Urheiluseura Ihoden Kiri remontoi viime talven aikana Kirikallion juhlatilaansa energiatehokkaammaksi, jotta talo saadaan entistä monipuolisempaan ympärivuotiseen käyttöön. Seuran aktiivit toteuttivat remontin sekä Kirikallion ympäristössä kulkevan frisbeegolfradan laajennuksen Leader-hankkeilla.
Pyhärannan Ihoden Varhokylässä sijaitseva Kirikallio on menneiltä vuosikymmeniltä monille tuttu tanssipaikka. Suuri sali toimii nykyisin yksityisten juhlien pitopaikkana. Lisäksi Kirikalliolla on järjestetty esimerkiksi keikkoja, lastentapahtumia, kirpputoreja, lavista ja muita ryhmäliikuntatunteja. Kirikallion tiloja ovat käyttäneet myös paikalliset yhdistykset ja motoristit tapaamisiinsa.
Remontilla talo saadaan ympärivuotiseen käyttöön. Tilojen vuokraus ei aiemmin kannattanut talvella, sillä lämmitykseen tarvitut rakennuspuhaltimet ja säteilylämmittimet söivät sähköä niin paljon. Remontin jälkeen Kirikalliolla on ehditty järjestää jo paljon erilaisia kokouksia.
– Lämmitetty tila lisää paikan käyttömahdollisuuksia. Emme halua tästä vain yhden asian paikkaa, vaan että talolla olisi mahdollisimman monipuolista käyttöä, Ihoden Kirin puheenjohtaja Ville Aerila sanoo.
Ville Aerila Ihoden Kiristä Kirikallion kokoustilassa.
Seura sai rakennuskustannuksiin tukea Leader Ravakalta. Isoin osa töistä tehtiin talkoilla. Talon toisessa päädyssä sijaitsevan pienemmän 60 henkeä vetävän salin seinien ja katon eristyksiä lisättiin sekä ikkunat uusittiin. Suora sähkölämmitys korvattiin ilmalämpöpumpulla. Tila koki myös täyden pintaremontin ja sai uutta kokoustekniikkaa.
– Selkeästi huomasi jo kevättalvella, että lämpöä ei tarvinnut pitää koko ajan päällä, kun eristykset olivat huomattavasti paremmat ja lämpö pysyi sisällä. Kesän helteillä taas oli sopivan viileää sisällä, kun ennen täällä on ollut todella kuuma, Aerila kertoo.
Talon sähkölasku oli ennen useita satoja euroja kuukaudessa, vaikka lämpöä pidettiin jatkuvasti päällä ainoastaan vessoissa ja keittiössä. Toiveena ovat pienemmät sähkölaskut ja isompi käyttöaste.
– Nyt voimme ohjata rahat lasten urheiluharrastuksiin eikä sähkölaskun maksamiseen, Aerila toteaa.
Ville Aerila ja Pekka Siivonen Ihoden Kiristä Kirikallion kokoustilassa.
Remontissa myös uusittiin yksi wc-tila esteettömäksi ja talon edustalle ollaan asentamassa vielä pyörätuoliramppia. Ville Aerila (vas.) ja Pekka Siivonen esittelivät hienoa vanhaa televisiota, joka pääsi osaksi uutta sisustusta.
Remontti pohjaa Kirin perusajatukseen monipuolisten harrastusmahdollisuuksien tarjoamisesta kaikille. Ihoden Kiri panostaa useamman urheilupaikan ylläpitoon ja rakentaa uutta aina tarvittaessa. Seura muun muassa jäädyttää talvisin ulkojään rakentamaansa tekonurmipohjaiseen kaukaloon ja huoltaa tekemäänsä beach volley -kenttää. Suosituin laji Ihodessa on yleisurheilu, johon lähes kaikki kylän lapset ottavat osaa.
– Haluamme mahdollistaa monen lajin harrastamisen pienessä kylässä. Meille on tärkeää varsinkin, että lapset pääsevät kokeilemaan erilaisia lajeja, Ville Aerila sanoo.
KIRIKALLION FRISBEEGOLFRATA TARJOAA HYVIÄ KOKEMUKSIA KAIKENTASOISILLE
Syyskuun puolivälissä Kirikalliolla kävi melkoinen kuhina, kun vietettiin laajennetun frisbeegolfradan avajaiskisoja. Kilpailijoita saapui paikalle pitkälti yli toista sataa. Parikisan ilmoittautuminen oli jo ennakkoon täynnä ja yksilökisaan otti osaa yli neljäkymmentä kilpailijaa. Perjantaina käytiin ennakkoon perhekisa.
– Tämä taitaa olla ennätys Kirikallion urheilukisoissa pariinkymmeneen vuoteen, Aerila tuumaa.
Nuorisoa uudella frisbeegolfradalla.
Laajennettu rata on herättänyt mielenkiintoa ja heittäjiä on tullut runsaasti lähialueilta ja vähän kauempaakin. Kirikallion rata sopii hyvin monentasoisille heittäjille aloittelijasta kokeneempaan.
– Esimerkiksi yksi raumalainen perhe kertoi, että he tulevat tänne, koska tämä on lähialueen aloittelijaystävällisin rata. Toisaalta meillä oli tässä juuri eräs SM-tason heittäjä, joka kehui kovasti rataa, frisbeegolf-hankkeen vastaava ideanikkari ja puuhamies Pekka Siivonen kertoo.
Ihoden Kiri sai Leader Ravakalta tukea frisbeegolfradan laajentamiseen 9-väyläisestä täysmittaiseksi vähintään 18-väyläiseksi radaksi. Frisbeegolfia itse kuusi vuotta harrastanut Siivonen kuitenkin innostui suunnittelemaan radasta 19-väyläisen Lokalahden yhtä pitkän radan innoittamana. Korien asennus, heittopaikojen rakennus ja maaston raivaus tehtiin talkootyönä.
– Nyt pystymme järjestämään täällä kisoja ja radalle mahtuu enemmän heittäjiä, kun se on 19-väyläinen, hän sanoo.
Siivoselle oli tärkeää, että radalla saa hyviä kokemuksia lajista ja joitain väyliä onkin muutettu käyttäjien toiveiden mukaisesti. Radasta 12 väylän osuus on helppokulkuista ja soveltuu perheille.
– Tästä on pyritty saamaan hyvänmielen rata. Väylät ovat lähekkäin ja ne ovat lyhyitä. Haastetta on haettu esimerkiksi mandoportilla ja korotetulla korilla.
Radan varteen on vielä tarkoitus lisätä istumapaikkoja. Suunnitteilla on myös talvikisat. Helppokulkuinen 12 väylän osuus on lähes kokonaan valaistu ja pystytään talvellakin ylläpitämään.
Haitalliset vieraskasvit hallintaan -hankkeen tavoite on lisätä ihmisten vieraslajitietoisuutta ja edistää haitallisten vieraslajien torjuntaa. Hankkeessa halutaan herättää ihmiset vieraslajien aiheuttamiin uhkiin ja saada heidät sitoutumaan pitkäjänteisesti vieraslajien torjuntaan. Lisäksi tavoitteena on saada uutta tietoa erilaisista torjuntamenetelmistä.
Vieraskasvi on sellainen kasvilaji, joka on päässyt ihmisen avustuksella jonkun esteen, esimerkiksi meren tai vuoriston yli leviämään uusille kasvupaikoille. Joskus käy niin, että vieraslaji löytää itselleen sellaisen ekologisen lokeron, jossa sillä on mahdollisuus kasvaa ja menestyä niin hyvin, että se alkaa syrjäyttää alkuperäisiä lajeja. Pahimmillaan vieraslajit voivat muuttaa koko eliöyhteisön rakennetta, tuoda mukanaan tauteja ja aiheuttaa vaaraa luonnon lisäksi myös ihmisille.
Leader Varsin Hyvän ja Leader Karhuseudun alueilla käynnissä olevalla Haitalliset vieraskasvit hallintaan -hankkeella on saatu hyviä tuloksia. Hankkeen aikana on järjestetty kymmeniä talkoita vieraslajien torjumiseksi sekä jaettu tietoa Länsi-Suomen yleisimmistä haitallisista vieraslajeista, joita ovat komealupiini, jättipalsami, jättiputki, kurtturuusu sekä tatarit: sahalintatar, japanintatar ja niiden risteytys eli tarhatatar. Näitä kasveja esitellään myös hankkeessa tehdyssä kiertävässä näyttelyssä, joka on lokakuun ajan esillä Nousiaisten kirjastossa.
– Hanke alkoi joulukuussa 2019 ja päättyy vuoden 2022 marraskuussa, eli yksi kesä voidaan vielä talkoilla hankkeen parissa, toteaa hankkeessa työskentelevä Maa- ja kotitalousnaisten maiseman ja luonnonhoidon asiantuntija Katri Eriksson.
Ennen kesääkin riittää kuitenkin tekemistä. Hanke järjestää kaikille avoimen vieraslajeihin keskittyvän webinaarin torstaina 28. lokakuuta, johon voi ilmoittautua tämän linkin kautta.
– Webinaarissa kerrotaan muun muassa hankkeen onnistumisista, tulevista rahoitusmahdollisuuksista sekä siitä, miten mitäkin lajia kannattaa torjua. Talven aikana teemme lyhyitä tietoiskuja näistä samoista aiheista, Eriksson esittelee.
Tavoitteena on se, että mahdollisimman moni oppisi tunnistamaan haitalliset vieraslajit ja oppisi torjumaan niitä myös itsenäisesti. Kitkemiseen tarvitaan maanomistajan lupa, mutta kukkia saa kerätä jokamiehenoikeudella niin paljon kuin jaksaa.
– Ja sehän on oikein hyvää hyötyliikuntaa! Meillä on ollut monena vuonna käynnissä sellainen “kerää sata lupiinia maljakkoon” haastekin.
Katri Eriksson pystytti hankkeen vieraslajinäyttelyn lokakuuksi Nousiaisten kirjastoon. Tammikuussa näyttely siirtyy Turun pääkirjastoon. Kuva: Janica Vilen.
Hyviä kokemuksia soolotalkoista ja kouluyhteistyöstä
Eriksson on huomannut, että ihmiset ovat aika arkoja torjumaan vieraslajeja omin päin, mutta soolotalkoista on saatu hyviä tuloksia, kun torjuntapaikka on merkitty maastoon.
– Esimerkiksi Paimiossa Hiekkahelmen alueella järjestettiin viime keväänä ensin komealupiinin torjuntatalkoot ja sen jälkeen alueelle jätettiin kyltit, joissa kerrottiin, miksi komealuupinia pitää torjua ja että tältä alueelta saa torjua. Kaupunki osallistui yhteistyöhön kuljettamalla torjuntajätteet pois alueelta. Kävin siellä nyt syksyllä lenkillä ja huomasin, että ihmiset olivat kesän aikana torjuneet ihan valtavasti. Lupiineja ei näkynyt enää ollenkaan niin paljon!
Paimiossa oli Hiekkahelmen alueen lisäksi viime kesänä ainakin kolme muutakin paikkaa, joissa oli Luonnonvarakeskuksen, Suomen ympäristökeskuksen ja Suomen luonnonsuojeluliiton lanseeraamat soolotalkoot käynnissä.
Kevään korvalla Haitalliset vieraskasvit hallintaan -hanke on taas yhteydessä hankealueen yhdistyksiin ja yrittää saada kesäksi 2022 mahdollisimman monet talkoot kasaan.
– Toiveena olisi, että kun ensi kesänä järjestetään talkoita yhteistyössä yhdistysten kanssa, niin seuraavina kesinä samat yhdistykset osaisivat järjestää talkoot jo omin voimin. Monen kasvin kohdalla niitto pitää tehdä useampaan kertaan ennen kuin kasvustosta päästään kokonaan eroon. Esimerkiksi lupiinin siemenpankki säilyy maaperässä jopa 50 vuotta, Eriksson selittää.
Hyviä tuloksia saatiin viime kesänä myös Paimiossa Vistan koulun kanssa tehdystä yhteistyöstä, jossa Eriksson kertoi koulun oppilaille vieraslajeista ja lähti heidän kanssaan maastoon kitkemään. Vastaavaa yhteistyötä yritetään viritellä toukokuun viimeisille viikoille ensi vuonna myös muiden hankealueen koulujen kanssa.
Lupiini on haitallisista vieraslajeista tunnetuin
Aikoinaan lupiini kukki juhannusviikolla, mutta viime kesinä se on usein kukkinut jo toukokuun lopussa. Kuva: Katri Eriksson.
Nykyisin tien pientareilla rehottava komealupiini tunnistetaan hyvin, mutta edelleenkään kaikki ihmiset eivät ymmärrä sen haitallisuutta Suomen luonnolle.
– Moni kysyy vieläkin, että onko se nyt muka niin vaarallinen, kun se on niin kaunis!
Kyllä se on ja Eriksson kertoo, miksi:
– Meidän niityt ovat vähentyneen tosi paljon jo 50 -luvulta lähtien, kun maataloudessa on tullut isoja muutoksia. Niittyjen katoamisen myötä köyhissä oloissa viihtyvät ketokasvit löysivät uuden elinympäristön tienpientareilta, mutta nyt ne joutuvat väistymään sieltäkin, kun lupiini valtaa alueet. Ja nyt niittykukilla ei enää ole mitään korvaavaa elinympäristöä, johon väistyä, hän aloittaa.
– Meillä on tosi paljon sellaisia päiväperhosia ja pölyttäjiä, jotka ovat keskittyneet joihinkin tiettyihin kukkakasveihin. Kun lupiini tulee tilalle, niiden ravinto häviää. Nyt puhutaan jo pölyttäjäkadosta ja lintukadosta – ja se johtuu ihan siitä, että pölyttäjiltä katoaa ruoka.
Toki lupiinikin tuottaa siitepölyä, mutta vain viikon tai korkeintaan kaksi vuodessa, kun taas kotimaiset ketokasvit kukkivat toukokuusta lokakuulle. Ja lupiinista pölyttäjät eivät saa ollenkaan mettä.
Komealupiinia voi torjua niittämällä, tuhkaamalla tai kitkemällä eli nostamalla juurineen. Niittäminen on tehokkainta ennen siementen kypsymistä, jolloin kukkavarret voi jättää maatumaan luontoon. Jos alimmat kukinnot ovat alkaneet jo ränsistyä, kukat tulee kerätä jätesäkkeihin ja laittaa sekajätteeseen. Siementen tuhoutuminen vaatii yli 70 asteen lämpötilan ja siksi niittojätettä ei saa missään nimessä laittaa kotikompostoriin.
Juurakoiden lapioiminen on tehokasta, sillä lupiini ei lähde kasvamaan uudestaan kovin pienestä juuren palasta. Ja uusimapana torjuntakonstina on kokeiltu puutuhkan levittämistä.
– Tuhka pitää levittää lupiinin kasvupaikalle aikaisin keväällä ennen kuin maasta nousee mitään ylös. Nakkilassa tuhkan levityksestä saatiin viime kesänä hyviä tuloksia. Lupiinia tuli selvästi vähemmän, mutta muut kasvit kasvoivat normaalisti, Eriksson kertoo kokeilusta.
Jättipalsami rehottaa jokien varsilla
Jättipalsamin tunnistaa sen näyttävistä kukista. Kuva: Katri Eriksson.
Samalla kun lupiini on vallannut teiden varret, jättipalsamia näkee todennäköisimmin jokien varsilla. Jättipalsami on tuotu Himalajan vuoristosta Suomeen aikanaan pölytyskasviksi, koska se kukkii niin pitkään. Jostain syystä sillä olikin Suomessa niin otolliset kasvuolosuhteet, että se kasvoi täällä paljon suuremmaksi ja alkoi levitä vauhdilla.
Jättipalsami on helppo tunnistaa sen näyttävästä kukinnosta ja moni tunnistaa kasvin myös paukkuvista siemenkodista. Palsamin aggressiivinen leviäminen selittyykin osin sillä, että siemenkodan poksahtaessa siemenet voivat lentää jopa seitsemän metrin päähän, ja yksi kasvi voi tuottaa kesässä 2 000 siementä. Siksi torjunta on tämänkin kasvin osalta parasta tehdä ennen siementen kypsymistä.
– Kokeilimme viime kesänä Paimionjoen varrella kahta hävitystapaa. Toisella puolella jokea järjestettiin niittotalkoot ja toisella puolella kitkentätalkoot. Niitetty kasvusto hävisi kerralla, mutta kitkentäkohteesta nousi uutta kasvustoa. Eli ainakin tässä kohteessa niittohoidolla ongelma saatiin kerralla kuntoon. Se oli tavallaan hyvä uutinen, sillä niittäminen on paljon helpompaa kuin kitkeminen.
Kitkeminen on kaikkein helpointa heti toukokuun alussa, kun jättipalsamin sirkkataimet nousevat.
– Taimet kasvavat tasaisena mattona, joka on helppo nostaa juurineen ylös.
Ja jos näkee vähän enemmän vaivaa, voi palsamia hävittää vielä elokuussakin.
– Silloin kukinto taitetaan varovasti jätesäkkiin, jolloin siemenet poksahtavat sinne ja sen jälkeen heitetään loput kasvista perään.
Jättiputken torjunta on otettu tosissaan
Jättiputken tunnistaa paksusta varresta ja valkoisesta kukinnosta. Kuva: Katri Eriksson.
Jättiputkea on torjuttu jo pitkään. Asialla ovat olleet paitsi talkoolaiset, myös kunnat ja valtakunnallinen vieraslajien torjuntahanke Viekas.
– Tänä vuonna näin esimerkiksi Paimiossa tien varrella jättiputken ja ilmoitin havainnosta osoitteessa vieraslajit.fi. Viikon päästä se oli jo poissa. Ainakin Viekas-hanke seuraa ilmoituksia aktiivisesti, ja esimerkiksi Maskussa kunta on torjunut jättiputkea jo pitkään.
Jättiputkelle, kuten muillekin vieraslajeille, hyvä torjuntakeino olisi laidunnus, sillä ensimmäisen ja toisenkin vuoden taimet ovat eläimille vielä hyvää ravintoa. Jättiputki tekee kukan vasta kolmantena kesänä.
Jättiputki kukkii kesä–elokuussa ja voi kasvaa valtavan kokoiseksi. Varsi voi olla halkaisijaltaan jopa 10 cm. Parhailla kasvupaikoilla jättiputket voivat muodostaa niin tiheitä kasvustoja, että kaikki muu kasvillisuus tukahtuu. Lisäksi ne ovat ihmisten terveydelle haitallisia. Jos jättiputken kasvinestettä tulee iholle, se reagoi auringon valon kanssa niin, että ihoon voi tulla vakavia palovammoja. Lisäksi se allergisoi monia.
Jättiputki on sitä helpompi hävittää, mitä pienempi kasvi on. Hyviä tuloksia on saatu esimerkiksi niin, että niittämisen jälkeen kasvuston päälle levitetään tiiviisti maata vasten paksu muovi, joka saa olla paikallaan ainakin pari vuotta. Muovi ankkuroidaan maahan esimerkiksi kivillä.
Kurtturuusu kuriin ensi kesään mennessä
Kurtturuusu voi kasvaa vaikka hiekkarannalla. Kuva: Katri Eriksson.
Kurtturuusua ei saa enää haitallisuutensa vuoksi kasvattaa Suomessa 1.6.2022 alkaen. Monia puistoja ja pihoja koristavat ruusut ovat vuosien saatossa levinneet lintujen mukana joka paikkaan. Ne ovat vallanneet kokonaisia hiekkarantoja ja päässeet jopa luonnonsuojelueille.
– Moni kaupunki on jo lähtenyt torjumaan kurtturuusua vauhdilla, mutta kaikkia kasvupaikkoja ei edes tiedetä. Pientä kasvustoa on usein teidenkin varsilla vaikka kuinka paljon. Tulevaisuudessa kurtturuusun kasvattamisesta voi todennäköisesti saada uhkasakon, mutta ei vielä ensi kesänä, kertoo Eriksson.
Ongelmissa ovat erityisesti taloyhtiöt, joiden pihoilla saattaa olla kurtturuusua vaikka 100 neliön alueella, jolloin hävittämiseen tarvitaan jo kaivinkonetta. Poistetun kasvuston tilalle suositellaan kasvattamaan nurmikkoa, jolloin mahdollisten uusien taimien yli voi ajaa ruohonleikkurilla, mikä helpottaa jälkihoitoa.
Tatarin juuret menevät läpi vaikka harmaan kiven
Tatarilla on kookkaat lehdet ja puumainen ontto varsi. Se voi kasvaa jopa nelimetriseksi. Kuva: Katri Eriksson.
Katri Eriksson kertoo, että esimerkiksi Iso-Britanniassa ei saa omakotitalolle vakuutusta, jos pihalla kasvaa tataria. Sen juuret ovat niin voimakkaat, että ne kasvavat läpi vaikka talon perustuksista ja asvaltista. Maavarsi voi olla jopa seitsemän metriä pitkä.
– Tataria torjutaan katkaisemalla varsi läheltä maan pintaa ja laittamalla torjunta-ainetta suoraan juurakkoon. Pitkäaikainen näivettäminen auttaa, mutta yleensä edessä on vuosien taistelu, sillä tatar lähtee kasvamaan uudestaan jo sentin kokoisesta juuren palasta.
Yhteistyötä tarvitaan
Erikssonin mukaan tämän hankkeen aikana vieraslajiongelmaa ei saada kuriin, vaan toivo jää maaseudun asukkaisiin.
– Jos ihmiset saadaan ymmärtämään asian vakavuus ja sitä kautta toimimaan, niin kaikki on mahdollista!
Taloudellista tukea vieraslajien torjuntaan pystyy hakemaan muun muassa Ely-keskuksista ja Leader-ryhmistä. Useimmissa kohteissa selviää kuitenkin ihan työhanskoilla, jätesäkeillä ja hyvällä motivaatiolla.
Asiasta kiinnostuneille on tehty yhteinen Facebook-ryhmä nimeltä Vieraslajien torjuntajoukot. Ryhmästä löytyy paljon tietoa aiheesta ja käynnissä olevien vieraslajihankkeiden asiantuntijat neuvovat ihmisiä myös sitä kautta.
Haitalliset vieraskasvit hankkeen kokonaisbudjetti on 79 500 euroa, josta julkisen tuen osuus on 70 prosenttia. Tuen ovat myöntäneet Leader Varsin Hyvä ja Leader Karhuseutu. Hanketta hallinnoi ProAgria Länsi-Suomen alla toimiva Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset.
Ruokavirasto tiedottaa, että kyläkauppatuen haussa on lokakuun alkuun mennessä saatu vasta noin viitisenkymmentä hakemusta, vaikka tukeen oikeutettuja kyläkauppoja arvioidaan olevan merkittävästi enemmän. Tukeen on käytettävissä yhteensä kaksi miljoonaa euroa ja yksittäinen hakija voi saada korkeintaan 22 500 euron tuen. Tuen haku alkoi syyskuun alussa ja päättyy 31.10.2021.
Kyläkauppatuen tavoitteena on turvata ja edistää päivittäistavarakauppapalveluiden saatavuutta maaseudulla. Tuen myöntää Ruokavirasto. Kyläkauppatuki oli haettavissa edellisen kerran vuonna 2019. Edellisestä hakukierroksesta poiketen tämän syksyn hakukierroksella tukialuetta on laajennettu koskemaan kaikkia maaseutualueita, ei ainoastaan harvaan asuttua maaseutua. – Kyläkauppojen kannattaa laittaa hakemus tulemaan, sillä yhä useampi kyläkauppa on nyt oikeutettu tukeen, sanoo ylitarkastaja Tommi Alanko Ruokavirastosta.
Kyläkaupat ovat tärkeitä sekä maaseudulla vakituisesti asuville että mökkeilijöille ja muille matkailijoille. Ne tarjoavat päivittäistavarapalveluiden lisäksi esimerkiksi käteisnosto-, posti- ja apteekkipalveluita.
Kyläkauppojen määrä on Suomessa kuitenkin vähentynyt viime vuosina. Monilla kaupoilla on vaikeuksia pitää toimintaansa kannattavana, kehittää palveluitaan tai löytää kaupalle jatkajaa, kun kauppias jää eläkkeelle. Vuoden 2019 hakukierroksen jälkeen toteutetussa arvioinnissa todettiin, että kauppiaat olivat kokeneet kyläkauppatuen erittäin hyödylliseksi. Valtaosa edelliskerralla tukea saaneista kauppiaista oli käyttänyt kyläkauppatukea kauppansa palveluvalikoiman ylläpitämiseen ja monipuolistamiseen.
Lisätietoja Ruokavirastosta:
Ylitarkastaja Tommi Alanko
040 679 0940
etunimi.sukunimi@ruokavirasto.fi
Kiinnostaako yhdistystänne ympäristöasiat, mutta ette oikein tiedä, mistä lähteä liikkeelle? Kutsukaa EkoTeko-hankkeen työntekijä kylään neuvontakäynnille. Apua on tarjolla muun muassa kierrätyksen aloittamiseen, energian säästämiseen tai vaikka ympäristöaiheisten tapahtumien järjestämiseen.
Leader Varsin Hyvän ja Leader Ravakan EkoTeko-hankkeet ovat saaneet jatkoaikaa kesään 2022 asti. Vielä on siis aikaa ottaa kaikki hyöty irti hankkeen palveluista. Varsin Hyvän hanke toimii Kaarinassa, Liedossa, Maskussa, Naantalissa, Nousiaisissa, Paimiossa, Raisiossa, Ruskolla, Sauvossa, Taivassalossa ja Turussa. Ravakan vastaava hanke on käynnissä puolestaan Eurajoella, Laitilassa, Mynämäellä, Pyhärannassa, Raumalla, Uudessakaupungissa ja Vehmaalla.
Hankkeet palvelevat sekä hankealueen yhdistyksiä, asukkaita että kuntia. Apua on tarjolla kestävän kehityksen mukaisten valintojen ja toimintojen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Ekologisen kestävyyden lisäksi tarjolla on apua myös sosiaalisen ja kulttuurisen kestävyyden kehittämiseen.
Hankekoordinaattori Tiina Saaresranta kannustaa maaseudun yhdistyksiä olemaan yhteydessä matalalla kynnyksellä.
– Aika usein ajatellaan, että ympäristön tilaa parantavia toimenpiteitä tekevät vain varsinaiset luonnonsuojelujärjestöt tai vesiensuojeluyhdistykset, mutta iät ja ajat myös kyläyhdistykset ja muut toimijat ovat tehneet asioita ympäristön eteen, hän muistuttaa.
Tiina Saaresranta on EkoTeko-hankkeen koordinaattori. Kuva: Janica Vilen.
Tiedotusta ja tapahtumia!
Kuluneen parin vuoden aikana hankkeessa on järjestetty paljon tiedotustilaisuuksia, retkiä ja työpajoja. Esimerkiksi Naantalin Röölässä on järjestetty villiyrtti-ilta, ja Laitilassa pidettiin kurssi syötävän metsäpuutarhan perustamisesta.
– Luonnonvarojen kuten sienten ja villiyrttien hyödyntäminen ruokavaliossa kiinnostaa nyt paljon. Ruoka on yksi suurimmista tekijöistä hiilijalanjäljessämme. Aina jos saa yhdenkin raaka-aineen haettua suoraan metsästä, niin sillä on merkitystä, muistuttaa Saaresranta.
Lisäksi hän uskoo, että metsän antimien ja esimerkiksi villiyrttien hyödyntäminen muokkaa samalla ihmisen suhdetta luontoon, ympäristöön ja kuluttamiseen.
Mynämäellä EkoTeko-hanke taas järjesti keskusteluillan liikenteen päästöjen vähentämisestä. Paljon ihmisiä keränneessä tapahtumassa asiantuntijat kertoivat kestävän autoilun mahdollisuuksista.
– Moni kaipasi asiantuntijan näkemystä esimerkiksi sähköautoilun hyvistä ja huonoista puolista, kertoo Saaresranta.
Energiansäästöviikolla hanke teki live-videoita sosiaaliseen mediaan alueen eri yhdistysten tekemistä ekoteoista. Ekotekoja on listattu myös EkoTeko-blogiin, jota pääsee lukemaan tästä linkistä.
EkoTeko-hanke oli elokuussa 2020 mukana Uudenkaupungin Minifarmi-messuilla, jossa kerättiin ylös ihmisten tekemiä ekotekoja. Kuva: Tiina Saaresranta.
Kierrätys kiinnostaa maaseudulla ja saaristossa
Saaresrannan mukaan maaseudun yhdistykset ovat olleet hankkeen aikana aktiivisia ja miettineet paljon sitä, miten yhdistyksen perustoiminta saadaan kestävälle pohjalle. Moni on lähtenyt tekemään konkreettisia parannuksia esimerkiksi oman kylän kierrätysmahdollisuuksien parantamiseksi.
– Maaseudulla kierrätykseen liittyy se ongelma, että kierrätyspisteet ovat kaukana ja usein sellaisissa paikoissa, joihin ei pääse julkisilla. Kierrättäminen edellyttääkin maaseudulla ja saaristossa melkein aina oman auton käyttöä. Väestöpohjan pitäisi olla aika iso, jotta kuljetukset saadaan kannattaviksi, mutta esimerkiksi Livonsaarella Saariston Savotta ry otti vastuun jäteastioiden hankinnasta ja kuljetusten maksuista. Nyt saarella on tosi hyvät kierrätysmahdollisuudet ja ihmiset voivat liittyä mukaan maksamalla pienen vuosimaksun, Saaresranta kertoo.
Ekoteko hanke järjesti useita Hyvinvointia metsästä -tilaisuuksia yhdessä Metsäkeskuksen kanssa. Niissä perehdyttiin muun muassa siihen, miten metsä voi toimia hyvinvoinnin lähteenä ilman hakkuita. Kuvassa käynnissä näytös pakurin kasvatuksesta. Kuva: Tiina Saaresranta.
Yhtene ympäristö -hanke mukana yhteistyössä
Saaresrannan lisäksi hankkeessa työskentelee Varsin hyvän puolella myös Ina Fagerlund. Ravakan alueella EkoTeko-hankkeen tavoitteita tukee myös Yhtene ympäristö -teemahanke, jonka kautta yhdistykset voivat hakea Leader-tukea pieniin investointeihin.
– Nyt on siis hyvä mahdollisuus saada ensin EkoTeko-hankkeelta neuvonta-apua ja sen jälkeen Yhtene ympäristö -hankkeelta tukea toteutukseen. Investointeihin myönnettävä tuki on 50 %, mutta omavastuuosuudesta 75 % pystyy kattamaan talkootyöllä, Saaresranta kertoo.
Osana Härkätien ja Loimaan 4H-yhdistysten Haitat haltuun -hanketta järjestetty Ötökän elämää -päivä oli lapsille unelmien täyttymys. Päivän aikana päästiin etsimään ja tutkimaan oikein luvan kanssa kaikkia mahdollisia ötököitä – esimerkiksi hyönteisiä, hämähäkkejä ja nilviäisiä!
Härkätien ja Loimaan 4H-yhdistysten yhteinen Haitat haltuun -hanke tarjoaa lapsille ja nuorille sekä perheille käytännön keinoja torjua ilmastonmuutosta ja siitä aiheutuvaa ahdistusta. Toiminta ohjaa ympäristökysymysten äärelle syyllistämättä. Tarkoituksena on luoda uskoa tulevaisuuteen ja tehdä ympäristötekoja omassa lähipiirissä.
Kesällä alkaneessa hankkeessa tullaan tämän ja ensi vuoden aikana järjestämään noin 30 tapahtumaa. Yksi niistä pidettiin Yläneen Luontokapinetissa lauantaina 25. syyskuuta otsikolla Ötökän elämää. Mukana oli 12 lasta Aurasta, Marttilasta ja Koskelta.
Härkätien 4H:ssa työharjoitteluaan suorittava ympäristösuunnittelun opiskelija Anne Hakala tekee hankkeen teemoista myös opinnäytetyönsä. Hän uskoo, että nuorten kokemaa ilmastoahdistusta voi lievittää nimenomaan osallistamalla. Hankkeessa opetellaan arjen taitoja ja tarkastellaan esimerkiksi omia kulutustottumuksia ilman syyllistävää näkökulmaa.
– Tänään olemme oppineet paljon ötököiden elämästä. Ötökäthän oikeastaan pyörittävät maailmaa ja ilman niitä olisimme hukassa! Kävimme läheisellä lammella etsimässä ötököitä ja lapset olivat niistä todella innoissaan, kertoo Hakala porukan siirtyessä sisälle Luontokapinettiin.
Hyönteisiä, hämähäkkejä ja nilviäisiä!
Marttilalainen Konsta Laaksonen löysi ukkoetanan, metsäetanan ja sammakon, joka tosin ehti päästä karkuun. “Tämä onkin limainen kaveri! Näin isoa etanaa en ole koskaan ennen löytänyt”, Laaksonen innostuu. Ukkoetana kuuluu harjaetanoihin ja se on Euroopan suurin maaetana. Konsta Laaksonen ja Minna Lukkala tunnistivat sen ilma-aukon, värityksen ja koon perusteella. Ukkoetanalla vatsan puoli on kolmijuovainen, kun taas haitallisella espanjansiruetanalla yksivärinen.
Maastoretkeltä tultuaan lapset pääsivät Minna Lukkalan opastuksella tutkimaan löytämiään ötököitä luupeilla ja mikroskoopeilla. Haaveihin oli tarttunut muun muassa sudenkorennon toukkia, etanoita, juotikkaita, limakotiloita, hyttysentoukkia ja malluaisia.
– Ötökkä ei oikeastaan ole mikään tieteellinen nimi, mutta yleensä ötökällä tarkoitetaan selkärangattomia eläimiä. Esimerkiksi limakotilo kuuluu nilviäisiin ja juotikas nivelmatoihin. Juotikkaista tunnetaan ehkä parhaiten verijuotikas eli iilimato, joka on kylläkin nykyään aika harviainen, Lukkala kertoo tutkiessaan lasten saalista.
“Suurin osa maailman eläimistä on hyönteisiä ja niistä iso osa on vielä nimeämättä. Jos siis haluatte päästä määrittämään jonkun ötökän nimen, kannattaa alkaa hyönteistutkijaksi”, Lukkala kannustaa lapsia.
Lasten löytämät sulkahyttysen toukat ja sukeltajakuoriaiset kuuluvat hyönteisiin, joiden tutkimisesta on Yläneellä pitkät perineet.
– Hyönteiset tunnistaa siitä, että niillä on kuusi jalkaa ja kolmiosainen vartalo. Suurin osa maailman eläimistä on hyönteisiä, jotka jakautuvat lahkoihin. Suurin on pistiäisten lahko, johon kuuluu esimerkiksi muurahaiset, ampiaiset ja kimalaiset. Seuraavaksi suurin porukka on kaksisiipiset, johon kuuluu esimerkiksi kärpäset, Lukkala selittää.
– Hämähäkeillä taas on kahdeksan jalkaa. Jotkut hämähäkit kutovat verkkoja ja toiset juoksevat saaliinsa kiinni. Tämä teidän löytämä hämähäkki vaikuttaisi verkonkutojalta, hän jatkaa.
Karoliina Virolainen ja Elviira Virtanen Koskelta löysivät monenlaista tutkittavaa.
Lapset keskittyvät ötököiden tarkkailuun herkeämättä. Välillä nähdään pieni jännitysnäytelmä, kun yksi tutkimuskohteista yrittää syödä toisen, joka pitkän takaa-ajon jälkeen onnistuu piiloutumaan pienen oksan taakse. Tutkimusten jälkeen ötökät vapautetaan takaisin luontoon.
Yhden puutiaisen Lukkala oli napannut mikroskooppiin ihmeteltäväksi kotikissastaan.
– Hämähäkkieläimiiin kuuluu hämähäkiien lisäksi lukit ja punkit. Puutiainen on se, joka saattaa aiheuttaa sairauksia, mutta suurin osa punkeista on tosi hyödyllisiä, hän muistuttaa.
Nuoret apuopettajina
Marttilalaiset Joni Vuori (vas.), Safira Lehtimäki ja Julia Ronkainen toimivat päivän aikana apuopettajina.
Ötökän elämää -tapahtuma järjestettiin alakouluikäisille lapsille, ja muutamat yläkoululaiset toimivat päivän aikana apuopettajina.
– Teimme lapsille bussimatkaksi tietokilpailun ötököistä. Yleensä lapset eivät jaksa kuunnella, jos yrittää selittää jotain luonnosta, mutta leikin kautta he kiinnostuvat yleensä aina, tietää 4H:n toiminnassa jo muutaman vuoden mukana ollut marttilalainen Joni Vuori.
Hän sekä Safira Lehtimäki ja Julia Ronkainen ovat oppineet paljon luonnosta sekä 4H:n luontokerhon että koulun kautta.
– Meillä on koulussa yksi opettaja, joka on oikein kunnon ilmastoaktiivi. Hän aina selittää meille, miten maailmalla tapahtumat asiat, vaikka tulivuoren purkaus tai jäätiköiden sulaminen vaikuttavat, nuoret kertovat.
Hankkeen yksi tavoite on osallistaa nuoria jakamaan saamaansa tietoa eteenpäin lapsille. Ensi kesänä nuorille järjestetään leiri, jossa tullaan oppimaan muun muassa kestävästä kehityksestä ja kierrätyksestä.
Tämän syksynkin aikana on vielä luvassa useampia tapahtumia.
– Esimerkiksi 30. lokakuuta vietetään Härkätien 4H:n 50-vuotisjuhlia retkipäivän merkeissä Onnenperän tallilla Vaskiolla. Siellä yksi tapahtumapäivän rasteista keskittyy kierrätykseen, kertoo Anne Hakala.
12.–13. joulukuuta Auran Kettulinnassa järjestetään nuorten yöleiri, jossa aloitetaan opetuspakettien tekeminen kevään alakoulujen vierailuja silmällä pitäen. 18. joulukuuta Sarka museossa Loimaalla on puolestaan aikuisille suunnattu seminaari hankkeen teemoista, joista esittelevät runoilija Heli Laaksonen ja ympäristökasvattaja Minna Lukkala.
Hankkeen kokonaiskustannus on 58 000 euroa, josta Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry:n myöntämä Leader-tuki kattaa 80 %.
4H:n harjoittelija Anne Hakala (vas.) ja kerho-ohjaaja Anna-Sofia Holppi innostuivat myös tutkimaan lasten löytämiä ötököitä.
Maastopyöräily on yksi maaseudun tämän hetken trendilajeista. Erityisesti sähköavusteiset fatbiket saavat ihmisiä metsiin, mutta myös barrikadeille. Ehkä tärkein vinkki lajin uusille harrastajille olisikin se, että jokaisella polkaisulla muistaisi olevansa jonkun omistamalla maalla.
Varsinais-Suomen maaseutuverkosto kokoontui keskiviikkona 29. syyskuuta Varsinais-Suomen 2021 Vuoden kylään – Nousiaisten Valpperiin. Päivän aikana seurattiin etäyhteydellä valtakunnallista Maaseutuparlamenttia ja keskusteltiin muun muassa maaseudun trendilajista: maastopyöräilystä.
Maastopyöräilyn ympärille rakennettuun paneelikeskusteluun osallistuivat Akselikuntien pyörämatkailun kehittämishankkeessa työskentelevä Jouko Parviainen (kuvassa vasemmalla), maanomistajia keskustelussa edustanut MTK Varsinais-Suomen aluepäällikkö Terhi Löfstedt, Fillaripäiväkirjoista tuttu pyöräilyn harrastaja Jaska Halttunen, useita retkeilyreittejä rahoittaneen ja kehittäneen Leader Varsin Hyvän toiminnanjohtaja Pia Poikonen sekäValpperin maastopyörähankkeessa mukana ollut Reima Rantanen.
Tapahtuman osallistujat pääsivät testaamaan Valpperin uutta maastopyöräreittiä ja olivat heti myytyjä. Hulppeat maisemat ja vaihteleva maasto tarjoavat upean elämyksen – ja vauhdin hurmaan pääsee sähköavusteisella pyörällä vaikka olisi vähän heikompikin pyöräilykunto. Ei siis ihme, että laji kasvattaa suosiotaan jatkuvasti!
Maastopyöräilyn suosion lisääntymisellä on kuitenkin ollut myös varjopuolia, ainakin jos maanomistajilta kysytään. MTK:n Terhi Löfstedt kertoo, että parhaillaankin on käynnissä pari oikeudenkäyntiä, joissa maanomistajat hakevat korvauksia heidän maillaan aiheutetusta vahingosta esimerkiksi taimikoille.
– Jokamiehenoikeudet sallivat niin patikoinnin, polkujuoksun kuin maastopyöräilynkin. Muiden mailla saa siis liikkua, mutta luontoon ei saa jättää jälkiä, eli esimerkiksi katkoa oksia tai ajella niin, että sammalet lentelee. Suurin osa luonnossa liikkujista on fiksuja, mutta yksittäiset välinpitämättömät ihmiset onnistuvat tahraamaan helposti kaikkien maineen. Aina löytyy joku, joka ei kunnioita toisen omaisuutta ja silloin kaikki joutuvat kärsimään, Löfstedt avaa hankalaa tilannetta.
Leader Varsin Hyvän hankeneuvoja Eeva Mettala-Willberg kävi testaamassa Valpperin maastopyöräreittiä. Nousiaisten Alku vuokraa sähköavusteisia maastopyöriä Valpperin urheilutalolla.
Jokamiehen oikeuksilla saa siis liikkua, mutta merkittyjä reittejä ei voi tehdä ilman maanomistajien lupaa, eikä järjestää kilpailuja tai kaupallista toimintaa. Valpperin maastopyöräreitin tehnyt Nousiaisten Alku törmäsi tähän tosiasiaan omassa hankkeessaan. Alun perin seuran tavoitteena oli tehdä yli 20 kilometrin mittainen reitti, joka yhdistäisi Valpperin Kuhankuonon retkeilyreitistöön, mutta kaikilta maanomistajilta ei saatu hankkeeseen lupaa.
– Nyt meillä on 13 kilometrin mittainen reitti. Reitti on saanut paljon kehuja ja haastetta riittää kokeneillekin harrastajille. Kesällä maastopyöräilijät pystyvät hyödyntämään myös hiihtolatujen pohjia, mutta talveksi meidän pitää erottaa reitit selkeästi toisistaan, ettei pyöräilijät ja hiihtäjät törmää toisiinsa, Reima Rantanen kommentoi.
Jouko Parviainen kertoo, että monissa hankkeissa maanomistajat ovat antaneet luvat reitin perustamiselle mielellään sillä ajatuksella, että jos maastopyöräilijät polkevat kaikki samaa polkua pitkin, muu metsä pysyy paremmassa kunnossa. Toisaalta opastuskaan ei ole aina johtanut toivottuun lopputulokseen, sillä seikkailun nälkäiset maastopyöräilijät ovat ahkeria poikkeamaan merkatuilta reiteiltä, kun vastaan tulee houkuttelevan näköinen maisema.
– Sen lisäksi, että mietitään missä liikutaan, pitäisi miettiä myös milloin liikutaan. Kuivalla säällä maasto kärsii pyöräilystä vähemmän, mutta märkään metsään jäljet jää helposti, Parviainen muistuttaa.
Valpperin maastopyöräreitti kuten moni Turun seudun luontopolkukin on saanut maaseuturahaston tukea Leader Varsin Hyvän kautta. Pia Poikosen mukaan Leader-tukea reitistöhankkeilleen voivat saada niin yleishyödylliset yhdistykset kuin maaseudun yrityksetkin.
Fillaripäiväkirja Hangosta Nuorgamiin
Jaska Halttunen kertoi tapahtumassa tekemistään pyöräretkistä, joiden perusteella Suomi on seikkailijan paratiisi.
Jaska Halttunen on pyöräillyt Hangosta Nuorgamiin kolmessa viikossa ja kirjoittanut reissustaan kirjan.
– Se retki muutti elämäni kulun, opetti kaiken retkeilystä ja paljon itsestäni, muistelee Halttunen.
Suuri yleisö tuntee hänet Youtubessa julkaistuista Fillaripäiväkirja-videoista, joita aletaan pian esittää myös AlfaTV:ssä. Nykyisin Halttunen polkee lähinnä metsissä, joissa ei tarvitse varoa autoja.
– Suomi on seikkailijan paratiisi ja maastopyöräily on vienyt minut aivan uudenlaisiin seikkailuihin. Viime aikoina olen testaillut pyörämatkailun rajoja ja huomannut, että huonoja kelejä pyöräilylle ei oikeastaan ole, on vain huonoja varusteita. Talvella olen vetänyt ahkiota pyörän perässä. Talvipyöräilykään ei ole mitenkään vaikeaa, vaikka se vaatiikin vähän enemmän viitseliäisyyttä.
Ympärivuotiseen retkeilyyn ja varusteisiin keskitytään paljon Halttusen seuraavassa kirjassa, joka on parhaillaan työn alla.
Halttunen on myös itse ollut mukana kehittämässä uusia reittejä kotikuntaansa Karkkilaan. Reittejä tehdessä hän kannustaa miettimään, miten samat reitistöt pystyisivät palvelemaan mahdollisimman monenlaisia pyöräilijöitä.
– Reittien merkkaamisessa olisi tärkeää, että seuraava merkkipaalu on koko ajan näkyvissä. Koskaan ei saisi reitin käyttäjälle tulla sellainen olo, että on eksynyt. Lisäksi reitillä olisi hyvä olla merkittynä vaikeusaste ja myös kilometriviittoja, jotta reitin varrella tietää, kuinka pitkä matka on maaliin tai vaikka seuraavalle laavulle, Halttunen neuvoo.
Lisäksi hänen mielestään olisi tärkeää, että reitin voisi aina ladata omaan navigaattoriinsa sähköisessä muodossa, mutta paperikarttojakaan ei kannata unohtaa.
– On aina kiva nähdä kerralla koko reitti ja kaikki sen varrella olevat palvelut. Nyt kun sähköpyöräily koko ajan yleistyy, olisi hyvä saada kartalle myös latauspaikat. Pyöräilijöillä on yleensä oma laturi mukana, joten pelkkä pistorasia riittää, Halttunen jatkaa.
Uusi pyöräilyreitistö Akselikuntiin
Jouko Parviainen kertoi Akselikuntien pyörämatkailun kehittämishankkeesta.
Akselikuntien eli Nousiaisten, Maskun ja Mynämäen yhteisessä Leader-rahoitteisessa pyörämatkailuhankkeessa suunnitellaan uutta pyöräilyreitistöä, joka palvelisi sekä paikallisia että matkailijoita. Toiveissa olisi sellainen reitistö, joka tarjoaa sopivia päivämatkoja niin maastopyöräilijöille, retkipyöräilijöille kuin maantiepolkijoillekin. Myös reitistön varrella olevia palveluita kehitetään osana hanketta, ja tavoitteena on yhdistää Akselikuntien reitit myös Turun seudun ja koko Lounais-Suomen olemassa oleviin reitistöihin.
– Sitä kautta olisi mahdollisuus saada myös kansainvälisiä matkailijoita, Parviainen toteaa.
Jo useampia pyörämatkailun kehittämishankkeita vetänyt Parviainen pohtii paikallisten kanssa myös sitä, miten sesonkia voisi pidentää ja mitkä ovat niitä asioita, jotka voisivat tuoda pyörämatkailijoita juuri Akselikuntiin.
– Suomea pidetään turvallisena matkailukohteena ja meillä on monipuolinen maasto. Täällä on jokamiehenoikeudet ja mahdollisuus saunoa. Lisäksi on hyvää lähiruokaa ja paljon pienimuotoisia, mutta suuresti ihmisiä koskettavia elämyksiä. Pyörämatkailun suosio on parhaillaan hurjassa nousussa ja se tarjoaa maaseudulle hyvän mahdollisuuden näyttää parhaat puolensa!
Frisbeegolfia ja sukupolvien välistä yhteistyötä
Leader Varsin Hyvän toiminnanjohtaja Pia Poikonen Valpperin uudella frisbeegolfradalla.
Valpperilaiset Reima Rantanen ja Jukka Heinonen kertoivat tapahtumassa Valpperin kylästä ja sen historiasta aina 1500-luvulle asti. Valpperilaiset hakivat Vuoden kylä -titteliä jo vuonna 2017, kun uusi kyläkoulu valmistui, mutta silloin voitto lähti Loimaalle Virttaan kylään. Kylätekopalkinto koulun perustamisesti innosti kuitenkin hakemaan uudelleen ja nyt perusteitakin oli enemmän. Muutaman välissä kuluneen vuoden aikana Valpperissa oli ehditty muun muassa remontoida urheilutalo, rakentaa kuntoportaat ja kota sekä tehdä maastopyörä- ja frisbeegolfradat.
– Tänä syksynä avatulla frisbeegolfradalla on heittäjiä joka arki-ilta noin 50, ja viikonloppuisin radalla saattaa käydä yli sata ihmistä päivässä, Rantanen kertoo.
Frisbeegolfista puhuttaessa Heinonen nostaa esiin myös kyläläisten talkoohengen.
– Valpperissa on oikeastaan kaksi ihmettä. Toinen on se, että täällä on joka talvi lunta ja toinen on eri sukupolvia yhdistävä talkoohenki. Meidän kylän nuoret ja eläkeläiset tekivät frisbeegolfrataa yhdessä talkoilla koko viime kesän, hän kiittelee.
Reima Rantanen ja Jukka Heinonen esittelivät Valpperin kylää.
Asukkaita Valpperin koulupiirissä on noin 300. Kyläkoulussa oppilaita on ollut 30–50 vuodessa ja opettajia on kolme. Ensimmäisen ja toisen luokan oppilaita opettava koulun rehtori Satu Mäkinen ja Nousiaisten kunnan sivistysjohtaja Pasi Isokangas esittelivät Maaseutuparlamentin osallistujille Valpperin kyläkoulua ja muun muassa siellä tehtävää ympäristökasvatustyötä, joka palkittiin alkuvuodesta 2021 ympäristökasvatusjärjestö FEE:n myöntämällä Vihreällä lipulla.
Kyläläisten mukaan koko Valpperin kylähenki nousi uuden kyläkoulun myötä aivan uudelle tasolle.
– Koulu on meidän yhdistävä voima, joka saa ihmiset liikkeelle, Heinonen summaa.
Vuoden kylä -tittelin kunniaksi Valpperiin on tehty Vuoden kylä 2021 -kyltti ja avattu kylälle uudet verkkosivut osoitteeseen www.valpperi.fi.
Valpperin koulun rehtori esitteli nykyaikaista kyläkoulua maaseutuparlamentin väelle. Pulpettien päällä olevat muovipurkit ovat oppilaiden maskeja varten.
Teksti ja kuvat: Janica Vilen
Maaseutuparlamentti on Suomen suurin ideafestivaali ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen paikka. Tapahtuma järjestettiin 28.–30.9.2021 verkossa ja monipaikkaisesti eri puolilla maata. Osana Maaseutuparlamenttia julkistettiin myös maaseutupoliittinen julkilausuma.
Björkboda träskin rannalle on rakennettu uusi Nivelaxin uimaranta. I samma båt – Samassa veneessä ry:n rahoittamasta Leader-hankkeesta vastaa Västanfjärdin kyläyhdistys. Tulevaisuudessa järven rannalla sijaitseva virkistysalue on tarkoitus liittää osaksi lähellä kulkevaa Pyhän Olavin tie -vaellusreittiä.
Hehtaarin kokoinen virkistysaluetontti Björkboda träskin rannalla on ollut Kemiönsaaren kunnan hallussa jo 30 vuoden ajan, ja se toimi pitkään myös uimarantana. Alue kuitenkin aikojen saatossa puskittui ja kasvoi umpeen, minkä vuoksi se vaipui unholaan moneksi vuodeksi. Tammikuussa 2021 Västanfjärdin kyläyhdistys aloitti kuitenkin hankkeen uimarannan kunnostamiseksi.
– Monet paikalliset sanoivat, että rannalle pitää vihdoin tehdä jotain, kertoo Västanfjärdin kyläyhdistyksen puheenjohtaja Max Andersson.
Andersson kertoo, että Suomen Talousseuralla oli kaksi vuotta sitten käynnissä hanke Kemiönsaaren rantoihin liittyen. Tuolloin rantoja käytiin läpi, ja huomattiin, että Björkboda träskin uimaranta olisi sopiva kunnostuskohde. Kyläyhdistys päättikin hakea kunnostukseen Leader-tukea.
– Teimme sopimuksen kunnan kanssa ja saimme alueen haltuumme kymmeneksi vuodeksi. Hankkeen koko budjetti on 21 000 euroa, josta Leader-tukea yhdistys sai 65 prosenttia, Andersson esittelee.
Pääosin talkootyöllä kunnostettu ranta on valmis!
Hanke valmistui etuajassa
Hanke aloitettiin metsän hakkaamisella tämän vuoden alussa. Metsä oli Anderssonin mukaan ollut ilman hoitoa jo 30 vuoden ajan, ja alueelle oli kasvanut runsaasti vesakkoa, joten tekemistä alueella riitti.
– Talkooväkeä metsän hakkuuseen tarvittiin paljon. Tilaa piti tehdä myös tielle ja parkkipaikalle.
Kun metsä oli hakattu, piti aloittaa maansiirtotyöt. Andersson kertoo, että paikallinen maansiirtofirma teki rannalle tien ja parkkipaikan ja tasoitti alueen uusia rakennuksia varten. Tontilla sijaitsi myös entuudestaan yksi vanha rakennus, mutta se ei ollut enää kunnostuskelpoinen, joten se korvattiin uusilla rakennuksilla.
– Ensimmäisenä aloimme talkooväen kanssa rakentaa rakennusta, johon sijoitimme wc-tilat ja erillisen puuvajan. Sen jälkeen rakensimme pukuhuoneen, jossa on kaksi erillistä pukutilaa. Sitten palkkasimme paikallisen yrittäjän rakentamaan rannalle myös grillilaavun. Olemme siis rakentaneet yhteensä kolme rakennusta, kertoo Max Andersson.
Itse uimarannalle yhdistys on joutunut siirtämään jonkin verran hiekkaa. Rannalla on myös jonkin verran vesikasveja, jotka eivät tosin estä rannan käyttöä. Ne kuitenkin poistetaan myöhemmin mahdollisuuksien mukaan.
Projektin piti alun perin kestää vuoden 2022 marraskuuhun saakka, mutta valmista tulikin odotettua nopeammin. Hankkeessa on tehty Anderssonin mukaan ainakin 700 tuntia talkootyötä.
– Ranta valmistui alle vuodessa, koska saimme niin paljon hyviä talkootyöläisiä mukaan. He tiesivät miten hommat hoidetaan.
Pukukopit valmistuivat talkootyöllä.
Hanke pohjustaa tulevaa Pyhän Olavin tiehen liittyvää hanketta
Uimarantahanke on pohjustanut kunnan alueella toteutettavaa suurempaa hanketta, joka liittyy lähistöllä kulkevaan Pyhän Olavin tie -vaellusreittiin. Uimarannan olisi nimittäin mahdollisesti tarkoitus toimia välietappina ja levähdyspaikkana reitillä kulkeville. Kemiönsaaren kunnalla on myös käynnissä hanke, jossa suunnitellaan seitsemää uutta vaellusreittiä kunnan alueelle. Andersson toivookin, että joku näistä reiteistä voisi olla kyläyhdistyksen seuraava hanke.
– Järven ympäri voisi esimerkiksi rakentaa luontopolun, jonka lähtöpiste olisi uimarannalla, hän ideoi.
Hanke on kuitenkin vasta vielä suunnitteluvaiheessa. Aiemmin yhdistys on rakentanut Leader-tuella muun muassa ulkolavan Kalkholmenin raunioille Västanfjärdiin sekä tehnyt kehityssuunnitelman 21 kylästä koostuvalle Västanfjärdin pitäjälle.
Kyläyhdistyksen toiveissa olisi saada alueelle vielä uusi luontopolku.
Suomi saa Euroopan Unionin maatalouden kehittämisen maaseuturahastosta tukea omien maaseutualueidensa kehittämiseen. Maaseuturahaston tukia myöntävät sekä Ely-keskukset että kaikki Suomen 55 Leader-ryhmää. Leader-tukea myönnetään muun muassa yrittäjien, yhdistysten ja kuntien kehittämishankkeisiin maaseudulla. Rahoituksen hakijana voi olla esimerkiksi kyläyhdistys, joka remontoi kylätaloaan tai mikroyritys, joka investoi uuteen tuotantolinjastoon toimintansa laajentamiseksi ja uusien työpaikkojen synnyttämiseksi. Ely-keskusten myöntämät tuet kohdentuvat puolestaan isommille toimijoille, kuten tutkimus- ja koulutusorganisaatioille.
Varsinais-Suomessa toimii viisi Leader-ryhmää, jotka ovat myöntäneet ohjelmakaudella 2014–2020 yhteensä 17,2 miljoonaa euroa julkista tukea Varsinais-Suomen maaseudulla toteutettuihin hankkeisiin. Yleishyödyllisiä hankkeita toteutettiin tänä aikana Leader-tuella yhteensä 380 ja yritysten kehittämis- tai investointihankkeita yhteensä 123 kappaletta.
Varsinais-Suomessa hyviä hankkeita olisi tarjolla paljon enemmän kuin on mahdollista rahoittaa. Leader-ryhmät joutuvat priorisoimaan rahoitettavia hankkeita rankalla kädellä, ja siksi alueelle hyvin tarpeellisia hankkeita jää jatkuvasti rahoittamatta. Tämä koskee erityisesti elinkeinotoimintaa ja yritystukia. Siksi Leader-ryhmät toivovat suurempaa rahoitusosuutta vuonna 2023 alkavalle ohjelmakaudelle.
Tulevan rahoituskauden ohjelmaluonnoksessa Ely-keskusten kautta jaettava maaseudun yritys- ja yleishyödyllisten hankkeiden rahoitusosuus on kasvamassa yli 11 prosenttia, mutta Leaderin rahoitusosuus on jäämässä ohjelmakauden 2014–2020 tasolle. Maaseutuohjelmaan on vielä tulossa uusia, pelkästään Leader-ryhmien kautta haettavia rahoitusmuotoja yksinyrittäjille ja osa-aikayrittäjille, joten Leader-osuuden kasvattaminen koko maaseutuohjelmasta mahdollistaisi näiden uusienkin tukien täysimittaisen hyödyntämisen.
Kaikki EU:n rahastot huomioiden Varsinais-Suomessa yrityksillä on huonommat mahdollisuudet saada yritystukia kuin esimerkiksi Itä- ja Pohjois-Suomessa, sillä alueellemme tulee jaettavaksi vähemmän tukirahoitusta. Leader-osuuden valtakunnallinen korottaminen toisi kaivattua lisärahoitusta myös Varsinais-Suomeen.
Suomi on Euroopan maaseutuvaltaisin maa, mutta Leader-rahoituksen suhteen se on EU:n häntäpäässä. Tuoreen vertailun perusteella takanamme ovat vain Luxembourg, Hollanti, Belgia, Malta ja Slovakia. Kaikki muut jäsenmaat ovat myöntäneet suuremman rahoitusosuuden Leader-toiminnalle. Suomessa rahoitusosuus yltää vain EU-säädösten edellyttämälle minimitasolle eli viiteen prosenttiin. Suomen Leader-ryhmät vetoavat, että Leaderin rahoitusosuutta nostettaisiin 10 prosenttiin EU:n yhteisistä maaseutukehitysvaroista (CAP) tulevalle EU-ohjelmakaudelle vuosiksi 2023–2027.
Leader-rahoitusosuuden nostamisesta on tehty välikysymys maa- ja metsätalousministerille, mutta toivomme myös Varsinais-Suomen kansanedustajien ja kaikkien muiden maakunnan edunvalvontaa tekevien tahojen tukevan paikallista maaseudun kehittämistä, elinkeinotoimintaa ja työllisyyttä riittävien resurssien turvaamiseksi.
Varsinais-Suomen Leader-ryhmien toiminnanjohtajat
Pia Poikonen, Leader Varsin Hyvä (Turun seutu)
Taina Sainio, Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit (Loimaan seutu ja Somero)
Minna Boström, I samma båt – Samassa veneessä (Turunmaan seutu ja Kustavi)
I samma båt – Samassa veneessä -Leader-ryhmän rahoittama Järviruo’on poisto Saaristomereltä -hanke päättyy lokakuussa. Hankkeen tulokset ovat vakuuttaneet myös uusia rahoittajatahoja. Käynnissä on jo kaksi jatkohanketta! Isossa kuvassa tavoitteena on saada selville järviruokomassan todellinen määrä Saaristomerellä ja kehittää sen ympärille kannattava liiketoimintaketju.
Järviruoko on yksivuotinen kasvi, joka leviää voimakkaasti Saaristomerellä ja muissa Etelä-Suomen vesistöissä. Arkikielessä kaislaksikin kutsuttu kasvi on vallannut paikoin kokonaisia rantoja estäen niiden virkistyskäytön.
Tonnissa ruokomassaa on 7 kiloa fosforia ja 80 kiloa typpeä, joten leikkaamalla ruokoa, saadaan tehokkaasti poistettua ravinteita merestä. Lisäksi ruokojen leikkaaminen parantaa veden virtaavuutta ja edistää luonnon monimuotoisuutta. Merkittävin vaikutus näkyy kuitenkin hiilijalanjäljessä, sillä ruokomassasta yli 50 % on hiiltä. Ruokoa leikkaamalla voidaan siis saada valtavia hiilimääriä pois luonnonkierrosta.
Järviruo’osta voidaan tehdä kattoja tai taidetta. Se toimii hyvin maanparannusaineena, katteena, eristeenä, kuivikkeena, rehuna tai kasvualustana. Lisäksi siitä voidaan tehdä bioenergiaa tai biohiiltä. Ruoko on siis monikäyttöinen raaka-aine, mutta Suomessa sitä hyödynnetään tällä hetkellä hyvin vähän, sillä luvitus-, leikkaus- ja kuljetuskustannukset ovat tähän asti olleet niin suuria, ettei laajamittainen korjuu ole ollut kannattavaa. Järviruo’on ympärille rakennetuissa hankkeissa yritetään parhaillaan ratkaista tätä ongelmaa.
Kun ruovikko syksyllä kuolee, siitä syntyy paljon metaanipäästöjä. Jos ruoko leikataan ja kuljetetaan pois vesistöstä, myös kasvihuonekaasujen määrä pienenee.
Järviruokohankkeista vastaava Turun ammattikorkeakoulun yliopettaja ja ilmastovastaava Juha Kääriä kertoo, että paljon on jo saatu aikaan.
– Olemme tehneet Leader-hankkeessa valtavan työn vesialueiden omistajien selvittämiseksi yhteistyössä Paraisten kaupungin kanssa. Olemme lähettäneet yli 600 kirjettä ja pääosin vesialueiden omistajat ovat suhtautuneet leikkuusuunnitelmiin myönteisesti. Luvat on kerätty Paraisten kaupungille, joka voi jatkossa antaa lupia leikkuuyrittäjille. Tavoitteena on tulevan kahden vuoden aikana luvittaa 1000–3000 hehtaaria, jotta yritykset voivat tulla valmiiseen pöytään leikkaamaan.
Luvitusta helpottaisi esimerkiksi se, jos yhteisten vesialueiden omistajat järjestäytyisivät osakaskunniksi, jolloin osakaskunnan kokous tai toimitsija pystyisi myöntämään leikkuulupia kaikkien omistajien puolesta.
Jos leikkuulla halutaan ruovikosta kokonaan eroon, kannattaa leikkaus tehdä heti juhannuksen jälkeen, kun osa ravinteista on siirtynyt juurista kasviin. Kun ruoko leikataan veden alta riittävän laajalta alueelta, se tukehtuu ja kuolee. Jos taas halutaan hyödyntää ruokoa vaikka rakennusaineeksi ja korjata satoa joka vuosi, kasvia ei kannata tukehduttaa. Esimerkiksi kattorakentamiseen tarvitaan tasainen kasvusto. Sellaisen saa aikaan niin, että leikkaa ruovikon ensin kertaalleen, jolloin seuraavan kesän kasvusto on yhtenäinen.
Paraisilla luvitettu erilaisia leikkuualueita
Pian päättyvässä Leader-hankkeessa tehtiin töitä eri pilottialueilla Paraisilla, esimerkiksi Tammiluodon Viinitilan rannassa Lemlahdessa ja Brattnäsin lahden luonnonsuojelualueella. Viinitilan yrittäjä Timo Jokinen on ollut hankkeessa aktiivisesti mukana alusta asti.
– Tämä meidän rantamme järviruokokasvusto leviää koko ajan. Varsinkin tänä kesänä kasvu oli hurjaa, kun oli niin lämmintä. Meidän veneväylämme on kasvamassa täysin umpeen!
Tammiluodon Viinitilan ranta on yksi ensimmäisistä kohteista, joissa järviruokoa aletaan leikata.
Tavoitteena on kokeilla ruokojen leikkausta Viinitilan rannalla vielä tämän syksyn aikana. Leikkuu avaisi maisemaa, mikä palvelisi matkailualalla toimivaa yritystä. Jos leikattu ruoko pystytään murskaamaan tarpeeksi pieneksi, yritys pystyisi hyödyntämään sitä omassa omenatarhassaan maanparannusaineena.
Jokinen on seurannut Lemlahden lähivesien ruovikoitumista jo 80-luvulta asti.
– Erityisen huolissani olen Brattnäsin lahden tilasta. Kun ostimme tämän paikan, siellä oli metrin syväys, mutta nyt vettä ei ole edes 50 senttiä. Ruovikoituminen on ollut todella nopeaa ja laaja-alaista, toteaa Jokinen.
Tammiluodon Viinitilan yrittäjä Timo Jokinen (vas.) ja ruokohankkeen edustaja Juha Kääriä Viinitilan laiturilla. Kääriän toiveena olisi, että järviruokojen leikkaukseen voisi tulevaisuudessa myöntää vaikka maatalous- tai muuta tukea.
Pilottikohteena toimivalla luonnonsuojelualueella on tehty tarkka kartoitus luonnon nykytilasta. Kohde on suojeltu lintuvesien vuoksi, mutta linnuston lisäksi alueelta on kartoitettu nyt myös sammakkoeläimet ja selkärangattomat.
– Nyt jos kokeilemme ruovikon leikkausta siellä, pystymme seuraamaan, miten leikkuu vaikuttaa eläimiin, Juha Kääriä sanoo.
Kun ruovikkoa poistetaan, vapautuu tilaa muille kasveille. Joskus voidaan mennä ojasta allikkoon, jos ruovikon tilalle tulee ärviäkasvusto (kuvassa ruovikon keskellä). Ärviät voivat joskus kasvaa niin tiheästi, ettei kasvuston läpi pääse edes veneellä.
Yrittäjät avainasemassa
Leader-hankkeessa saadut tulokset ovat saanet myös muut rahoittajatahot uskomaan, että järviruokoon liittyvää liiketoimintaketjua kannattaa kehittää yhteistyöllä.
Ely-keskus on myöntänyt Ympäristöministeriön varoista Turun AMK:lle 50 prosentin tuen 466 000 euron hankkeeseen, jossa kehitetään uusia leikkuutekniikoita ja logistiikkaa yhteistyössä yritysten kanssa, poistetaan pullonkauloja liiketoimintaketjusta ja jatketaan luvitustyötä.
– Esimerkiksi RH-Harvesting Oy Paraisilta on rakentanut ruokojen leikkaamiseen lautan, joka leikkaa, murskaa ja paalaa ruo’on. Se voi kuljettaa jopa 100 tonnia biomassaa, eli noin 10 hehtaarin ruovikot kerralla. Sen suhteen on suuret odotukset, mutta se ei voi olla ainoa ratkaisu, sillä niin isolla aluksella ei pääse esimerkiksi mataliin rantavesiin, kertoo Kääriä.
Paraisten Kaukolämpö ja Finnsementti aikovat kokeilla järviruokoa biopolttoaineena. Kiteen Mato ja Multa on perustanut uuden toimipisteen Naantaliin, jossa se kehittää ruokomassasta ammattimaiseen kasvihuoneviljelyyn sellaista tuotetta, joka voisi korvata turpeen. Pari yritystä lähtee selvittämään ruo’on soveltuvuutta rehuksi ja kuivikkeeksi. Yksi yritys taas kehittelee toimivaa ratkaisua merikuljetuksiin.
– Yksi vielä tutkimaton polku on biohiilituotanto. Jos ruoko jalostettaisiin pyrolyysin avulla biohiileksi, ruokojen hiili pysyisi luonnonkierrosta poissa satoja vuosia. Siitä tulisi ehkäpä hyvä ilmastokompensaatio. Biohiiltä taas voidaan käyttää esimerkiksi veden puhdistamiseen tai viherrakentamiseen. Tästä aiheesta on syksyllä valmistumassa opinnäytetyö, sanoo Kääriä.
Järviruoko käy myös muun muassa paperinvalmistukseen ja Kiinassa onkin toiminnassa paperitehdas, joka käyttää järviruokoa raaka-aineenaan.
Ruovikoiden keruu ei kuulu jokamiehen oikeuksiin. Omasta rannastaan ruovikkoa saa niittää, jos työ on pienimuotoista. Laajamittaiseen leikkuuseen tarvitaan lupa vesialueen omistajalta ja ennen leikkuuta on tehtävä leikkuuilmoitus paikalliseen ELY-keskukseen.
Varsinais-Suomen Liitto on puolestaan myöntänyt 70 prosentin tuen 95 000 euron hankkeeseen, jossa selvitetään ruovikoiden määrää. Vuonna 2006 ruovikoista tehtiin kartoitus, jossa todettiin, että Etelä-Suomen rannikkoalueella on noin 30 000 hehtaaria ruovikkoa. Sen jälkeen asiaa ei ole selvitetty, mutta pian saadaan ajantasaista tietoa.
– Olemme leikanneet näytteitä, joiden perusteella tiedetään, kuinka paljon neliössä järviruokoa on biomassaa. Dronekuvista ja satelliittikuvista taas arvioidaan hehtaarimääriä. Esimerkiksi Tammiluodon Viinitilan rannassa tiedetään, että järviruokoa on hehtaarilla noin 10 tonnia, kertoo Kääriä.
Uusissa hankkeissa omavastuuosuudet ovat niin isoja, että myös hankkeen rahoittajia on pitänyt kerätä paljon. Mukaan on lähtenyt useita yrityksiä, Saaristomeren Suojelurahasto sekä Turun, Paraisten, Kaarinan ja Naantalin kaupungit sekä Turun ammattikorkeakoulu.
– Kaikki osapuolet ovat tässä täysillä mukana ja todella innoissaan, Kääriä kiittelee.
Vaikka ruovikoiden leikkaamisella on paljon myönteisiä ympäristövaikutuksia, sen varaan ei Saaristomeren pelastamista voi laskea. “Jos Saaristomeri halutaan kuntoon, niin pelloille pitää alkaa levittää rakennekalkkia ja kipsiä”, toteaa Kääriä.
Vanha idea, uudet tekniikat
Ruovikoiden runsastumisen taustalla on ennen kaikkea vesistöjen nopea rehevöitymiskehitys. Muita syitä on muun muassa laidunnuksen ja niiton loppuminen.
– 50–60-luvulla ruovikoita oli vielä aika vähän. Silloin saaristossa ruokoa hyödynnettiin karjan rehuna. Siitä vähän kilpailtiinkin naapureiden kanssa, kuka saa minäkin vuonna leikata parhaat kasvustot, Kääriä tietää.
Englannissa, Hollannissa ja Tanskassa suositut ruokokatot ovat nekin jo vanha idea, ja tällä hetkellä ruo’osta saisikin parhaan hinnan juuri kattorakentamisen raaka-aineena. Eräässä aikaisemmassa hankkeessa löydettiin vanha ammattirakentajien RT-kortti, joka päivitettiin uuteen uskoon, joten rakennustietokantakortistosta löytyy nyt ohjeet, jos ruokokaton tekeminen kiinnostaa.
Järviruo’on poisto Saaristomereltä -Leader-hankkeen tuloksia esitellään Paraisten kaupungintalolla tiistaina 21. syyskuuta. Ilmoittaudu mukaan tämän linkin kautta 20.9. mennessä!
Vain harvat vesilinnut pystyvät pesimään umpiruovikossa. Lintujen pesintää pystyy edistämään järviruokojen mosaiikkimaisella leikkuulla. Ruovikoiden leikkaaminen parantaa kalojenkin olosuhteita. Kuvassa ruovikon edustalla päivää paistattelee salakkaparvi.
Karjalohjalla toimiva KÄÄPÄ Biotech hyödyntää sieniä luonnon ja ihmisten hyvinvoinnin lisäämiseksi. Esimerkiksi suomalaista pakurikääpää brändätään parhaillaan maailman markkinoille hyvällä menestyksellä. Uutta teknologiaa sienten hyödyntämiseen on kehitetty maaseuturahaston tuella.
Sekä Uudenmaan Ely-keskus että Leader Ykkösakseli ovat myöntäneet maaseuturahaston tukea KÄÄPÄ Biotechille. Ely-keskuksen tukemassa hankkeessa rahoitettiin tuotantotilojen hankintaa ja saneerausta. Ykkösakseli taas on tukenut uuden linjaston rakentamista laajemman tuoterepertuaarin ja suuremman tuotantovolyymin mahdollistamiseksi.
– Rahoitus on ollut todella tärkeää kehittymisemme kannalta. Sen avulla olemme päässeet hurjasti eteenpäin, kiittelee Mervi Alavuotunki yrityksen markkinointiosastolta.
Hankkeiden myötä yritykseen on saatu palkattua seitsemän uutta työntekijää. Kasvun myötä Kääpä Biotech on myös valittu Kasvu Openin SUPERFINNS-ohjelmaan, jossa verkotetaan maailmanvalloituksesta kiinnostuneita yrityksiä ja sijoittajia muun muassa rahoituksen, kansainvälistymisen ja kasvun teemojen merkeissä. Lisäksi yritys voitti tänä vuonna toimialalla arvostetun NutraIngredients Awards 2021 Start Up -palkinnon.
Mutta mistä KÄÄPÄ Biotechin yritystoiminnassa tarkemmin on kyse?
– Jalostamme pakurista sekä useista muista sienistä terveystuotteita, kuten nestemäisiä uutteita ja uutejauheita kansainvälisille markkinoille. KÄÄPÄ Biotechin alaisia yksiköitä ovat KÄÄPÄ Health, KÄÄPÄ Forest ja Nordic Mushrooms, Alavuotunki selventää.
KÄÄPÄ Health myy kuluttajille sieniuutteita, joita valmistetaan Karjalohjan toimitiloissa viidestä eri sienestä. Ihmiset ovat saaneet uutteista apua muun muassa unenlaatuun sekä suoliston ja ihon hyvinvointiin.
KÄÄPÄ Forest keskittyy pakurin kasvatukseen yhteistyössä suomalaisten metsänomistajien kanssa. Yritys markkinoi pakurinkasvatusta korkean tuoton riskisijoituksena, jossa metsälleen saa vastuullisella sijoituksella suuremman tuoton kuin kuitupuumarkkinoilla. Pakuri kasvaa ymppäyksestä sopivaan kokoon noin kymmenessä vuodessa.
– Pakuria voi ympätä toukokuusta syyskuuhun. Puuhun porataan ensin neljä reikää, sitten laitetaan ympit ja vielä puutarhavahaa päälle. Ja kun pakuri kerätään lopulta pois, puu saa jäädä metsään. Se on ekologisesti upeaa, sillä lahoavat puut ovat tärkeitä metsän monimuotoisuuden kannalta esimerkiksi erilaisille hyönteisille ja sitä kautta koko ekosysteemille.
Nordic Mushrooms taas on suomalaisia luomusieniuutteita sisältävä kansainväliseen tukkumyyntiin kehitetty tuotesarja. NordicMushrooms-sertifikaatti kertoo tuotteiden korkeasta laadusta ja jäljitettävyydestä sekä tuotannon läpinäkyvyydestä.
Pakuria voi ympätä toukokuusta syyskuuhun. Parhaita ovat sellaiset koivut, joiden runko rinnankorkeudella halkaisijaltaan noin 10 cm.
Kääpä kiinnostaa kaikkialla
Kääpä on lahottajasieni, joka elää puun rungossa loisena lahottaen puuta. Pakurikääpä menestyy hyvin koivuissa – mitä pohjoisempana ollaan, sitä enemmän lääkinnällisiä yhdisteitä syntyy ja siksi suomalainen pakuri on haluttua tavaraa. Tällä hetkellä pakuria kerätään Lapin luomukeruualueilta, mutta tulevaisuudessa KÄÄPÄ Forestin pakurinviljelyverkosto tuottaa pakurin jatkojalostusta ja lopputuotteita varten.
Leader-rahoitusta saaneella uudella linjastolla sienen soluseinämien kitiinikuori rikotaan ääniaalloilla. Kuoren alta löytyy lääkinnällisiä yhdisteitä, jotka saadaan ihmisen ruoansuolatusjärjestelmän hyödynnettäviksi tämän sienituotetoimialalle uuden teknologian avulla.
Yritystoiminnan perustivat vuonna 2019 amerikkalainen Eric Puro ja itävaltalainen Lorin von Longo-Liebenstein.
– He alkoivat kasvattaa ja tutkia sieniä ja valmistaa niistä ravintolisiä. Meidän tuotteemme valmistetaan sienen itiöemästä, mikä on ainutlaatuista. Monet muut valmistajat käyttävät myös sienirihmastoa, joka on oikeastaan enemmän ruokatuote kuin lääkinnällinen valmiste, Alavuotunki kertoo.
Lisäksi KÄÄPÄ Biotechin tuotteissa erityistä on se, että sienet kasvavat Suomen puhtaassa ilmassa ja koko tuotanto on sienten kasvatuksesta lopputuotteisiin asti yrityksen omissa käsissä.
Yritys on suomalainen, mutta sen tiimi on kansainvälinen ja yrityskieli on englanti – ja liiketoiminta keskittyy vahvasti vientiin.
– Eniten tuotteitamme lähtee Amerikkaan ja Aasiaan. Aasiassa sienituotteet ovat suosittuja ja Suomi-brändi on siellä jo valmiiksi vahva.
Uusi laitteisto saatiin hankittua Leader Ykkösakselin tuella.
Sienissä on paljon hyödyntämätöntä potentiaalia
Kansainvälisesti sienet ovat verrattain tuntematon ravinnonlähde, ja Alavuotunki onkin huomannut aiemmin kansainvälisesti sienitietoutta levittäessään, että suomalaiset ovat sienestyksen suhteen edelläkävijöitä.
– Haluamme näyttää, miten upeita sienet ovat! Niistä voi tehdä vaikka vegaanista nahkaa! Sienirihmastoa voidaan käyttää esimerkiksi veden puhdistamiseen tai styroxin korvaajana.
KÄÄPÄ Biotech tekee yhteistyötä myös yliopistojen ja muiden tutkimusorganisaatioiden kanssa.
– Tutkimme jatkuvasti, miten sienet voisivat auttaa ihmisiä ja koko maapalloa. Ne ovat metsän ekologialle todella tärkeitä, sillä ne toimivat moninaisissa keskeisissä tehtävissä, kuten lahottajina ja aluskasvillisuuden ravinnonlähteenä ja houkuttelevat metsiin siten tärkeitä pölyttäjiä, Alavuotunki päättää.
