapuisto ovat tuoneet kustavilaiset ja loma-asukkaat yhteen ja poikineet lisää uusia ideoita.
Vaikka yleishyödyllisten hankkeiden suorat saavutukset ovat usein jonkinlaisia kiinteitä investointeja kuten ulkokuntosaleja, saunoja tai vaikka jalkapallokenttiä, ei kannata unohtaa välillisiä vaikutuksia. Hankkeet tuovat usein ihmisiä yhteen, nostavat yhteishenkeä ja kiinnostusta talkoisiin sekä innostavat ihmisiä ideoimaan lisää niitä keinoja, joilla oma asuinalue olisi paitsi vetovoimaisempi myös pitovoimaisempi. Usein seuraavan hankkeen idea onkin keksitty jo ennen kuin edellinen hanke on saatu päätökseen.
Hankkeita tukevat Leader-ryhmät paitsi puoltavat rahoituspäätöksiä myös antavat tukea, apua ja neuvoja maaseudulla toimimiseen. Jokaisen yhdistyksen ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen. Vinkkejä tuleviin projekteihin voi saada oman alueensa Leader-ryhmästä sekä tietysti lehdessä esitellyistä hankkeista ja yhdistystoimijoiden vinkkilistasta sivulta 26.
Lehti on julkaistu sekä sähköisessä muodossa, että painettuna versiona. Painettuja lehtiä voi kysellä 15. syyskuuta alkaen Haloo maaseutu! -hankkeesta, oman alueensa Leader-ryhmästä tai oman alueensa kirjastoista. Klikkaa tästä lukemaan lehden näköisversio:
