Lapset tutkivat Itämeren tilaa innokkaasti!

Lapsia tutkimassa merestä löytyneitä löydöksiä.

 

Veneily on suosittu koko perheen harrastus, mutta erityisesti ulkosaaristossa on ollut yllättävän vähän lapsille suunnattua ohjelmaa. Leader I samma båtin tuella ja saaristossa toimivien yhdistysten tietotaidolla lähdettiin hakemaan ratkaisua tähän ongelmaan ja homma tuli hoidettua tyylillä kotiin!

Oletko jo törmännyt Kalakamujen tutkijapassiin? Se on lapsille suunniteltu passi, jonka kanssa voi lähteä kiertämään Kemiönsaaren ja Paraisten saaristoa tutustuen samalla tarkemmin Itämereen. Passiin kirjattavia tehtäviä voi suorittaa Örössä, Iniössä, Houtskarissa, Korpoströmissä, Pensarissa, Brännskärissä, Stenskärissä, Gullkronassa, Nötössä, Bodössä, Jurmossa, Trunsössä, Tunhamnissa, Vänössä ja Högsårassa. Kun vanhemmat navigoivat, lapset voivat keskittyä bongaamaan vaikka merikotkia. Joka saarella on lisäksi omat tehtävät, jotka suoritettuaan saa passiinsa leiman. 

Tehtävien parissa lapset oppivat paitsi ympäristökysymyksiä myös saariston kulttuurihistoriaa.

– Yhdellä saarella opitaan, miksi mereen ei saa pissata; toisella taas katsotaan karttaa ja lasketaan, kuinka monen saaren nimessä on jossain muodossa hevonen. Saaristossa on ollut asutusta jo kauan, ja ihmisten mukana saariin on tullut myös hevosia. Tehtävien kautta lapset oppivat toivottavasti arvostamaan ja suojelemaan sekä Itämerta että saaristokulttuuria, kertoo hankkeessa mukana ollut yhdistysaktiivi Pia Prost. 

Kalakamujen passeja saa muun muassa Paraisten ja Kemiönsaaren matkailuinfoista, saarista ja Saaristokeskus Korpoströmistä. Kaikkiin kohteisiin pääsee myös lautalla, joten omaa venettä ei ole pakko olla, jos haluaa lähteä tutkimusmatkalle. 

Kalakamujen tutkijapassin tehtävät löytyvät saarista tällaisista kylteistä.

Korpoström on lasten suosiossa

Yksi parhaista lapsiperheiden kohteista saaristossa on Korpoström. Uimisen ja luonnossa liikkumisen lisäksi siellä pääsee hyppäämään saaristotutkijan saappaisiin Saaristokeskuksen katon alla olevassa Junnulabrassa. 

Viidettä kesää toimivassa Junnulabrassa on tietyt kestosuosikit, mutta aina myös vuosittain vaihtuvia tehtäviä. Yksi ikisuosikki on Saaristokeskuksen pihalla oleva Åbo Akademin tutkijoiden akvaario, johon Junnulabran kävijät ovat saaneet laittaa merestä haaviinsa tarttuneita löytöjä. 

Lapsia työn touhussa. Kuva: Erika Silventoinen.

– Tänä kesänä akvaariossa seurattiin suurella mielenkiinnolla hietatokkoja. Yksi rakensi akvaarioon jopa pesän, mutta perhettä hän ei koskaan saanut. Lisäksi akvaarioon saatiin kymmenpiikkejä ja liejutaskurapuja. Leväkatkarapuja osuu täällä lähes jokaiseen haaviin, kertoo Junnulabrasta vastaava Erika Silventoinen.

Lisäksi pikkututkijat ovat päässeet seuraamaan esimerkiksi meriveden laatua ja levätilannetta.

Junnulabran toiminnasta vastaa Erika Silventoinen, jonka mukaan lapset ovat aina hyvin ylpeitä tekemistään löydöistä. Tämän kesän harvinaisin löytö on ollut vesiskorpioni. Yleisimpiä taas ovat sinisimpukat, leväkatkaravut, sudenkorennon toukat ja meduusat.

Kalat tutuksi näyttelyn parissa

Saaristokeskuksen näyttelyissä huomioidaan aina lapset. Vuosina 2020–2021 esillä olevan näyttelyn nimi on Piscatus – Kala ja ihminen. Näyttelyssä kerrotaan tarinoita vedenalaisesta maailmasta ja rannoilta. Tiesitkö esimerkiksi sen, että ihmiset käyttivät kaloja ja äyriäisiä ravinnokseen jo 500 000 vuotta sitten? Näyttelystä saa hyvän käsityksen myös ammattikalastuksesta ja sen vaikutuksista meren tilaan. 

– Tämän näyttelyn suosikki on viiden minuutin mittainen video nimeltä Kalan aistit. Se on hurmannut kaikenikäiset katsojat, kertoo Saaristokeskuksen viestintävastaava Anna Franzén.

Kalan aistit on Leader-hankkeessa tuotettu video. Kuvassa Saaristokeskuksen viestintävastaava Anna Franzén.

Kolmella kielellä pyörivässä videossa kerrotaan esimerkiksi se, että kaloilla on näkö-, kuulo-, tunto-, maku-, haju- ja tasapainoaisti. Jotkut kalat näkevät värit jopa paremmin kuin ihminen. Kalat voivat nähdä myös ultravioletin valon, jota ihmissilmä ei havaitse. Toisaalta kalat näkevät vain noin metrin päähän eivätkä kalan silmät ei kykene säätelemään sisään tulevaa valoa. Siksi kala sokaistuu, jos sen nostaa vedestä.

Kalojen korvat ovat pään sisällä. Ne kuulevat paremmin matalia kuin korkeita ääniä. Osa kaloista pyydystää ruokansa hajuaistin avulla. Ne haistavat myös vaaran, esimerkiksi öljyn ja jopa kalastajan käsistä tulevan hien hajun. Kylkiviivojen avulla kala tuntee veden värähtelyn. Kala tuntee myös kipua ja kosketuksen. 

Latinan kielinen sanonta “viinissä on totuus” ja muokattu kaloista kertovassa näyttelyssä muotoon “kalassa on totuus”. Näyttelyssä selviää myös se, miksi sööttiä hyljettä vihataan kalastajien parissa.

Saaristokeskus Korpoströmissä on näyttelytilan ja Junnulabran lisäksi ravintola, hotelli, vierasvenesatama ja kauppa. 

– Ihmiset kiittävät aina sitä, että meillä on hauskaa ja opettavaa tekemistä lapsille. Yöt ovat rauhallisia ja siksi lapsiperheet yöpyvätkin täällä mielellään, kertoo Franzén. 

Saaristokeskus Korpoströmin pääomistaja on Turunmaan saaristosäätiö. Muita omistajia ovat Metsähallitus, Åbo Akademi ja Paraisten kaupunki.

Yksi päämäärä – monta hanketta

Lapsiperheiden aktiviteettien eteen ollaan tehty viime vuosien aikana useampi Leader-hanke. Kalakamujen tutkijapassi tehtävineen on luotu Leader-hankkeen puitteissa, samoin Junnulabra, joka nykyisin pyörii jo muulla rahoituksella. Saaristokeskuksen näyttelyssä olevat videot on niin ikään tuotettu Leader-tuella. 

Hankkeissa on ollut mukana useita eri toimijoita saaristosta. 

– Kahdeksan vuotta sitten Saaristomeren Biosfäärialue järjesti ideointipäivän saariston yhdistyksille. Lopulta FÖSS (Finlands Öar rf – Suomen saaret ry) otti vetovastuun tutkimusmatkan ja Junnulabran kehittämisestä. Ensimmäinen hanke oli nimeltään Meidän Saaristomeri ja toinen hanke oli Tutkimusmatka Saaristoon, Pia Prost taustoittaa. 

FÖSS:in ja biosfäärialueen yhdistysaktiivi Pia Prost: “Näitä hankkeita on ollut kiva tehdä, kun yhteistyössä on ollut niin monta eri ihmistä!”

Itämeri kuntoon askel kerrallaan! Jurmon kiinteä imutyhjennyslaite osoittautui loistavaksi investoinniksi

Merimaisema.

 

Jurmon saari on koko Suomen halki kulkevan Salpausselän viimeinen maanpäällinen jatke, lähes puuton moreeninummi, satujen ja merirosvotarinoiden saari. Siksi se on ollut pitkään veneilijöiden suosiossa. Viime kesänä hankittu vessajätteiden imutyhjennyslaite vaikuttaa osaltaan siihen, että Saaristomeren kansallispuiston helmi säilyy paremmassa kunnossa myös tuleville sukupolville. 

Maaseuturahaston tuella hankittu kiinteä imutyhjennyslaite Jurmon vierasvenesatamassa on keventänyt Itämeren ravinnekuormaa jo kahden kesän ajan. Laitteen huoltotöistä ja tyhjennyksestä vastaa Pidä Saaristo Siistinä ry omalla huoltoaluksellaan M/S Roopella.

– Laite otettiin käyttöön keväällä 2019. Ensimmäisenä kesänä sillä kerättiin yhdeksän kuutiota käymäläjätettä. Meidän kelluvat imutyhjennysasemat keräävät kesässä keskimäärin kuusi kuutiota, joten yllätyimme Jurmon määrästä positiivisesti. Jos se yhdeksän kuutiota lietettä olisi päätynyt mereen, se olisi antanut kasvualustan 4,5 tuhannelle kilolle levää, kertoo projektipäällikkö Hanna Haaksi. 

Mutta olisiko liete tosiaan voinut päätyä mereen?

– Vessajätteiden päästäminen mereen kiellettiin jo vuonna 2005. Silti tekemämme selvityksen mukaan veneilijöistä 5 % päästää jätteitään mereen usein ja 40 % silloin tällöin. Syy tähän on veneilijöiden vastausten perusteella se, että imutyhjennysasema on ollut epäkunnossa tai sellaista ei ole löytynyt, Haaksi vastaa.  

Näyttää siis siltä, että veneilijät haluavat toimia oikein, mutta infrassa olevien puutteiden vuoksi hätä ei aina lue lakia. 

– Esimerkiksi purjeveneen vauhti on sen verran hidas, että jos imutyhjennysasema on epäkunnossa, seuraavalle asemalle voi olla niin pitkä matka, että veneen vessa tulee väistämättä täyteen, Haaksi selittää. 

Keskimääräinen koko veneessä olevalle septitankille on noin 40 litraa. Tämä täyttyy noin kahdessa päivässä, kun neljä henkilöä käyttää veneen vessaa. Silti jätösten päästäminen mereen on ehdottomasti kielletty.

– Veneiden vessoissa käytetään niin vähän huuhteluvettä, että se tavara on todella sitä itseään ja siksi erityisen vaarallista päätyessään mereen, Haaksi muistuttaa. 

Jurmossa pysähtyy veneilykauden aikana yli 2000 venettä ja siksi sinne on toivottu imutyhjennyslaitetta jo pitkään. Kuva: Pidä Saaristo Siistinä ry.

Tänä vuonna kerätään ennätysmäärä käymäläjätettä 

Jos vierasvenesatamassa on 50 venepaikkaa, siellä täytyy olla myös imutyhjennysasema. Pidä Saaristo Siistinä on myös kantanut kortensa kekoon: Yhdistyksen hallussa on ympäri Suomen 30 kelluvaa imutyhjennysasemaa, joiden ylläpidosta ja huollosta se vastaa. 

Kuluvana kesänä lietettä on kerätty ennätysmäärät jokaisella asemalla, eikä veneilykausi suinkaan ole vielä edes ohi. 

– Ihmiset ovat liikkuneet veneillä tänä kesänä aiempaa enemmän. Ja toisaalta veneilijät ovat yhä tietoisempia jätösten aiheuttamista ongelmista meressä, Haaksi selittää lukuja. 

Veneilijöiden käymäläjätteet aiheuttavat Itämerelle kuormitusta erityisesti satamien läheisyydessä. Virtsa sisältää ravinteita, esimerkiksi typpeä ja fosforia, jotka ovat kasveille suoraan käyttökelpoisessa muodossa. Uloste sisältää vähemmän ravinteita, mutta sen mukana taas leviää bakteereita. 

Jurmon satamassa vierailee kauden aikana yli 2 000 venettä, joten tarve omalle imutyhjennysasemalle on ollut suuri. 

Leader-tuella ja hyvällä yhteistyöllä

Pidä Saaristo Siistinä ry hankki Jurmoon 40 000 euron arvoisen imutyhjennyslaitteen Leader I samma båtin tuella. Lisäksi hanketta ovat rahoittaneet Saaristomeren Suojelurahasto, paikallinen yrittäjä Klas Mattsson ja Pidä Saaristo Siistinä ry itse.

– Veneilijät olivat jo pitkään toivoneet imutyhjennysmahdollisuutta Jurmoon. Aluksi suunnittelimme sinne kelluvaa asemaa, mutta sille ei löytynyt sopivaa paikkaa, koska Jurmo on niin tuulinen. Lopulta päätettiin tehdä kiinteä asema. Onneksi saimme sataman yrittäjän hyvään yhteistyöhön, Haaksi taustoittaa. 

Maaseuturahastosta on tuettu vuosien varrella myös muita Pidä Saaristo Siistinä ry:n hankkimia imutyhjennysasemia. 

Sinilevä on herättänyt monet pohtimaan omaa toimintaansa merellä. Keskimäärin yhden henkilön yhdessä päivässä tuottamat jätökset luovat vesistöön päästessään kasvumahdollisuudet 2,5 kilolle levää.

Torstaina 27.8. vietetään Itämeripäivää. Päivän tavoitteena on innostaa ihmiset nauttimaan ainutlaatuisesta kotimerestämme sekä tekemään konkreettisia tekoja sen hyväksi. Juhlinnan lisäksi Itämeripäivän tarkoituksena on lisätä tietoa meren monimuotoisesta luonnosta, kulttuurista ja historiasta. Itämeripäivän ohjelma alkaa aamulla klo 8.30 ja sitä voi seurata suorana Itämeripäivän sivulla: https://itameripaiva.fi/

Lauantaina vietetään Suomen luonnon päivää! Outdoor Leader -videolla vinkkejä retkikohteista

Karttaopasteita ja portti luontopolulle.

 

Paras paikka viettää Suomen luonnon päivää on tietysti luonnossa! Outdoor Leader -hankkeessa tehdyt videot esittelevät välähdyksiä reitistöistä, joilla voi patikoida, juosta, meloa, pyöräillä tai retkeillä esteettömästi ja rennosti suomalaisen luonnon keskellä.

Lauantaina 29. elokuuta vietetään Suomen luonnon päivää. Juhlapäivän kunniaksi kansainvälisessä Outdoor Leader -hankkeessa mukana olevat suomalaiset Leader-ryhmät julkaisevat videoita omien alueidensa mielenkiintoisimmista retkeilykohteista. Videoiden kautta pääsee kurkistamaan, miltä näyttävät esimerkiksi Kuhankuono, Harjureitti, Sammallahdenmäki, Kuusiston piispanlinnanrauniot, Tammireitti, Pinkjärvi ja Vähäjärven Frisbeegolfrata tai Masuunilammen, Senatsbergetin, Vähä-Tulejärven, Lautatarhan ja Vaskion luontopolut.

Videoista on leikattu myös yksi alueiden yhteinen kooste.

Paikalliset videot julkaistaan lauantaina sekä Haloo maaseudun sivulla että Leader-ryhmien omissa kanavissa. 

Reitit kuntoon hankkeen avulla!

Outdoor Leader on yhdeksän Leader-ryhmän yhteinen hanke, jonka tarkoituksena on innostaa paikallisia yhdistyksiä kehittämään retkeilyreittejä ja ulkoilualueita. Lähimatkailun ja ulkona liikkumisen suosio on ollut jo pitkään tasaisessa kasvussa, mutta koronaviruksen tulo Suomeen vauhditti tunnetuimpien reitistöjen kävijämäärät räjähdysmäiseen nousuun. 

– Saariston rengastie ja Kuhankuono ovat ajoittain ruuhkautuneet. Syksy on paras aika nostaa esiin muitakin reittejä, toteaa hankkeessa projektipäällikkönä työskentelevä Jouko Parviainen.

Hankkeessa ei kuitenkaan lähdetä raivaamaan polkuja. Sen sijaan tarkoitus on saattaa yhteen alan toimijoita. Kun verkostot ovat kunnossa, onnistuu moni asia helpommin. 

– Kaikilla alueilla on omat toimijansa, erityispiirteensä ja haasteensa. Mukana on kyläyhdistyksiä, partiolaisia, matkailuyrittäjiä ja muita yhteistyötahoja. Kun verkosto on luotu, kaikki sen jäsenet hyötyvät siitä. Koulutuksissamme ovat kohdanneet ihmiset, joilla on tuoreita ideoita ja ne, jotka ovat olleet alalla vuosikymmeniä. Kun on saanut hyvän idean, sen toteuttaminen on paljon helpompaa, jos joku voi kertoa omista kokemuksistaan ja auttaa muita oikaisemaan monta mutkaa, selventää Parviainen. 

Luontokuvaaja Erkki Kallio koulutti luonto-oppaita Harjureitillä elokuussa 2020. Koulutukset järjestivät Leader Jokivarsikumppanit ja Leader Pyhäjärviseutu osana Outdoor Leader -hanketta. Kuvassa oppaat ovat kerääntyneet ihastelemaan mäntykukkaa.
Mäntykukan voi löytää nimensä mukaan männyn juurelta. Kyseessä on loiskasvi, joka saa ravintonsa männyltä sienirihmaston välityksellä.

Kansainvälinen yhteistyö avasi silmät omalle ainutlaatuisuudelle

Outdoor Leader -hankkeessa on mukana viisi ryhmää Varsinais-Suomesta, yksi Satakunnasta, yksi Etelä-Pohjanmaalta ja kaksi Ruotsista. Hanketyöryhmä ehti tehdä yhden opintomatkan Ruotsiin ennen koronan tuloa. Leader Pyhäjärviseudun hankevastaava Rauni Halonen oli reissuun todella tyytyväinen. 

– Välillä pitää lähteä kauemmas, jotta ymmärtää, että se omakin kohde on tosi hyvä. Oli kiva nähdä ruotsalaisten tapa tehdä asioita. Siellä oltiin jo kolmen kilometrin reitistä ylpeitä ja sitä markkinoitiin isosti. Meillä on samanlaista reittiä 30 kilometriä ja silti tulee usein vähäteltyä, että meillä nyt on vain tällainen pikkureitti, naurahtaa Halonen. 

Myös Jouko Parviainen ihailee ruotsalaisten markkinointitaitoja. 

– Siellä toteutettiin Edible Sweden -hanke, jossa neljä huippukokkia teki luonnon raaka-aineisiin perustuvan menun, joka tarjoiltiin ulkona 12 paikkakunnalla Ruotsissa. Se oli valtava menestys ja siitä kirjoitettiin maailmalla kolmisensataa artikkelia, hän kertoo. 

Opintomatkan jälkeen alkoikin kuumeinen pohtiminen, miten ideaa voisi soveltaa Suomessa. 

– Se voisi toimia vaikka siten, että maastopyöräilijät polkisivat paikasta toiseen ja jokaisessa kohteessa he saisivat sen paikan raaka-aineisiin tai perinteisiin nojaavaa lähiruokaa ja kuulisivat tarinoita, joiden kautta paikallinen kulttuuri tulisi tutuksi. Siinä olisi kasassa kunnon Bike Menu! Parviainen jatkaa.   

Sähköpyörän avulla ehtii nähdä ja kokea enemmän! Sähköpyörän selässä saa liikuntaa raittiissa ilmassa ja upeissa maisemissa ympäristöystävällisesti ilman, että retkestä tulee liian raskas. Kuvassa sähköpyörään tutustumassa Leader Pyhäjärviseudun hankevastaava Rauni Halonen (vas.).

Paketointi, nimeäminen ja markkinointi

Paketointi, nimeäminen ja markkinointi ovat niitä asioita, joihin Parviaisen mukaan kannattaa panostaa. 

– Lomalla halutaan elämyksiä! Siksi täytyy miettiä tarkkaan, millä nimellä omaa kohdettaan markkinoi. Lisäksi markkinoitavan alueen täytyy olla riittävän iso. Esimerkiksi pyöräilyssä saaristo, Varsinais-Suomi ja Satakunta mahtuvat vielä samalle alueelle ja tarjoavat runsaasti erilaista nähtävää, hän toteaa.

Pyöräilyn mahdollisuuksista hanketoimijat keskustelivat helmikuussa järjestetyssä pyöräilyseminaarissa. 

– Sinne sattui paikalle viitisenkymmentä ihmistä ja tulokset olivat erinomaiset. Tällaisia tapaamisia on pakko olla, jotta asioissa päästään eteenpäin. Harvoin mitään uutta syntyy niin, että antaa jollekin toisen puhelinnumeron, vaan juuri tällaisten tilaisuuksien kautta! kehuu Rauni Halonen.

Taina Simola Leader Jokivarsikumppaneista ja Rauni Halonen Leader Pyhäjärviseudusta ovat tyytyväisiä hankkeen aikana syntyneeseen maakuntarajat ylittävään yhteistyöhön.

Yhteistyössä kaikki voittavat

Jouko Parviainen on aikanaan työskennellyt matkailun parissa Saariselällä ja nähnyt, miten Lapin onnistunut brändäys toi mukanaan massat.

– Aluksi eri laskettelukeskukset kilpailivat keskenään turisteista. Samoin isot hotellit ja pienet ohjelmapalveluyrittäjät olivat napit vastakkain. Kun kaikki ymmärsivät yhteistyön merkityksen, kaikki myös voittivat, Parviainen muistelee. 

Outdoor Leader -hankkeen aikana kehitetään muun muassa retkeilyreittien toiminnallisuutta, palvelutasoa, markkinointia ja tuotetarjontaa. Samalla pyritään lisäämään reittien tunnettuutta, turvallisuutta ja kansainvälisyyttä. 

– Meillä alkaa olla hyvä infra, mutta palvelut puuttuvat. Onnistumiseen tarvitsemme matkailijaa palvelevan verkoston, jota ei saada kuntoon ilman hyvää yhteistyötä esimerkiksi majoitusliikkeiden, oppaiden ja pyöränvuokrauksen ja -huollon kesken, Parviainen peräänkuuluttaa.

Vaikka hankkeen kohderyhmänä ovatkin reitistöjen parissa työskentelevät tahot, tulokset satavat luonnollisesti myös retkeilijöiden laariin. Tavoitteena on, että hankkeen jälkeen reittien kulkijoille on tarjolla uusia mahdollisuuksia luontoelämyksiin, paikallisuuden kokemiseen ja hyvään asiakaspalveluun.

Salon Hajala on Varsinais-Suomen vuoden kylä 2020!

Kolme ihmistä kokoontuneena rakennuksen eteen.

 

Maakunnallinen kylätoiminnan kattojärjestö Varsinais-Suomen Kylät ry on valinnut alueeltaan vuoden kylän 2020, joka on Hajalan kylä Salosta. Kolmelle muulle finaaliin asti selvinneelle kylälle – Naantalin Röölälle, Kemiönsaaren Kasnäsille ja Liedon Yliskulmalle – jaettiin kunniamaininnat. 

Varsinais-Suomen vuoden kylä 2020 palkittiin Varsinais-Suomen kyläpäivässä, joka järjestettiin viime vuoden voittajakylässä Kemiönsaaren Västanfjärdissä sunnuntaina 23. elokuuta. Voittajakylä eli Hajala oli palkinnosta otettu.

On upeaa, että työmme kylän hyvinvoinnin eteen on noteerattu saadessamme vastaanottaa Vuoden kylä -tittelin, kommentoi Hajalan kyläyhdistyksen puheenjohtaja Pasi Lehti tuoreeltaan. 

Vanhan Kuninkaantien varrelle sijoittuvassa Hajalan kylässä asuu noin 600 asukasta ja viime vuosina se on tullut tutuksi kyläkoulun ja päiväkodin ympärillä käydystä uutisoinnista. Molemmat lapsiperheiden keskeiset palvelut on onnistuttu säilyttämään kylän aktiivisen toiminnan ansiosta.

Valinnat teki Varsinais-Suomen Kylät ry:n kokoama seitsenhenkinen raati, jossa Varsinais-Suomen Kylät ry:tä edustivat pj. Sami Tantarimäki sekä kyläasiamies Tauno Linkoranta ja kyläaktivaattori Joonatan Stenwall. Mukana olivat myös Varsinais-Suomen liitosta Sami Heinonen, Haloo Maaseutu -hankkeesta Janica Vilen, Leader Varsin Hyvän ja Ravakan EkoTeko -hankkeesta Tiina Saaresranta ja Osuuspankista Eero Kaskela.

Teemana kokeileva kylä

Tällä kertaa vuoden kylä -kilpailu käytiin teemalla Kokeileva kylä. 

– Etsimme siis kylää, joka on kokeillut tai aloittanut jotain, mitä ei aiemmin ole kylällä tehty. Se voi olla uutta toimintaa, uusi tapahtuma, uusi yhteistyömuoto tai jotain muuta, taustoittaa Varsinais-Suomen kyläasiamies Tauno Linkoranta. 

Hajalassa onkin kokeiltu vaikka ja mitä! Kylälle tehdään parhaillaan omaa kyläkaavaa ja se on muutenkin aktiivisessa yhteistyössä kunnan kanssa. Kun kyläkoulun sulkemista pohdittiin osana kaupungin oppimisympäristöselvitystä, kyläläiset eivät asettuneet vastarintaan plagaattien kanssa, vaan lähtivät ideoimaan kylän kehittämistä ja neuvottelemaan valtuustoryhmien kanssa tulevaisuudesta. Lisäksi Hajalan kylä vaikuttaa aktiivisesti tunnin juna -projektiin. Kaksoisradan myötä Hajalaan olisi mahdollisuus saada asema takaisin, mikä varmasti virkistäisi kylää entisestään. Myös Hajalaan johtavalle moottoritien rampille on rakenteilla liityntäparkki työmatkalaisille tänä syksynä. 

Asukashankintaan panostetaan muun muassa uuden verkkosivun avulla. Tällä hetkellä Hajalaan olisi itse asiassa muuttajia enemmän kuin asuntoja on tarjolla. Tontteja on kuitenkin kaupan, ja niitä aletaan markkinoida videoiden avulla lisätyn todellisuuden kera. Tuleva kyläkaava helpottaa uusien asukkaiden rakennusprojekteja, sillä kaavan myötä lupaprosessit kevenevät. 

Uudet asukkaansa Halajan kylä ottaa vastaan lahjoittamalla kyläkassin, jossa on kahvipaketti, paikallinen Kuiron reikäleipä ja kylän esite. Tapaamisten yhteydessä on selvinnyt, että uusia asukkaita on muuttanut Hajalaan muun muassa Englannista, Italiasta ja Virosta. Kylän historiaa tuodaan esille muun muassa kyläkävelyiden avulla. 

Yhdistys lämmittää kyläläisille saunaa keskiviikkoisin Myllytyryn uimalammella ja järjestää useita vuosittaisia tapahtumia, joihin koko kylä osallistuu. Koronankaan vuoksi ei jääty pyörittelemään peukaloita, vaan kyläläiset laittoivat MLL:n tuella koulun pihapiiriin pystyyn kerhotoiminnan, jossa lapset saivat viettää kesää porukalla ohjatun toiminnan parissa vanhempien tehdessä etätöitä.

Hajalassa kylän yhteinen saunapäivä on keskiviikko. Kyläyhdistyksen ympäristötiimi on rakentanut uimarannalle myös pukukopit. MLL järjestää lammella uimakoulua joka kesä.

Uusi kylähuone tulossa!

Kylälle on valmistumassa myös yhteisöllinen tila Hajalan koulun entiseen talonmiehen asuntoon. Kylän yhteistä olohuonetta ja kokoontumistilaa tehdään talkootyönä isolla porukalla vanhaa kunnioittaen. Karvan alle 10 000 euron projektiin on saatu rahoitus Leader Ykkösakselilta. 

– Remonttia on tehty sillä ajatuksella, että ei laiteta kaikkea uusiksi, vaan korjataan vanhaa. Esimerkiksi pinkopahvit ovat seinässä ja värit ovat alkuperäiset. Hajalan kylässä on entisöijä, jonka johdolla on pidetty entisöintikurssi. Siellä ollaan korjattu vanhoja ikkunoita, Pasi Lehti kertoo projektista.

Muutenkin hankkeessa ollaan hyödynnetty mahdollisimman paljon paikallista osaamista.

– Ensimmäisissä talkoissa oli 24 henkeä. Sen jälkeen korona tappoi melkein koko homman, mutta nyt taas ollaan kokoonnuttu talkoisiin 2–7 hengen porukoissa. Muutamat maalaustalkoot pidetään vielä, kertoo Lehti, joka itsekin on aikanaan 80-luvun alussa asunut vuokralla kyseisessä asunnossa.

Tilaan on tulossa muun muassa iso kokouspöytä ja kyläkirjasto. Lapset ja nuoret saavat käyttää tilaa koulun jälkeen.

Parhaillaan rakentuvan kylähuoneen ikkunat on korjattu entisöintikurssin puitteissa.

Kilpailulla pitkä perinne

Maakunnallinen vuoden kylä -palkinto on jaettu Varsinais-Suomessa nyt jo 19 kertaa. Saloon palkinto on osunut kaksi kertaa ennenkin: vuonna 2018 Märynummeen ja vuonna 2010 Teijon alueelle. Koko Suomen vuoden kylän valitsee puolestaan Suomen Kylät ry. Valtakunnallinen voitto on tullut Varsinais-Suomeen muutaman kerran: vuonna 2011 Teijolle Saloon, vuonna 2006 Untamalan kylälle Laitilaan, vuonna 1997 Santtion kylään Pyhärantaan ja vuonna 1988 Kaivolan kylään Laitilaan. 

Tänä vuonna Varsinais-Suomen omassa kilpailussa palkittiin voittajan lisäksi kunniamaininnoilla kolme finalistikylää: Röölä, Kasnäs ja Yliskulma.

Naantalin Rymättylässä sijaitsevasta Röölän kylästä on tullut kyläkisan vakiomenestyjä. Reilun 200 asukkaan kylä on ollut paljon esillä uudelleen heränneen satama-alueen ansiosta. Tehtaalla sijaitseva Kylähuone on suosittu matalan kynnyksen kohtaamispaikka, jossa käsitellään kaikenlaisia aiheita maan ja taivaan väliltä. Dikseli-museokin on siirtynyt kylätoimikunnan suojiin. Nykyisin Röölässä on helppo järjestää tapahtumia, sillä rantaan ollaan saatu vessa ja siirrettävä esiintymislava, jonka myötä Röölässä ollaan päästy nauttimaan muun muassa teatterista ja huippuartistien konserteista. 

Tuula-Maria Kangaslampi esitteli vuoden kylä -tuomaristolle muun muassa Silliperinnemuseo Dikselin, jossa kyläyhditys opastaa museovieraita.

Vuoden kylä -kisan toinen kunniamaininta annettiin Kemiönsaaren Kasnäsin kylälle. Kylässä on vain noin 70 asukasta, mutta toimivia yhdistyksiä on lukuisia. Pienessä kylässä on vahva yhteisöllisyys, jota tuetaan monin tapahtumin ja saariston perinteitä ylläpitäen. Juhannussalko ja kylän yhteinen perunapuuroilta edustavat perinteitä, joulukuusen poltto ja ankkojen uittokilpailut ovat tuoreempaa perua. Kylällä on kolme uutta luontopolkua ja yhteistyötä tehdään Kasnäsin kylpylän kanssa. Kasnäsin kylä valitsee vuosittain Vuoden kesäasukkaan. Uutena projektina Kasnäs kerää rahaa Itämeren suojeluun kirkkovenesoudun avulla. 

Kasnäsin kyläyhdistys kierrätti tuomaristoa kauniissa perinteisessä saaristomaisemassa. Matkan varrella nähtiin muun muassa pirunpelto, kotkan pesäpuu, laiduntavat lampaat, villivadelmat ja Kasnäsin keskeiset tapahtumapaikat.

Vuoden kylä -kisan kolmas kunniamaininta menee Liedon Yliskulman kylälle. Reilun 300 asukkaan kylän elinvoiman lähde on kyläkoulu. Kylän visioissa siitä tulee moderni tulevaisuuden kyläkoulu, jossa olennainen osa on lähiruoan arvon palautuksella sekä nopealla valokuituyhteydellä, joka takaa sen, että maaseudullakin voidaan olla kehityksen eturintamassa. Nuorten ja lasten viihtyminen sekä aktiivinen kylän markkinointi ovat kylän tulevaisuuden rakennuspilarit. Kivikoulun alakertaan ollaan parhaillaan tekemässä Leader Varsin Hyvän tuella tilaa kerhoille ja harrastuksille. 

Kaisa Anttila (vas.) ja Krista Salo-Tuominen esittelivät Yliskulman kylää tuomaristolle kyläkoululla, joka on koko kylän sydän. Taustalla oleva puukoulu on otettu käyttöön 1898.

Pro Pöylijoki ry teki Jonkarin padon parissa 350 tuntia talkoita

Henkilö padon äärellä.

 

Pöytyän läpi Aurajokeen virtaavaan Pöylijokeen tehtiin viime kesänä Varsinais-Suomen jokivarsikumppaneiden avustuksella uusi pato, joka palvelee luontoa, kaloja, kulttuurihistoriaa, taloutta ja tulevaisuudessa mahdollisesti myös virkistyskäyttöä, jota voisi nyt kehitellä yläjuoksulle. 

Ensimmäiset kirjalliset maininnat Pöytyällä Juvan kylässä sijainneesta myllystä ovat jo vuodelta 1557. Vuoden 1800 myllytullitietojen mukaan Juvan mylly on ollut yksi Pöytyän suurimpia. Sukupolvi toisensa perään on varttunut ja viljellyt padotun Pöylijoen varrella. Myllyn rauniot ovat edelleen joen uomassa, vaikkakin aika lailla puskien peitossa. 

Viimeisin vuodelta 1963 ollut betonipato tuli tiensä päähän jo vuosia sitten. Aikojen saatossa pato rapistui ja joki oli vaarassa kuivua pieneksi ojaksi. Lopulta jokivarren asukkaat päättivät, että pato on korjattava – vaikka sitten omin voimin. 

Leader Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry myönsi hankkeelle rahoituksen luonnon ja kulttuuriympäristön sekä joen varrelle sijoittuvan maa- ja karjatalouden suojelemiseksi. 

Jonkarin patoalueen arvokkain kohde on padon yläpuolella pääauman ja sivuauman väliin jäävä kalliotasanne, jonka väleistä löytyy pieniä ketolaikkuja ja muun muassa uhanalaisen ketunsaran kasvupaikka. Pari kilometriä alempana Pöylijoen vesi laskee Aurajokeen.

Koko kesä talkoissa

Kun hankerahoitus varmistui, talkoolaiset ryhtyivät töihin. Uutta betonia oli tarkoitus valaa vuonna 1963 rakennetun padon tueksi, mutta kaivuissa sen takaa löytyikin vielä vanhempi kivipato, jota pystyttiin myös hyödyntämään. 

– Kukaan ei tiedä, kuinka vanha se on, mutta luultavasti muutaman sataa vuotta se on siinä ollut. Lopulta teimme betonivahvistuksen aiempien patojen väliin ja säästimme näin paljon sementtiä, kertoo Jaakko Juva, Pro Pöylijoki ry:n puheenjohtaja. 

Kuva: Pro Pöylijoki ry.
Rakennusvaiheessa talkoolaiset löysivät mahdollisesti satoja vuosia vanhan kivipadon, jota pystyttiin hyödyntämään uuden padon rakentamisessa. Vuoden 1963 ja paljon sitä vanhemman padon väliin valettiin betonivahvistus.

Myllylle vesi on aikanaan juoksutettu sivuaumaa pitkin, joka on ollut ummessa jo pitkään. Samassa projektissa sivuauma kaivettiin auki ja siihen tehtiin pieni pato, jonka nousu on sen verran maltillinen, että siitä pystyisi nyt nousemaan vaikka lohi. Tähän mennessä paikalliset eivät ole kuitenkaan ruokakaloihin alueella törmänneet. 

Aiemmin padon säätöluukku on ollut pääaumassa, mutta hankkeen aikana se laitettiin sivuaumaan, josta sitä on helpompi käsitellä.

– Nyt veden pintaa pystyy laskemaan joessa alas, jos vaikka pitää joskus tehdä jotain huoltotoimenpiteitä, Juva kertoo. 

Kuva: Pro Pöylijoki ry.
Sivuauma oli ummessa pitkään. Nyt vesi pääsee kulkemaan taas sitäkin kautta.

Yhteensä talkootunteja kertyi 350.

– Parhaimmillaan meitä oli 20, mutta suurin osa töistä tehtiin aika pienellä porukalla. Koko kesä siihen meni, mutta nyt se on valmis, toteaa Juva ja antaa katseensa levätä virtaavassa vedessä.

Valmista tuli juuri oikealla hetkellä, elokuun alussa 2019. Seuraavalla viikolla alkoi kunnon rankkasateet, jotka olisivat siirtäneet projektin vuodella eteenpäin, jos pato ei olisi ollut valmis. 

Uhanalainen ketunsara kiittää

Jonkarin padolla kasvaa rauhoitettu ja erittäin uhanalainen ketunsara (Carex Vulpina), jota ei tavata alkuperäisenä missään muualla Manner-Suomessa. Ahvenanmaalla ketunsaraa on, ja etelämpänä Euroopassa sitä kasvaa paljonkin.

– Ketunsara on kärsinyt pitkään alueen kuivuudesta. Suomen ympäristökeskus on hoitoniittänyt aluetta jo kauan sen pelastamiseksi. Toivottavasti uusi pato tuo sillekin paremmat kasvuolosuhteet, Jaakko Juva kommentoi. 

Vaatimattoman näköisen ketunsaran kesäkuussa aukeava kukinto on 3–7 senttiä pitkä ja väriltään tummanruskea. Loppukesästä tähkäsuomut ovat tummanpunertavia.

Ketunsaran lisäksi Pöylijoen alajuoksulla Raatikaisten kylässä kasvaa Aurajokilaakson ainoa Hetesara.

Vesi rajaa laidunalueita

Keväällä Pöylijoen vesi laskee padon yli valtoimenaan. Kuivina aikoina maisemallisesti arvokas jokiuoma taas on ollut vaarassa pusikoitua pieneksi ojaksi. 

Joki toimii paikallisten karjatilojen laidunalueiden rajana ja karjan juottopaikkana, joten sen kuivuminen olisi asettanut karjatilat uuden ongelman äärelle. Paikalliset maatalousyrittäjät puolestaan hyödyntävät jokea kastelussa. Siksi padon ennallistamisella oli myös suuret taloudelliset vaikutukset. 

Joki mahdollistaa myös palokunnalle sammutusveden oton.

Kaunis retkipaikka

Pato sijaitsee Juvan kylässä Jonkarin maatalousyhtymän mailla. Alue on vuokrattu Pro Pöylijoki -yhdistykselle padon hoitoa varten. Perille ei ole opasteita, mutta sinne johtaa pieni hiekkatie, joka lähtee Juvantieltä. 

– Nyt voisi alkaa miettiä padolle jonkinlaista virkistyskäyttöäkin. Jos sinne tekisi laiturin, niin yläjuoksulle voisi lähteä vaikka melomaan tai suppailemaan. Ja onhan tämä hieno paikka tulla vaikka ihan retkellekin, Jaakko Juva ideoi. 

Myös historiallinen Varkaantie, josta parhaillaan suunnitellaan matkailutietä, kulkee Pöylijoen ohi. Alue on todettu Ympäristöministeriössä valtakunnallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi. 

Linnuntietä parin kilometrin päässä Aurajoessa on puolestaan Haverin pato, joka kunnostettiin myös talkoilla kymmenisen vuotta sitten. Haverin padolta saatiin hyviä vinkkejä Jonkarin padon ennallistamiseen. 

Jaakko Juva: ”Nyt voisi alkaa miettiä padolle jonkinlaista virkistyskäyttöäkin.”

 

Pöylijoen Jonkarin padon ennallistaminen

Leader-tuki: 17 972,50 euroa

Yksityinen rahoitus:   1 552,50 euroa

Korvaus talkoista:   6 150,00 euroa

Kokonaiskustannus: 25 675,00 euroa

 

Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry on Leader-ryhmä, joka myöntää maaseuturahastosta tukea paikallisille maaseutua kehittäville hankkeille. Toiminta-alueeseen kuuluu Aura, Koski Tl, Loimaa, Marttila, Oripää, Pöytyä, Somero ja Liedosta Tarvasjoen alue. 

Ponipowerii-hanke poiki Turun seudulle säännöllistä raviponitoimintaa

Henkilö harjaa ponia tallissa.

 

Nykyisin monissa ravitapahtumissa on yksi lähtö varattu poneille. Maailman nopeimmat ponit ravaavat kilometrin alle kahteen minuuttiin. Kilpaurheilun lisäksi poniravitoiminta voi olla myös harrastus, jossa opitaan tuntemaan ponit ja ohjastamaan turvallisesti. Toimitus kävi Ruskolla tutustumassa Turun seudun ainoaan raviponikouluun.

Usein, kun lapsi ihastuu hevosiin, hän suuntaa ratsastustunneille. Ratsutoiminnan lisäksi lapsille on nykyisin tarjolla kuitenkin myös ravitoimintaa, jota pääsee treenaamaan turvallisesti pikkuponeilla. Ruskolla toimiva Poniravikoulu HEPSIS Team tarjoaa ravitunteja 7 vuotta täyttäneille, mutta sitä pienemmätkin lapset ovat tervetulleita perhetunneille yhdessä aikuisen kanssa. 

Toimintaa vetää pitkän uran ravitalleilla tehnyt hevostenhoitaja Maret Ehrlund. 

– Poniravitoiminta alkoi Suomessa joskus 90-luvun alkupuolella, ja itse hyppäsin mukaan 90-luvun lopulla. Ruotsissa poneilla on ajettu raveja jo pitkään ja sieltä ollaan paljon otettu oppia, kertoo Ehrlund. 

Usein ajatellaan, että ponit ovat laiskoja ja itsepäisiä, mutta aika moni poni suhtautuu raveihin itse asiassa todella innostuneesti. 

– Meidän tallilla on kuusi ponia, joista kaikkein pienin ja toiseksi vanhin, Stenstugu Doglas, on kaikkein innokkain. Se on todella työmotivoitunut ja aina, jos muita poneja haetaan tarhasta, se yrittää tunkea mukaan, naurahtaa Ehrlund. 

Nyt jo 22-vuotias ruuna on 3-vuotiaana ravannut pikkuponien maailmanennätyksen, joka on toki tähän päivään mennessä rikottu jo moneen kertaan. Nykyinen ponien maailmanennätysaika kilometrin matkalla alittaa jo kaksi minuuttia. Ravihevosella kilometrin lenkkiin menisi hiukan päälle minuutti, joten ponien vauhti on suunnilleen puolet hevosten vauhdista.

Poniravikoulu HEPSIS Teamin vetäjä, ruskolainen Maret Ehrlund on koulutukseltaan hevostenhoitaja. Hän on tehnyt pitkän uran ravitalleilla ja nuorten parissa. Hän myös aikanaan järjesti Suomen ensimmäisen raviponikoulun, johon hän haki mallia Ruotsista.

Ponipowerii-hanke toi harrastajat yhteen

Nykyisin Suomessa on seitsemän raviponikoulua, joista Ehrlundin talli on ainoa Turun seudulla. Siksi siellä käy harrastajia monista kunnista ympäri Varsinais-Suomen. Lisäksi Metsämäen raviradan alla toimii ravinuorten kerho. Heistä osalla on omat ponit. 

Sekä Ehrlundin poniravikoulun että ravinuorten toiminta vakiintui Leader Varsin Hyvän tukeman Ponipowerii-hankkeen kautta. Hankkeessa koottiin yhteen lajin harrastajia, järjestettiin koulutusta ja tuotiin lajia tunnetuksi.

Hanketta veti hevosten kanssa koko ikänsä puuhannut Riikka Mustonen. 

– Hanke alkoi toukokuussa 2017 ja päättyi vuoden 2019 loppuun. Aluksi kiersimme ponien kanssa monenlaisissa tapahtumissa ja järjestimme maksuttomia lajikokeilupäiviä. Niiden kautta saimme paljon uusia harrastajia, Mustonen kertoo. 

Hankkeen suurin ponnistus oli koululaispäivät, joihin kutsuttiin mukaan Turun seudun alakouluja. 

– Niistä saimme paljon hyvää palautetta. Suurin osa lapsista ei ollut koskaan silittänyt ponia tai istunut kärryjen kyydissä. Lapset olivat todella innoissaan ja moni keskittyi pitkäksi aikaa seuraamaan esimerkiksi kengitysnäytöstä. Jokaisesta ei tietenkään tule hevosharrastajaa, mutta nyt he tietävät, mitä kaikkea hevosharrastus voi tarjota, selittää Mustonen. 

Hankkeen puitteissa teetettiin myös video, jonka kautta voi tutustua poniravitoimintaan. 

– Hankkeen ansiosta harrastus sai paljon uutta näkyvyyttä. Aiemmin ravipuoli miellettiin vain kilpaurheiluksi. Harvalle on tullut edes mieleen, että ravipuolellakin voi harrastaa, kehuu Mustonen. 

Ponipowerii-hankkeen vetäjä Riikka Mustonen on toiminut hevosten parissa koko elämänsä. Ravitoimintaan hän hyppäsi ratsupuolelta muutama vuosi sitten.

Poniajoluvan kautta kisaamaan

Päästäkseen kilpailemaan, tulee suorittaa poniajolupa. Kursseja järjestetään säännöllisesti raviradoilla, Metsämäen raviradalla kesäisin. 

– Korttikurssille tultaessa lajin täytyy olla jo valmiiksi tuttu. Siellä opetellaan sitten kilpamaailman säännöt, kertoo Ehrlund. 

Ponit ravaavat kahdessa sarjassa. A-ponien säkäkorkeus saa olla korkeintaan 107 senttiä ja B-ponien 130 senttiä. 

– A-sarja on tarkoitettu shetlanninponeille. B-sarjassa voisi olla periaatteessa mitä tahansa puhdasrotuisia poneja, mutta käytännössä lähes kaikki ovat Gotlannin russeja, koska ne ovat nopeimpia, Ehrlund täsmentää. 

Ohjastajien tulee olla A-sarjassa 10–17-vuotiaita ja B-sarjassa 12–30. Kärrylähtöjen lisäksi poneilla on myös monté-lähtöjä, joissa ohjastaja istuu satulassa. 

Raveissa ponilähtöjä ei palata ja palkinnotkin ovat satasen luokkaa. Voittaja saattaa siis saada matkakulut kuitattua, mutta rikastumaan lajilla ei pääse. 

– Raveja varten pitää olla tietysti poni, mutta lisäksi kaikki varusteet, kärryt ja traileri. Siksi monilla ei ole mahdollisuutta lähteä mukaan kilpailutoimintaan. Olisikin hyvä, jos raviponikouluja olisi enemmän kautta Suomen. Ehkä silloin useampi pääsisi mukaan toimintaan, Ehrlund pohtii. 

Stenstugu Doglas on HEPSIS Teamin pienin ja kaikkein innokkain poni.

Ponit tutuiksi 

Ehrlundin poneista kukaan ei käy tällä hetkellä kisoissa, vaan toiminta painottuu opetukseen. 

– Nämä ovat rauhallisia ja kilttejä poneja, joiden kanssa on helppo harjoitella turvallisesti. Toimintaa on kuusi kertaa viikossa aina kahden tunnin ajan. Töitä tehdään paljon pareittain. Usein kun toinen on kokeneempi ja toinen uudempi, lapset tutustuvat helposti ja nopeasti toisiinsa ja saavat kavereita, Ehrlund kuvailee.

Tärkeintä on kuitenkin tutustua poneihin. 

– Jos ei tunne sitä eläintä, jonka kanssa harrastaa, ei voi päästä kovin pitkälle. Siksi aloitamme aina siitä, että lapset ja nuoret saavat itse hakea ponit tarhasta sekä hoitaa ja harjata ne ennen varustamista, kertoo Ehrlund. 

Sen jälkeen onkin aika hypätä kärryyn ja lähteä 500 metrin pituiselle harjoitusradalle tai hiekkakentälle tekemään tarkkuusharjoituksia. 

Nyt kun poniraviharrastus alkaa olla voimissaan, on syntynyt tilausta myös raviharrastukselle hevosten kanssa. Poniharrastajat kasvavat aikuisiksi ja lisäksi monen harrastajan vanhemmat ovat innostuneet raveista niin paljon, että haluaisivat päästä kokeilemaan. Muutamat innokkaimmat ovat kuulemma käyneet Vermossa asti kokeilemassa lajia, kun lähempää ei ole löytynyt mahdollisuutta.

Ponipowerii-hankkeen aikana järjestettiin monenlaisia ponitapahtumia. Sunnuntaina 30. elokuuta SRL Lounais-Suomi järjestää Ponit Kupittaalla -tapahtuman klo 11–14. Luvassa on sekä ponien että keppihevosten näyttely ja lisäksi talutusratsastusta ja muuta poniaiheista ohjelmaa.

 

Ponipowerii-hanke

Leader-tuki: 47 459 euroa

Korvaus talkoista:   4 500 euroa

Oma / yksityinen rahoitus:   7 365 euroa

Kokonaiskustannus: 59 324 euroa

 

 

 

Varsinais-Suomen kylät julkaisi tänä vuonna kaksi kirjaa – Suurennuslasin alla seurantalot ja elävät tilat!

Seurantalot 2020 ja Elävät Tilat -kirjojen kannet.

 

Varsinais-Suomen Kylät ry on julkaissut tänä vuonna kaksi teosta: Seurantalot 2020 – Yhdistystalot mukana muutoksessa ja Elävät tilat – Näkökulmia ja keinoja entisten kyläkoulujen ja muiden julkisten tilojen uusiokäyttöön yhteisöllisinä tiloina. Molemmat kirjat ovat maksutta luettavissa Varsinais-Suomen Kylät ry:n verkkosivuilla. Lisäksi painettua kirjaa saa ostaa 15 euron hintaan Varsinais-Suomen Kylien toimistolta. 

Kirjat on kirjoittanut Varsinais-Suomen kyläasiamies Tauno Linkoranta. Kirjojen ulkoasusta on puolestaan vastannut kyläaktivaattori Joonatan Stenwall. 

Seurantaloista kertovassa kirjassa esitellään kymmenen seurantaloa Varsinais-Suomen alueelta: Kosken Tl työväentalo, Yläneen työväentalo, Angelniemen seurojentalo, Perniön VPK:n talo, Pöytyän Mäkiäisten työväentalo, Vihiniemen kylätalo, Marttilan nuorisoseuran talo, Sinervon talo, Föreningslokalen Ljunborg ja Pyhämaan nuorisoseurantalo. Nämä kymmenen taloa ovat menestyksekkäästi pystyneet vastaamaan nykyajan haasteisiin; kohonneisiin ylläpitokustannuksiin, korjaustarpeisiin, kohtuullisen käyttöasteen saavuttamiseen, uusien käyttäjäryhmien tavoittamiseen, tunnettuuden lisäämiseen ja esimerkiksi talon palvelujen kehittämiseen. 

Lisäksi pureudutaan seurantalojen historiaan, kehitysvaiheisiin ja nykytilaan yleisesti. 

– Seurantalot ovat aikanaan olleet keskeisiä suomalaisuuden kulmakiviä. Voisi jopa väittää, että itsenäinen Suomi syntyi pitkälti niiden ja erilaisten yhdistysten suojissa, Tauno Linkoranta kirjoittaa esipuheessaan. 

Elävät tilat -kirjassa puolestaan käydään läpi yhdeksän entisen koulun sekä kolmen muun entisen julkisen tilan vaiheet. Kyläkoulujen lisäksi esimerkiksi monia vanhoja kunnantaloja on jäänyt tyhjilleen, kun kunnat ovat yhdistyneet keskenään. Kirjassa annetaan käytännön vinkkejä siitä, miten kolmas sektori voi hyödyntää tyhjilleen jääneitä rakennuksia, mistä voi hakea tukea korjaamiseen ja ylläpitokustannuksiin ja mihin kaikkeen vanhan talon omistajan täytyy varautua. 

– Selvityksen keskeinen viesti on, että käyttö on vanhojen rakennusten parasta suojelua. Kiinteistön arvo säilyy paremmin ja toiminta kohottaa myös talon ja alueen, kunnankin, imagoa: ylipäätään toiminta synnyttää uutta toimintaa. Tukea korjaamiseen ja kehittämiseen on kyllä saatavissa, Linkoranta kannustaa esipuheessaan. 

Varsinais-Suomen kylät on vuonna 2000 perustettu maakunnallinen kylien yhteenliittymä, jonka tarkoituksena on edistää Varsinais-Suomen maaseudun asukkaiden omatoimisuutta ja alueen elinkelpoisuutta.

Tammikuussa ilmestyneen Elävät tilat -kirjan julkaisua on rahoittanut Suomen kulttuurirahastoon kuuluvasta Varsinais-Suomen rahastosta. Toukokuussa julkaistu Seurantalot 2020 -kirja taas on saanut tukea Museovirastolta.

Lions Club Aura/Sisu kutsuu Aurajoen rannalle talkoisiin

Kaksi henkilöä seisoo heinikkoisessa maisemassa.

 

Auran keskustassa otetaan jokiranta haltuun. Pian Aurajoen rantaan aletaan rakentaa esiintymislavaa ja kuntoportaita, mutta sitä ennen mäki pitää niittää. Kesän kääntyessä kohti syksyä Lions Club kutsuu kaikki halukkaat niittotalkoisiin.  

Lions Club Aura/Sisu oli jo tänä kesänä aikeissa rakennuttaa Auran keskustaan OP Auranmaan takana olevalle jokirantatontille esiintymislavan ja sille johtavat kuntoportaat. Korona kuitenkin viivästytti projektia, mutta nyt on aika kääriä hihat. LC Aura/Sisulle voi ilmoittautua talkoolaiseksi, sillä alue niitetään talkoovoimin heti syksyn alussa, jotta pohjatöitä päästään tekemään ennen talven tuloa. Talkoolaisilta toivotaan mukaan myös omia välineitä, esimerkiksi siimaleikkureita, raivaussahoja ja viikatteita.

– Niiton jälkeen alkaa maansiirtotyöt ja paalutus. Keväällä tehdään sitten maan päälle tulevia rakenteita, kertoo klubin presidentti Pasi Kullanmäki. 

Talkoovoimaa tarvitaan paljon, yli 1 200 tuntia, sillä moni asia, joka hoituisi näppärästi koneella, tehdään nyt käsipelillä. Maasto on nimittäin hankalakulkuinen ja erityisen arvokas: yksi Suomen 27 kansallismaisemasta. 

Valmista pitäisi olla ensi kesänä. Silloin jokirannassa olevan kuusikon edessä pitäisi komeilla katettu esiintymislava ja sen edessä rinnekatsomo, josta käsin voi nauttia paitsi lavalla järjestettävästä ohjelmasta myös maisemasta. Lisäksi jokirinteeseen tulee kuntoportaat, jotka toimivat samalla myös kulkuväylänä katsomoon. Katsomon yläosaan tullaan tekemään myös esteetön kulku. 

– Esiintymislava mahdollistaa monenlaisia tapahtumia, vaikka kesäteatteria ja yhteislaulutilaisuuksia. Mutta ehkä suurin juttu tässä on se, että saamme kuntalaisille vapaan pääsyn jokirantaan. Tähän asti jokirannasta ovat päässeet nauttimaan vain ne, joiden omat tontit ulottuvat jokeen, toteaa Kullanmäki.

Yhtenä hyötynä on myös se, että ranta-alue tulee hoidetuksi. Nyt se on puskien ja jättipalsamin peitossa. Myös vieraslajeista pyritään pääsemään niittotalkoiden avulla eroon. 

Näiden toimenpiteiden jälkeen auralaisten toiveissa olisi vielä laituri, joka mahdollistaisi joen virkistyskäytön, esimerkiksi melomisen ja suppailun. Aurajokea pitkin voi meloa vaikka Turkuun asti, jos jaksaa kantaa välineet muutaman kosken ja padon ohi. Välineiden vuokrauspaikkaa ollaan kaavailtu Auraamoon, mutta asia on vasta suunnitteluasteella. 

Havainnekuva tulevasta esiintymislavasta.

Budjetti kasaan yhteistyöllä

Luvassa on yli 50 000 euron puristus, josta pelkkään paalutukseen uppoaa yli 10 000 euroa. Yhteistyöllä päästiin kuitenkin asiassa eteenpäin. Paikallinen Leader-ryhmä Varsinais-Suomen Jokivarsikumppanit on myöntänyt esiintymislavalle ja katsomolle 30 000 euron tuen. Kuntoportaiden rahoitukseen taas osallistuu Arne Ritari -säätiö 50 prosentin osuudella kuluista. 

– Lisäksi olemme tavattoman iloisia siitä, että alueen omistajat eli kunta ja OP Auranmaa ovat olleet idealle myötämielisiä. Maa-aluejärjestelyin hankkeelle saatiin keskeinen paikka, kiittelee Hannele Tanner-Penttilä, LC Aura/Sisun rahastonhoitaja. 

Myös suunnittelutyö tapahtui talkoilla. Piirustuksista vastasi paikallinen arkkitehti Hannu Vaisto ja rakennesuunnittelusta Insinööritoimisto Laivila Oy. 

Aluksi Lions Club Aura/Sisu suunnitteli Aurajokirantaan pelkkiä kuntoportaita, mutta kun klubilaiset tulivat paikalle tarkistamaan korkeuseron riittävyyttä, he hoksasivat heti, että pelkät kuntoportaat eivät riitä. “Näimme oivallisen paikan kesätapahtumapaikalle, jossa voisi kuntoilla, nauttia elämyksistä ja jokimaisemista” kertoo Hannele Tanner-Penttilä, joka on kuvassa Pasi Kullanmäen kanssa.

Sisukasta meininkiä

Hanke kulkee nyt nimellä Sisupuisto, joka juontuu Lions Clubin nimestä. Se on kuitenkin vasta työnimi. 

– Olemme miettineet nimikilpailun järjestämistä. Tarkoitus ei ole, että tämä leimautuu Lions Club Aura/Sisun paikaksi. Me vastaamme hankkeen virallisesta hoitamisesta, mutta tarvitsemme mukaan mahdollisimman paljon apuvoimia. Lopputuloksesta pääsevät nauttimaan tasapuolisesti kaikki. Toivomme, että kuntalaiset ottavat paikan omakseen, sanoo Tanner-Penttilä.

Lions Club Aura/Sisu on muutenkin monessa mukana. 

– Järjestämme tapahtumia ja autamme vähävaraisia. Jouluisin jaamme perheille lahjakortteja ruokakauppaan ja esimerkiksi äitienpäivänä moni vähävarainen äiti saa lahjakortin kampaajalle tai hierojalle, kertoo Tanner-Penttilä.

Yksi leijonatoiminnan painopisteistä on diabeteksen torjunta, jossa liikunta on avainasemassa. Siksi kuntoportaat sopivat hyvin Lions Clubin agendaan. 

Toinen viimeaikainen työsarka on ollut vieraslajien torjunta, joka sekin edistyy myös tämän hankkeen myötä.

– Olemme herätelleet tontinomistajia huomaamaan vieraslajit ja antaneet vinkkejä torjuntatöissä sellaisilla paikoilla, joissa homma on ryöstäytynyt käsistä. Esimerkiksi jättiputkea on torjuttu paljon VieKas Life -hankkeen kautta, kertoo Kullanmäki. 

Aurajokilaakso on määritelty valtakunnallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi.

Pieni pala perinnemaisemaa

Aurajokilaakso muodostaa yhtenäisen kulttuuri-, perinne- ja kansallismaiseman Oripään harjulta Turkuun asti. Yhteisenä tavoitteena on saada jokilaakso paremmin esiin, jotta ihmiset pääsevät nauttimaan siitä. Tavoitteeseen kytkeytyy esimerkiksi hanke, jossa selvitetään 1500-luvulta asti Aurajoen vieressä kulkeneen Varkaantien kehittämistä matkailutieksi. 

Tuleva Sisupuisto on yksi pala lisää yhteiseen tavoitteeseen, jonka eteen tehdään tällä hetkellä monen kunnan alueella kehittämistyötä. Pitkään Aurajoki toimi jäteviemärinä, mutta nykyisin sen vesi on uimakelpoista. 

– Se on vain savista ja siksi niin sameaa. Aurassakin moni on tehnyt omalle tontilleen uimalaiturin, kun ranta-aluetta on kunnostettu, Tanner-Penttilä toteaa. 

 

HANKKEEN KUSTANNUKSET

 

Esiintymislava ja katsomo

Leader-tuki 30 000 euroa

Korvaus talkoista 15 150 euroa

Kokonaiskustannus 45 150 euroa

 

Kuntoportaat

Arne Ritari -säätio 4 500 euroa

Oma / yksityinen rahoitus 4 500 euroa

Kokonaiskustannus 9 000 euroa

 

Torstaina vietetään Piknik Loimaan taivaan alla – Sarkamuseon pihalla!

Pupuhahmoksi pukeutunut henkilö.

 

Torstaina 13. elokuuta klo 17 Suomen maatalousmuseo Sarka muuttuu iloiseksi piknikpaikaksi. Loimaan taivaan alla saadaan nauttia joko omista eväistä tai museosta tilatusta piknikistä sekä monenlaisesta ohjelmasta.

Klo 17 tilaisuuden aloittaa Pampula Pupun musiikkiteatteriesitys koko perheelle! Tanssia, laulua ja näytelmällisyyttä sisältävä noin 20 minuutin mittainen esitys pohjautuu Sarka-museon Hyvän sään aikana ‐näyttelyyn. Esityksestä vastaavat Meri-Kerttu Mutala ja Sanna Lehti.

Klo 18 ja 19 duo Anna Toukola ja Sanna Lehti tarjoilevat kevyttä kesämusiikkia noin puoli tuntia kerrallaan. Anna ja Sanna ovat monia ihastuttaneita musiikin ja esiintymisen moniottelijoita, joten luvassa on monipuolista ja taidokasta musisointia.

Tapahtuma on kaikille avoin eikä siihen tarvitse ilmoittatua ennakkoon. Museon näyttelyt ovat avoinna piknikiltana klo 20 asti. Konenäyttelyyn on vapaa pääsy, muihin näyttelyin pääsee alennettuun 4 euron hintaan.

Piknik Loimaan taivaan alla -tapahtuma on osa Illallinen Suomen taivaan alla ‐tapahtumia, jotka ovat vuodesta 2013 lähtien houkutelleet ihmisiä syömään ulkosalle yhteisten ruokapöytien ääreen.

 

Kuvassa klo 17 esiintyvä Pampula Pupu.

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen myöntämät hankerahat on tältä vuodelta jaettu – Yritystukia voi hakea vielä lokakuun loppuun

Euroseteleitä.

 

Varsinais-Suomen ELY-keskus on 1. elokuuta tarkentanut päätöstään Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman hanke- ja yritystukien valintajaksoista vuodelle 2020. 

Elokuun alusta alkanutta yritystukien valintajaksoa on pidennetty kuukaudella. Aiemmasta poiketen kuluva valintajakso jatkuu siis lokakuun loppuun asti. 

Sen sijaan kehittämishankkeisiin ei saa ELY-keskuksen rahoituskiintiöstä myönnettävää tukea enää tänä vuonna, sillä 1.4.–31.10. väliselle ajalle sijoittuvan valintajakson rahoitus on jo käytetty. Näillä näkymin hankerahoitusta on mahdollista hakea seuraavan kerran vasta ensi vuoden puolella uuden ohjelmakauden tai mahdollisen siirtymäkauden varoista. 

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen myöntövaltuus koko ohjelmakaudella 2014–2020 on 46 miljoonaa euroa. Tavoitteena on koko ohjelmakauden aikana käyttää myöntövaltuudesta 2/3 yrityshankkeiden ja 1/3 kehittämishankkeiden rahoittamiseen.

Maaseuturahaston yritys- ja hanketukien haku on jatkuva, mutta tukihakemukset, jotka koskevat Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen rahoituskiintiöstä myönnettävää tukea, ratkaistaan valintajaksoittain. 

Maaseudun kehittämishankkeisiin voi hakea Varsinais-Suomessa tukea myös oman alueensa Leader-ryhmältä. Leader-ryhmienkin kuluva rahoituskausi päättyy tämän vuoden loppuun ja jaettavissa olevaa rahaa on jäljellä vaihtelevasti.